Koti

Oon törmänny sellaseen tosiasiaan että olin aivan tosi onnekas tässä asuntoasiassa. Vaikka olin eka aika epätoivoissani etten löytäis kattoa pään päälle, niin sitten ehkä 20 hakemuksen jälkeen vihdoin tärppäs hyvänhintanen ja hyvällä paikalla oleva huone. Vuokrasin tän näkemättä etukäteen, ja niin myös mun vuokraemäntä vuokras näkemättä mua. Hieman jännitti etukäteen että onko mulle täällä mitään, mutta ihan vastas odotuksia.

Mun huone on omakotitalossa, tavallaan puoli kerrosta ylöspäin. Kulmahuone, eli ikkunat kahteen suuntaan. Huonekalut täällä oli valmiina, sänky, työpöytä ja tuoli, ruokapöytä ja kaks tuolia, telkkari, yöpöytä, hyllykkö ja vaatekaappi. Keittiövälineet kuulu myös, mutta käytän omia kattiloita ja paistinpannuja. Omia astioita mulla ei ole mukana, ne pääsee sitten varmaan seuraavaan kotiin. Netti, sähkö ja lämmitys kuuluu hintaan, ja kellarista löytyy pesukone. Veikkaisin että se toinen on kuivausrumpu, mutta kun mulla ei ole sellasista kokemusta niin en ole käyttäny nytkään. Tässä on 20 neliötä ja oma keittiö. Tai en tiedä millaseks tota kutsutaan, kun yhessä nurkassa on hella, allas ja jääkaappi. Pidän kuitenki keittiötä huoneena noin ylipäätään.

Alkuun olin ajatellu että solu ois kiva, kun sitten ainakin näkee ihmisiä, ja ei tässä nyt pysyvää asuntoa oltu etsimässä. Nyt oon kuitenkin sitä mieltä, että ainoastaan vessan ja suihkun jakaminen on hyvä juttu, sellasia kauhutarinoita oon kuullu solujen yhteiskeittiöistä. Täällä on siis sellasia 8-10 hengen soluja, joissa yks uuni, kaks jääkaappia, yks pakastin, mutta suht iso yhteinen tila kuitenkin. Mutta astioita ei mahdu keittiössä säilyttämään, vaan kaikki pitää olla omassa huoneessa. Jos oot ajatellu laittaa ruokaa, niin sun tuurilla siellä keittiössä on just silloin joku, ja ehkä jonoakin jopa. Huisia. Vessat sentään on omissa huoneissa. Mutta tästä herkusta, kun huone on 20 neliöö, saa maksaa 3500kr kuussa! Huh, sanon minä.

Toinen mikä tässä asunnossa on sikahyvää, on sijainti. Tää on rautatieaseman ja koulun välissä ja rannalle ja kaupunkiinkaan ei oo pitkä matka. Portaisiin on sopiva 2-3 kilsaa ja pyörällä pääsee tietty minne vaan. Ja pihassa on omenapuu!

Naapureiden kanssa menee ihan ok. Eli me ei nähdä ikinä paitsi ehkä joskus sattumalta, mutta vältellään sitäkin. Kun muutettiin tänne, niin Malin ehdotti et ostetaan vessapaperia aina kuukausi kerrallaan ja sit on seuraavan vuoro. Se suju hyvin kaks ekaa kuukautta, mutta sitte Emma ei alkanukaan laittaa sitä paperia. Nyt siel on ollu vaihtelevasti.
Toinen juttu on että Malin polttaa sisällä tupakkaa, vaikka se on kiellettyä. Eihän siinä muuten mitään, mutta toi käytävä haisee usein ja joskus myös mun huone. Siitä en pidä.

Nyt on täs tän vuoden puolella tullu vähän naapuriasioita. Nimittäin yks päivä ku tulin lenkiltä kotiin niin mein käytävässä tsillaili kaks jotain aika epäilyttävän näköstä tyttöä. Arvelin et ne on varmaanki Malinin kavereita, mut ihmettelin tätä hengauspaikkaa. Ne kuitenki moikkas ystävällisesti. Hetken aikaa olin loukussa mun huoneessa, suihkuun ois pitäny päästä mut en uskaltanu lähteä puolialasti hippelöimään käytävään kun siel oli elämää. Osa porukasta (mitä siis tuli lisää Malinin luota) lähti meneen ja pääsin suihkuun, mut elämöinti ja sisällä tupakointi jatku. Onneks ne lähti sit pois ennenkö tukehduin siihen savuun.
Toinen tapaus oli sellanen ku mun netti ei toiminu, niin mun atk-tukihenkilö Suomesta sano et mee naapurilta kysyyn toimiiko sillä. Mä kävin kysymässä Emmalta mut ei silläkään toiminu. Kolmantena netittömänä päivänä kyllästyin, laitoin viestiä vuokraemännälle ja se kerto et modeemi löytyy kellarista. Kävin napsauttaan sen pois päältä ja päälle, ja kappas kun netti alko toimia.

Smått och gått:
Törmäsin taas vaihteeksi sanontaan, että kaikki muu on mahdollista paitsi pyöröovista hiihtäminen. Voi jösses, ainaki mun lähikaupan pyöröovi on sen verta iso että varmasti onnistuu. Ei pidä tollasia hölmöjä sanontoja uskoa, valitsee vaan tarpeeks ison oven!

Juoksijanpolvi = tosiasia

Jepjep. Nyt se on pakko myöntää. Jälleen kerran, neljättä kevättä peräkkäin olen telakalla. Tää kipu alko kun olin Evellä (hyvä saada vammoja ku on lääkäri paikalla), eli tasan kaks viikkoa sitten.
Heti ekana lopetin juoksemisen ja alotin tulehduskipulääkekuurin. Hieroin ja sivelin jääpalalla. Venyttelin reiden ulkosyrjää, pohkeita ja pakaroita. En halunnu tietää sattuuko jalkaan, niinpä en tehny mitään sellasta mikä siihen vois sattua. Sopivasti pääsin Suomeen muutamaks päiväks, ja hiihdin siellä ahkerasti. En kävelly yhtään portaita, koska kokemuksen perusteella se sattuu. Ja mä en halunnu tietää jos sattuu. En halunnu myöntää koko asiaa. 10 päivää lepuutin jalkaa, ja yhdentenätoista lähdin koittamaan. Aluks ei tuntunu, mutta sitten alko sattua. Lopetin juoksemisen heti, mutta kyllä se kävelykin sen jälkeen vähän tuntu. Oli myönnettävä tosiasiat, jälleen kerran.

Seuraavana päivänä lähdin vähän pyöräilemään. Kävin kaikissa kaupungin urheilukaupoissa, osa on kauempana lentokentällä ja osa ihan keskustassa. Siitä viimesestä sitten ostin foam rollerin. Pyöräilyä ei paljoa tullu, mutta sekin vähä tuntu polvessa, niin en ole varma uskallanko alkaa repiä. Googlailun perusteella pyöräilyn pitäis olla ihan ok, mutta ehkä uskon nyt omia tuntemuksia. Tää kun on sellanen vaiva että kipua ei saa sietää yhtään, vaiva vaan pahenee.

Onneks sentään löyty ees semihieno rolleri

Se hyvä just tässä juoksijanpolvessa on, että se on tuttu vaiva viime vuodelta. Ja se on aika helppo itekin diagnosoida. Nyt kun ei ois mikään helppo juttu lähteä magneettikuviin tai röntgeniin. Tietty piikki vois olla ajankohtanen jossain vaiheessa, ja siitä en yhtään tiedä miten se sit täällä hoituis. Mutta yritän nyt eka kaikkia muita keinoja. Tänään hain Voltarenia koska vatsahaavapelotteluista johtuen lopetin buranakuurin yhdentoista päivän jälkeen.

Haluaisin tietää mitä oisin tällä kertaa voinu tehdä toisin. Sama juttu viime vuonna, olin just käyny hierojalla avaamassa kalvoja ennen etelän epätasasella juoksua, mutta silti se tuli. Ja ihan yhtäkkiä alko pistävä kipu, kun joku ois laittanu puukkoa polveen. Täsmälleen samoin se alko tänäkin vuonna.  Paitsi nyt en ollu käyny hierojalla, mutta en sen puoleen juossu myöskään epätasasella yhtään sen enempää kun ennenkään. Harjotusmäärät on ehkä kasvanu niinkin dramaattisesti kun yhdellä tai kahdella lenkillä viikossa. Niin ja lisäksi tää on nyt eri jalka kun viimeks. Sellasen lausunnon olen kuullu että rasitusvammat on omaa pölöä toimintaa, mutta en nyt ihan täysin allekirjota sitä kun en keksi mitä muka oon tehny väärin. Että kertokaa saatana mitä teen ens keväänä kun alkaa tää telakalla olo jo ottaa aika raskaasti päähän.

Ihan ekana päätin että tällä kertaa en masennu. Ja ois myös tosi kiva jos jaksaisin tehä jotain korvaavaa ettei tartte sit alottaa taas pohjalta. Tätä tosin vähän hankaloittaa se että hiihto täällä etelän lämmössä ei onnistu, ja pyöräilykin antaa vähän tuntemuksia polveen. Uintia en oo vielä uskaltanu koittaa, koska se maksaa 70 kruunua enkä voi olla edes varma onko se hyväksi. Tosin siellä uimahallissa on kyllä liukumäkiä ja porealtaita ja sauna, että sikäli ei menis rahat aivan hukkaan. Kävely onnistuu samoin kun juoksu, eli eka ei satu mutta matkan päästä kipu alkaa. Niin että ideat aerobiseen liikuntaan on vähän vähissä, mutta lihaskuntoa voi tietty tehdä. Ja vaikka koittaa venytellä siihen spagaatiin, kun siitä kerran on luvassa palkkiokin. Mutta ulos ois kiva päästä, hajoaa pää sisällä. En vaan oikein tiedä mitä siellä tekis näillä keleillä rasittamatta jalkaa.

Tuttuja kavereita

Niin ja hyväähän tässä vammassa on se, että ei estä normaalia elämää. Mua ei satu muuten kun rasituksessa, ei esim. joka saakelin aamu heti herätessä kuten kantakalvontulehduksessa. Ei tarvi olla mitään keppejä, ite pääsee liikkumaan paikasta toiseen ja tää ei oo kuolemaksi. Jos nyt jotain positiivista haluaa keksiä. Otan mielelläni vastaan kyllä muitakin positiivisia ajatuksia.

Synttäriviikonloppu

Vaikka oon kokenu tähän mennessä jo 22 omaa synttäripäivää, oli tää viimesin ehdottomasti paras. Tai ei ehkä just se yks päivä, vaan koko viikonloppu.

Keskiviikkona kun mä istuin junassa ja lentokoneessa, mun kaverit täällä sai haalarit. Niiden haalarikaste oli ilmeisesti aika kovis juttu, ainakin ne stressas siitä aika paljon. Ne ohjeetkin oli kyl himopitkät, pukeutumiseen ja valmistautumiseen ja omiin alkoholijuomiin liittyen. Yks mun vegaanikaveri sano, että pahinta on jos sen päälle heitetään jotain ei-vegaanista ruokaa. Että mieluummin vaikka koirankakkaa kun kananmunia.
Lensin Helsinki-Vantaalle, ja sieltä pääsin bussilla ja taksilla Tampereelle kotikotiin.
Torstaina menin heti aamusta luistelemaan. Tai pelaamaan jääkiekkoa. Etukäteen vähän kyllä hirvitti koska kaveri jonka kanssa menin on entinen jääkiekkoilija ja mä en edes muista koska oon viimeks pitäny mailaa käsissä. Olin antanu ennakkovarotuksen että oon huono, niin se meni ihan hyvin :D Kaukalot oli suljettu, mikä sopi mulle oikein hyvin. Maali meillä kuitenkin oli ja mulla ainakin oli tosi kivaa.
Siitä kiirehdinkin sitten koululle kynä ja karkki -messuille eli yrityspäiville. Päivän paras anti oli Vincitin jäätelö, vaikka olihan siellä kaikkee muutakin. Käytiin Anskun ja Nooran kanssa syömässä, ja olin aatellu että pitäis mennä KeparDIn kerhikselle kysyyn latuvinkkejä mutta ei onneks tarvinnu, kun Miikakin oli syömässä. Siellä ruokalassa muuten mein viereisen pöydän proffat puhu Halmstadista! Yritin kovasti kuunnella mitä ne jutteli mut en ihan päässy selville.
Kerkesin pikasesti nähdä Sannin ja sit piti jo mennä ladulle. Miikan neuvosta lähin Lukonmäestä hiihtämään, ja ai vitsi miten hyvät ladut siellä oli! Ja sukset toimi myös, huolto onnistu ekan kerran tänä talvena.
Lenkin jälkeen oli taas kiire, ajoin kotiin jossa mulla oli aikaa 20 minuuttia. Kävin suihkussa ja nappasin mukaan aamulla pakatun kassin. Bussi vei mut jälleen Hervantaan. Siellä mentiin Anskun ja Heinin kanssa kattomaan Cinolaan elokuva nimeltä Viikossa aikuiseksi. Se oli ihan jees. Mun päivän kiireet oli onneks ohi ja me suunnattiin Anskulle.

Hienoin synttärikakku mitä mulla on ikinä ollu, kiitos paljon tytöt!

Ehdittiin hetki olla kaksin ja loikoilla sohvalla, kunnes Noora tuli ja tytöt alko koristella mulle kakkua. Mä ompelin haalarimerkkejä, ja sit alko tulla muitakin. Illalla oli haalaribileet Ilonassa, niin meillä oli mun synttärietkot. Sinne tulikin vaikka kuinka paljon väkeä, vitsit oli kiva nähdä kaikkia! Sain myös kivoja lahjoja, mut pääasia oli nähdä ihmisiä ja pitää hauskaa. Koska mun edelliset oikeet opiskelijabileet oli wappuna, niin nälkää oli hieman kasvatettu ja oli kyllä niin kivat etkot ja haalaribileet ettei ikinä. Vaikka väsymys iskikin tietenkin just silloin puoli kolme kun kaupungista ei todellakaan pääse pois, niin jaksoin olla ihan hyvällä mielellä vielä hetken että pääsin kotiin.

Ehdoton synttärikuva yksisarvisen kanssa

Perjantaina ajattelin että mulla on aamupäivällä aikaa tehdä vaikka mitä. Mun piti nopeesti korjata yks paita, mutta siinähän menikin sitten aika kauan ja taas tuli kiire bussiin. Meillä oli sovittu tyttöjen kanssa lounastreffit koululla. Matkalla syömään näin vielä mein kevätfukseja (eli ne jotka tuli vuosi sitten, mulle ne on aina ja ikuisesti mein kevätfukseja). Pinaattikeitto ja karjalanpiirakka maistu, mutta sitten joillakin oli jotain ihme koulukiireitä. Iidan kanssa poikettiin vielä kerhiksellä ja sit mä jatkoin Anskulle. Siellä oli kakkua vielä vaikka kuinka paljon. Minä söin kakkua ja Ansku ompeli haalareitaan. Se ei menny ihan putkeen, mutta mäkin olin sen verran väsyny ja Anskulla oli menny ilta vielä pitempään niin en ihmettele.
Illalla mentiin Nooran kanssa Suolijärvelle hiihtään. Kerroin Vierumäen 24h-hiihdosta ja kuinka melkein osallistuin siihen. Noora sano heti että ens vuonna me sit lähetään. Päätettiin ottaa Ansku meille huoltajaks, ja kun se kuuli valinnastaan, se valitsi mein joukkueeseen lisäks Aleksin ja Juhiksen. Mä en oo aivan yhtä vakuuttunu siitä et pojat lähtis sinne meidän kanssa, veikkaan että ne haluis kyl sellasen voittavan joukkueen että viitsisivät ees lähteä. No, vuosi aikaa suostutella.
Sit vielä illemmalla toteutettiin vihdoin Nooran ja Anskun kanssa meidän kauan puhuttu suunnitelma. Laitettiin ykköset ylle ja suunnattiin Torni-hotelliin drinkeille. Siellä olikin ollu alakerrassa jotain konferensseja, niin keski-ikäset oli päässy kivasti vähän bilettään. Tilattiin alhaalta drinkit. Se mein baarimikko oli sellanen mitä mä en missään nimessä ois ottanu töihin. Se homma kesti aivan ylikauan ja Nooran viinilista koostu yhdestä viinistä kun toisen baarimikon lista oli aika paljon pidempi. Lisäks suomenkielessä oli ehkä vähän vielä oppimista.
Maisemat oli yhä hienot, mutta se mesta oli ihan täynnä ja terassin ikkunoista ei nähny mitään.

Kirpeää, makeaa ja punaviiniä

Hienostuneet seuralaiseni

Lauantaina käytiin isän kanssa hiihtämässä Kangasalla. Vedin pursuit-hiihdon, koska halusin hiihtää myös vapaata mutta aattelin että en jaksa sitä niin kauaa. Ei ole muuten meidän perheellä pulaa suksista, kun mä oon käyny tänä talvena seittemän kertaa hiihtämässä ja oon käyttäny viisiä eri suksia, joista yhdet vapaat ja neljät pertsat.

 

Ruoan jälkeen otin bussin Lahteen. Vera tuli sinne myös ja mentiin ekana lihamukille. Odotin sellasta ohutta kebablihaa mutta saatiin jotain suikaleita. Ei se pahaa ollu mutta ei myöskään mun uus lemppari.

Lihamuki Jonen grillistä

Käytiin vielä kaupan kautta ja sit mentiin Lahden kaupunginteatteriin. Muu katsojakunta oli meitä huomattavasti vanhempaa, mutta meillä olikin erityinen syy mennä just Lahteen asti kattomaan Chicago-musikaalia. Panulla oli nimittäin rooli siellä, ja koska olen tosifani, menin sinne taas. Musikaali oli hyvä, ja se meni top3:een kaikista mun näkemistä Panun musikaaleista. Ykkösenä on yhä ensimmäisenä näkemäni Grease ja kakkosena Stage-musikaali Silmistä pois. Seuraavana ois vuorossa kuulemma joku Venäjän politiikkaa käsittelevä vaikee musikaali, niin mietin vähän että meenkö sinne. Oon kuitenkin nähny tähän asti kaikki missä Panu on ollu mukana, mutta Panu kyllä lupas että oon aina sen fangirl number one vaikka jättäisinkin jonkun välistä.

Ykskään fanikuva ei oo vielä onnistunu, pitäis vähän tsempata

Esityksen jälkeen saatiin nopee juttutuokio ja fanikuvat Panun kanssa ennenkö meiät häädettiin ulos talosta. Onnibus vei meidät Viikkiin Veran luo ja neljäs yö putkeen meni aika myöhäseks kun oli vähän juteltavaa.
Heräsin synttäriaamuun Veran vierestä ja aamupuuron jälkeen laittauduin hienoksi ja menin bussilla Westendiin. Sieltä mut napattiin kyytiin päämääränä mummula ja koko Suomi-reissun itse tarkoitus, vaarin 80-synttärit. Kun serkutkin oli saapunu paikalle, vedettiin alkukuoharit ja sit pakattiin suku pikkubussiin ja lähettiin Helsinkiin ravintolaan. Eka vedettiin alkupala seisovasta pöydästä. Pääruoka valittiin listalta, mutta kellekään ei oikeestaan annettu vaihtoehtoja kun piti ottaa paikan erikoisuus (jolla oli tietty joku ranskankielinen nimi mitä en muista). Sikahyväähän se oli, ei valittamista. Jälkkäri vedettiin buffetista, vaikka tiedossa oli vielä kakkua.

Alkuruokabuffet

Serkkuselfie

Ajettiin taas pikkubussilla takas Espooseen ja syötiin sitä kakkua. Kahvittelun jälkeen perhe ja serkut lähti koteihinsa ja mä jäin mummulaan.
Illalla mulla oli vielä puhelinaika Panun kanssa, kun ei noiden esitysten jälkeen ikinä ehdi kunnolla jutella. Mutta puoltoista tuntia riitti siihen ja taas oli kuulumiset päivitetty.

Maanantaina menin aamupäivällä hiihtämään. Mulla on yleensä ollu sellanen periaate että kauden vika hiihto on hyvä olla vähän sellanen huono, ettei tee enää mieli hiihtää niin ei heti tuu ikävä hiihtoa. Se onnistu melkein, kun vedin mummun monot ja sukset jalkaan ja vaarin sauvat käteen. Etukäteen olin arvellu että monot tai sukset ois ollu ne heikoin lenkki, mutta sauvoilla pystyis sitten korjaamaan asiaa. Vetää vaikka tasuria koko matka. Mutta lopputulos oli se että latu oli kaikista huonoin, tosi kova ja aivan roskanen. Sauvat oli seuraavaks huonoin, koska nehän oli tietty sellaset lenkkusauvat joilla työntäminen ei ihan täyspainosesti suju. Mutta jäin silti ehkä positiivisen puolelle, kun oon päässy niin vähän hiihtämään tänä talvena niin ei vielä kyllästyttäny yhtään.
Iltapäivällä näin Anssin pitkästä aikaa. Oikein laskettiin että koska me on viimeks nähty, ja se oli heinäkuussa. Huhhuh. Anssi haki mut sieltä Espoon perukoilta ja me mentiin Tapiolaan. Olin unohtanu ottaa Tampereelta mukaan Suomen lipun Falunin kisareissua varten, niin meidän tarkotuksena oli löytää sellanen. Kierrettiin Tapiolan jokainen kauppa kunnes yhdestä todella erikoisesta giftshopista löyty. Tästä väsyneinä (ja Anssi ehkä vähän myös 24h-hiihdon takia valvotusta yöstä) mentiin Kaisan kahvilaan joka on tunnettu isoista korvapuusteistaan. Vaari oli aiemmin sanonu että ne on sellasia mämmituokkosen kokosia, mutta ihan kysymys vaan että kuka muka tietää mikä koko se on? Mun mitta-asteikoissa ne oli sellasia kämmenen kokosia. Oli tosi kiva nähdä Anssiakin pitkästä aikaa, ja seuraava kerta on toivottavasti jo Tiomilassa ettei ihan puolta vuotta mene.

Tapiolasta otin bussin (mikä hemmetin juttu se on että se bussi maksaa 5 euroa?!) Helsingin keskustaan. Meillä oli serkkuaikaa tiedossa Hannan kanssa. Mentiin istumaan hämäläisosakunnan taloon sohville. Se oli kyl aika kiva mesta. Sitte taas maksoin itteni kipeeks että pääsin sinne Espoon perille takas.

On kyl ihan kiva palata takas arkeen. Ehtii hengähtää ja saa olla omassa rauhassa. Lyhyessä Suomi-ajassa en vaan viittiny tehdä noita asioita, vaan täytin kaikki päivät ja joka hetken jollain kivalla ohjelmalla, että ehtisin tehdä mahdollisimman paljon.

Tässä on melkein kaikki parhaus mun viikonlopusta.
Löytyy myös instasta @suvistinen

Växjö ja muuta kivaa

Mun oli jo pari päivää tehny mieli leipää, ja mun toiveet kuultiin perjantaina. Kuinka iloseks voikaan nimittäin ihminen tulla kun kaupassa jaetaan ilmasia leipäpusseja! Tosin ehkä viel ilosempi oli se ulko-ovella päivystävä lihava kerjäläismummo. Jos muuten kerjää, eikös se tarkota että ei oo rahaa ruokaan? Miten sitte voi olla lihava kerjäläinen? Pistää miettimään.

Löysin muuten uuden lempiblogin, joka onneks ei ainakaan vielä oo lopettanu. Niinku mun muilla lempiblogeilla on usein ollu ikävästi tapana.

Luen myös muita blogeja, ja vaikka munkin juttuja ihan kiitettävästi luetaan, niin en silti ikimaailmassa viittis laittaa mitään kysymyksiä lukijoille, et mitä toivoisitte tai kysyisitte. Olis niin sikanoloa kun kukaan ei kuitenkaan sanois mitään. Mutta yks bloggaaja oli tehny sellasen faktapostauksen itestään, 20 faktaa. Sellasen voisin jopa itekin joskus tehä kun vaan keksisin tarpeeks kiinnostavia faktoja. Mutta yks fakta oli että tää henkilö oli käyny opiskelijabileissä viimeks lokakuussa. Mä rupesin oikein miettimään että koskas mä oon käyny. Joulukuussa toki oli mein biomek-julfest ja marraskuun lopussa sitsit. Mutta kummassakaan en juonu alkoholia (julfesteillä kyllä vedin pari jellyshottia jotka totta kai oli ruotsalaispoikien mielestä sikavahvoja ja pahimpia ikinä mutta ei saanu mua taaskaan irvistään. Tiedän tosi monta juttua mitkä maistuu paljon pahemmalta.) ja lähdin hyvissä ajoin kotiin. Joten edellinen oikee (=alkoholillinen) kerta oli marraskuussa Suomessa. Ja sitä edellinen syyskuussa. Koska suoritan jälleen pikavisiitin Suomeen niin on hyvä lähteä humpalle. Mun ruotsikaverit saa haalarinsa ihan näillä hetkillä (ja joita mä en tilannu koska siinä konkurssissa oisin köyhtyny 75 euroa) niin päätin minäkin ulkoiluttaa haalareita. Täytän myös sunnuntaina huimat 22 vuotta, niin sitäkin on hyvä samalla juhlistaa Haalaribileissä.

Suomivierailuun mahtuu tällä kertaa talvipuuhia, kavereita, kynä- ja karkkimessut, hiihtoa, sekä kulttuuriasioita kuten elokuva, musikaali ja 80-vuotissyntymäpäivälounas ravintolassa. Luultavasti keräilen myös kivasti univelkoja että on sitten tekemistä taas Ruotsin päässä.

Keksin myös uuden matkasuunnitelman kevääksi. Epäröin yhä vähän, mutta toisaalta miks en lähtis? Tää kevät on just hyvä aika matkusteluun, kun koulu on niin löysää et sieltä voi ottaa omaa lomaa hyvin helposti. Ja koska tää vuosi on unelmien toteuttamista varten, niin mikäs sen parempaa.

Viime viikonlopun olin Evellä Växjössä. Reissu ei menny ihan täysin putkeen, mut kivaa oli siitä huolimatta. Perjantaina vietettiin Even synttäreitä, lauantaina oltiin suunnistamassa leiripäivässä ja sunnuntaina olin salilla. Ja yhtä pihalla niinku aina. Lauantaina Växjössä oli myös Kulturnatt, niin siel oli tosi nättiä ja paljon ihmisiä liikkeellä. Syötiin myös hyviä ruokia, thaikkuruokaa, brie-granaattiomena-salaattia, savulohta ja lohkoperunoita. Viikonlopusta voi lukea enemmän Even blogista, siel on paljon kivoja kuviakin.