Kesäesa

Näistä tapahtumista on kulunu jo vaikka miten kauan aikaa, mutta tässä ne nyt kuitenkin tulee. Ja nyt mulla on ihan oikeesti ollu kiireitä, kun työpäivän jälkeen tai ennen jos haluaa jotain tehdä ja sitten joskus tulee kotiin niin ei ole enää oikeesti aikaa kun nukkumaanmenoaika meni jo tai sitten ei todellakaan kiinnosta avata mitään tietokonetta vaan mieluummin vaan makaa meritähtenä.

Ekaksi kerron kesäretkestä Vammalan Vanhan kirjallisuuden päiville
Perjantaina lähdettiin taas vähän aiemmin töistä. Kävin pikasesti kotona, otin auton ja hain Anskun messiin. Meidän suuntana oli Vammala ja Vanhan kirjallisuuden päivät. Automatka suju hyvin kuulumisia vaihdellessa niin että kun päästiin perille niin Riku oli ihan yllättyny kuin hiljasta tyttöö oltiin. Ei oo kuulemma ennen tapahtunu. Riku oli koonnu Vammalan hunksit niille grillaamaan ja järjesti ohjelmaksi ampumista ja tyhmien videoiden kattelua. Samalla nähtiin myös Rikun rippikuva ja sen teiniaikojen huone. Priceless.

Sitten oli vuoro lähteä kylille. Ja kun sanon kylille, tarkotan oikeesti kylille. Olin jotenkin ihan järkyttyny siitä kuinka tynnyrissä oon ite eläny, koska tollanen pikkukaupunkimeininki oli mulle ihan vierasta. Ensinnäkin, Riku ei ollu kertonu meille valitsevaa pukukoodia. Toisekseen, en ollu tajunnu että nuoria (ajokortittomia) ihmisiä oikeesti asuu keskellä ei mitään, josta ei pääse mitenkään minnekään ja että se minnekään on joku yks räkälä. Olen viisaampi nyt.
Ens kerralla osataan pukeutua oikein. Hankitaan jostain kunnon amisvaatteet, tummat farkut joissa on reisissä isot valkoset "kulutukset" tai vähän liian pienet legginsit ja monta makkaraa, mahdollisuuksien mukaan rakennetaan niitä pari lisää jollain alushousujen kuminauhoilla tms. Korkkarit ehdottomasti ja niiden vaihtamisesta (tai ehkä vielä parempaa, ihan vaan poisottamisesta jonka jälkeen kuljetaan paljain jaloin) tehdään iso numero ihan keskellä tietä. Sitte siideriä juodaan ja laitetaan strasseja ja ehkä jotain liekkikuvioita jonnekin sopivaan paikkaan.

Seuraavaksi heinäkuun eka viikko
Meidän koulukaverilla Jerryllä oli keikka Laikunlavalla niin päätettiin kerrankin mennä oikein kuuntelemaan. Käytiin eka Anskun ja Ninnin kanssa Koskarin keskusaukiolla Spirolla syömässä sellasta jääpannujäätelöä, joka tehdään kananmunasta ja kermasta. Siihen sai kahta marjaa tai hedelmää (kolme vaihtoehtoa, wippii), jotain makeutusta ja lisäksi jotain vielä päälle koristeeksi. Vaihtoehtoja oli vähän heikosti, siinä kesti aivan sikakauan  ja se ei ollu ees kovin hyvää. Lisäks ne sekotti meidän tilaukset, niin että ei menny ihan putkeen. Rehellisesti en suosittele.

Keikka oli hyvä, mutta taas oli väärät vaatteet. Nyt olis pitäny muuntautua hipsteriksi, mikä osataan sitten ens kerralla. Pitkät kalsarit, kuratakit, liehuvat ja roikkuvat vaatteet ja hatut on kova sana hipsteripiireissä. Niin ja Jerry soitti hyvin bassoa.

Kulttuuria harrastettiin myös Hervannassa samalla porukalla, kun tehtiin retki Hervannan vesitorniin. Se kahvila siellä on todella kämänen, mutta jotain piti ostaa että pääs ulos. Niinku ennakkotietona (totta kai tutustuin tähänkin aiheeseen googlaamalla) jo luin, siellä todellaki pitäis olla joku nätimpi mesta niin että sinne vois mennä sen takia eikä pelkästään maisemien. Mutta oli muuten sikahienot maisemat! Koska Hervanta on niin korkeella ja se oikeesti näyttää aika hienolta (Tsernobyl) ylhäältä päin, niin tämä näköalapaikka pääsi ehkä Näsinneulan jälkeen tokalle sijalle mun Tampereen näköalapaikat -listassa. Koska oli kerrankin lämmin, mentiin vesitornin jälkeen rannalle.

Kyllä, rantanakkikuva.

Sitten oli mun kesän yks kohokohdista. Ehkä viikkoa aiemmin olin kuullu että äidin sisko oli kutsunu äidin ja isän viikonlopuksi purjeveneelleen. Otin puhelimen heti kouraan ja nöyränä tiedustelin lupaa liittyä joukkoon. Mut toivotettiin tervetulleeksi ja olin aika liekeissä. Mun edellisestä purjehduksesta on 12 vuotta aikaa ja jo pari vuotta sitten yritin miettiä missä ja miten pääsisin edes hetkeks purjehtimaan. Nyt meille osu kaiken lisäks vielä kesän tähän mennessä paras viikonloppu niin saatiin väriäkin pintaan. Reissu koostu itse purjehtimisesta, syömisestä, uimisesta, tsillailusta, luontopolusta, lintubongauksesta (merikotka!) ja nautiskelusta eli oli mukavaa. Tällästä kesän kuuluu olla.

Mulle tuli myös pieni bloggarin kriisi, joka ei kyl oikeestaan ratkennu mutta päätin vaan että en tee siitä ongelmaa (oon aika hyvä kehittään kaikkia ongelmia itelleni). Sain palautetta että "mä en tiedä miks mä haluaisin jakaa mun elämää netissä". Rupesin miettimään asiaa enkä oikein keksiny. Kuten aina kaikissa blogiongelmissa, kysyin asiaa Emilialta. Sen selitys oli että ei tartte sitte kertoa kuulumisia kaikille erikseen. Huomasin että se on ihan totta, kun törmäsin sattumalta vanhaan koriskaveriini Kaisaan, niin ei tarvinnu kauheesti kertoa miten menee kun Kaisa tunnustautu mun blogin lukijaksi. Mulle yks syy kirjottaa on myös se, että voin sitten ite myöhemmin lukea mitä oon asioista joskus ajatellu. Tietty voisin vaan kirjottaa omaa henkilökohtasta päiväkirjaa, minkä teenkin kyllä tän lisäksi. En ihan oikeesti jaa mun koko elämää ja kaikkia oikeita (itse kehitettyjä) kriisejäni netissä. Ja ihan oikeesti jotkut jutut on vähän liioteltuja mitä täällä kerron, vaikken kerrokaan mistään kiiltokuvaelämästä mielestäni.
Enkä oikein osannu lopettaakaan tätä niin jatkan siis kuten ennenkin. Yks ongelma vähemmän taas tässä elämässä.

Kuuma sinkkukesä

Arvoin pitkään tota otsikkoa että valitsenko adjektiiviksi kuuma vai villi, koska kesä ei ole ollu oikeestaan kumpaakaan. Tai välillä on ollu kyllä kuuma. Villiä ei oikeestaan, koska työt. Ja Aikuisuus.
Mutta sinkkukesä tää on ja paljon villimpi sellanen kun edelliset. Kerran olen käyny treffeillä ja toisenkin kerran pyydettiin. Siis eri tyyppi. Se eka oli niin eri maailmasta kun minä että toivon etten ikinä enää tapaa sitä. Mieluiten yhtään missään. Jos ihmiseen liittää sellaset asiat kun tupakointi, kokeellinen proosa ja toimeentulotuki niin ei olla ihan samalla aaltopituudella.

Tää toinen tyyppi olikin jo sitten vähän lähempänä mun maailmaa. Ihan kiva ihminen ja sinänsä varmaan aika samanlainen maailmankatsomus, mutta en vaan ole yhtään kiinnostunu siitä. Pidän kuitenkin periaatteenani että jos joku pyytää treffeille niin sinnehän sitten mennään jos ei ole jotain erityisen painavaa syytä olla menemättä. Ei ollut. Niinpä sovittiin päivä, mutta koska olin ite ihan tosi vastahakonen syystä että tiesin etten oo siit kiinnostunu ja että se pitäis sitten myös rehellisesti ja suoraan ilmottaa, niin en paljon muistutellu siitä. Kuitenkin jos mua yhtään tuntee, niin tietää että tykkään aikatauluista ja haluan yleensä tietää ne hyvissä ajoin. Niinpä siinä vaiheessa kun kello on neljä iltapäivällä, mä olen jo sopinu muuta enkä jää odottelemaan josko hän ottais yhteyttä. Eli neljältä iltapäivällä ei kannata välttämättä olettaa että mä olen yhä käytettävissä. Tai tietty riippuu kuka kysyy, koska jos oisin ite ollu kiinnostunu niin varmasti olisin järjestäny asiani niin että oisin ehtiny. Mieluiten oisin tehny sen jo viimeistään edellisenä päivänä. Ei siis tapahtunu treffejä.

Nyt ei ole enää mitään treffejä tiedossa niin keskityn sitten ihan teininä ihailemaan kaukaa yhtä tyyppiä. En voi jutella sille kun en tiedä mitä sanoisin ja muutenki menisin varmaan ihan sanattomaks kun se on niin hyvännäkönen. En ole koskaan ihaillu mitään julkisuuden henkilöä, tiätteks niinku nykyteinit ihailee Robinia ja Isac Elliottia, mut nyt tuntuu ihan vastaavalta kun tää on tälläst kaukoihastusta kun en edes tunne koko tyyppiä. Mut just hyvä, nyt voin kuvitella ihan rauhassa sen olevan ihan täydellinen kun en varmaan saa ikinä aikaseks edes viritellä mitään keskustelua. Niin että on sitte ainaki päiväunien kohde olemassa.


Kuva Pinterest

Loppuun vielä tiivistelmä mitä aion tehdä kun alan seurustella:

- pussailen julkisilla paikoilla
- pussailen koulussa ja etenkin luennoilla jos tähän tarjoutuu mahdollisuus
- käyn (kävely)lenkeillä käsi kädessä
- en voi enää lähteä minnekään ilman poikaystävää
- oikeestaan alan tylsäksi enkä lähde enää ikinä mihinkään
- teen jokaisesta puhelusta taistelun: "you hang up first"
- kirjotan blogissa poikaystävästäni etunimen ekalla kirjaimella, en koskaan koko nimellä
- päivitän Facebookiin koko ajan mitä kaikkea ihanaa me tehdään
- postaan kuvia meistä koko ajan kaikkialle
- keskustelen poikaystäväni kanssa Facebook-seinän välityksellä
<3 p="">- en voi nähdä kavereita jos ovuloin ja me yritetään lasta
- myöhemmin alan myös kutsua itseäni vaimokkeeksi ja poikaystävääni siipaksi. Muita mahdollisia nimityksiä on toinen puolisko, parempi puolisko, mieheke, avokki, itsestäni vaimo vaikka ei naimisissa oltaiskaan, poikkis ja ihan vaan mies. Kuka edes tarvii nimiä nykyään?

Kiitos.

Mun kesäfestarit

Keikka- ja seikkailuviikonlopun jälkeen mulla oli iltaa koko viikko. En oikein saanu tehtyä mitään aamupäivisin ja olin töissä ihan yhtä väsyny kun aamuvuorossa. Aamuvuoro on siis kivempi, vaikka en nyt suoranaisesti kello viiden herätyksistä nautikaan.
Oli mulla vähän ohjelmaakin, vaikka aika laihanlaisesti verrattuna edelliseen viikkoon. Tiistaina kävin maistraatissa ilmottautumassa maahantulleeksi. Piti esittää se kirje joka käski mennä sinne maistraattiin, näyttää passi, antaa ruotsalainen henkilönumero ja allekirjottaa paperit. Parin päivän päästä tuli Ruotsista kirje että onneks olkoon, Suomi hyväksyi sinut ja he poistavat mut nyt Ruotsin kirjoilta. Juhuu, aikani laittomana maahanmuuttajana on ohi.
Keskiviikkona kävin lainaamassa Sannilta sprinttikarttoja, koska mun tavotteena on juosta vähintään yks sprintti viikossa koko kesän ajan. Samalla käytiin Kaupissa lenkillä. Ennen töiden alkua pääsin vielä äidin järkkäämälle muoviexculle, jossa sain kysyä kaikkia kysymyksiä mitkä mulle oli heränny puolentoista viikon mittaisella työurallani. Ainakin mut on nyt ostettu uskomaan että muovikassi on ekologisempi ja kuluttaa vähemmän kun vaikka kangaskassi. Paperikassit nyt ei Suomen oloihin oikein sovikaan. Kangaskassia pitää käyttää 180 kertaa ennenkö se on elinkaarikustannuksiltaan parempi kun muovikassi, eli parasta on kun käyttää muovikassia monta kertaa.

Torstain kahvilakeikasta olisin halunnu kirjottaa niinku kunnon bloggaritytöt ainakin, mutta en valitettavasti ottanu kuvia sieltä niin se homma vähän kariutu. Yritän kuitenkin.

Torstaiaamupäivänä tapasin ihanan Niinan Fazer Caféssa. Fazer Café on toivottu uutuus Tampereen kahvilatarjonnassa, ja se toimii Tempon talossa Tammerkosken rannalla entisen Espritin tiloissa. Paikka on ihanan avara ja valoisa ja sisustus oli pelkistetyn tyylikäs. Aamuisin sieltä saa myös Fazerin Alku-puuroja, mutta meidän tapaaminen oli vasta kymmeneltä, joten puurot oli juuri korjattu pois. Pakko päästä vielä testaamaan myös nuo ihanat ja ah niin trendikkäät siemen- ja marjapuurot.
Isoista ikkunoista avautui upea näköala koskeen ja Hämeenkadulle. Sää oli kolea joten suuret ikkunat kävivät terassista hienosti, ja Hämeenkadulla kulkee päivittäin paljon ihmisiä, joita on mukava katsella. Kahvilassa ei ollut ruuhkaa arkiaamupäivänä, mutta Niina tiesi kertoa että iltapäivisin se on melkein täynnä.
Olin juuri syönyt aamupalan kotona ennen lähtöäni, joten tilasin vain raikkaan smoothien reippaan pyöräilyn päätteeksi. Smoothieita oli kahta eri laatua, joista valitsin mansikka-raparperin. Maut tulivat hienosti esiin ja koostumus oli juuri sopiva, ei liian laiha eikä paksu. Niina joi kahvia, jonka kyljessä oli tietysti Fazerin Sininen konvehti. Ai että tykkään tuollaisista pienistä eleistä, joilla asiakkaat otetaan erityisesti huomioon. Smoothieta valitessani katselin myös runsasta teevalikoimaa, ja vaikka en suuri teen ystävä olekaan, olisin varmasti löytänyt valikoimasta myös itselleni sopivan, mikäli minun olisi tehnyt mieli teetä.
Kahvilan seinät ovat valkoiset, mikä lisäsi avaruuden tunnetta. Tiski oli ihanasti keskisaarekkeessa koko tila oli tosi valoisa, muttei kuitenkaan steriili.
Pois lähtiessämme tarkastelimme Niinan kanssa myös superherkullisen näköistä leivosvalikoimaa. Kaikki leivokset olivat kuin pieniä taideteoksia, mutta toisin kuin yleensä, nuo kauniit leivonnaiset näyttivät myös hyvänmakuisilta. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen paikka!

Nyt niihin festareihin. Ekaks oli Jukola, suunnistajan joulu. Harmittaa oikein kun oon alkanu niin löysäks etten jaksa olla siellä yötä, mutta maanantain kello viiden herätys ei siihen mitenkään suoranaisesti houkutellu. Siellä näky taas paljon tuttuja, niitäkin (tai oikeastaan niitä lähinnä) jotka ei aktiivisesti suunnista mutta tulee aina Jukolaan. Keli oli hyvä, ehkä vähän liiankin lämmin suunnistamiseen, varsinki ku oli kesän eka hellepäivä. Sitten itse kisaan. Lähdin kolmososuudelle samaan aikaan meidän ykkösjoukkueen ankkurin kanssa, ja musta tuntu siinä vaiheessa hyvältä idealta lähteä Sailan peesiin. Se osottautu huonoks ideaks alkusuoran loivan ylämäen lopulla kun edessä oli seinä. Tai siis silta, mutta seinältä se tuntu. Matkaa oli menny pari sataa metriä ja Saila oli jo tosi kaukana. Loppumatka olikin sitten taistelua. Yhden virheenkin ehdin tehdä, vaikka kauheesti ei kyllä viitti pummata jos juoksu tuntuu niin pahalta. Paluumatkalla meinasin kannustaa niitä mammoja et nyt joku mun edelle juoksemaan ja pitämään vauhtia, mä voin kyllä suunnistaa. Se ponnistus tuntu kuitenkin liian suurelta ja vikassa mäessä tsemppasin itteäni sillä että jos nyt äkkiä pääsen maaliin niin ehdin nähdä voittajan maaliintulon. Nostelin käsillä jalkoja eteenpäin ja vihdoin alko loppusuora. Samalla kuulin kuulutuksen: "Voitte kääntää katseenne viimeiseen alamäkeen..." Olin et älkää hitossa kääntäkö, mähän tääl vaan lyllerrän! Ehdin maaliin ennen voittajia, enkä oo koskaan ollu yhtä väsyny paitsi kerran. Se oli vuosi 2009 ja erikoispitkät. Polvi tuli myös kipeeks ja oli erittäin tuskallista kävellä kisapaikalla ja etenkin sieltä parkkipaikalle.

Mein joukkue!

Kisan jälkeen näin viel muutamia kavereita, kierrettiin osa kaupoista nopeesti ja käytiin syömässä. Sit lähettiin ajaan himaan. Tai no, mentiin Sannille ja Lauralle Tammelaan, jonne perustettiin mein kisakatsomo. Katottiin lähtö ja mentiin hakeen kaupasta evästä. Seurattiin kisaa viel jonkin aikaa kunnes oltiin aivan poikki ja alettiin nukkua.
Neljältä soi kello, koska meikäläisen isä oli telkkarissa. Sitä haastateltiin ja vaikka vähän tuntu jännittävän niin hyvin se meni. Onneks oli RUKin entinen johtaja mukana, tottunu puhuja. Jos joku haluaa katsoa niin kello 4.14 alko haastattelu ja video löytyy Areenasta.
Isän haastattelun jälkeen mentiin takas nukkuun. Meidät herätti joskus aamukasilta Iida, joka kiukutteli sitä kun ei oltu herätty kattoon ankkuriosuutta ja Mikkoa. Sen oma vikahan se oli kun ei noussu herätyskelloonsa, mutta ei me enää sen jälkeen nukuttu kun Iida kiukutteli.
Kun kaikki oli hereillä, syötiin aamupala, Espe lähti töihin, Laura rippijuhliin, Iida Kangasalle ja minä ja Sanni vesijuoksemaan.

Maanantaina menin nöyrästi töihin puoli kuudelta. Iltapäivällä Alma tuli käymään ja me käytiin Kaupissa vaeltamassa. Sanni tuli viel illalla ja me jumppailtiin.
Tiistaina olin poikki enkä poistunu kotoa työpäivän jälkeen.
Keskiviikkona menin Hervantaan. Mun piti sprintata siellä, mutta koska Koovee on jostain keksiny että koko Hervannassa se on kiellettyä (itään on perusteet mutta länsipuolelle ei) enkä saanu erityislupaa, niin menin vaan lenkille. Kun sieltä tulin takas, tehtiin Anskun kanssa pastaa vähän heikohkolla menestyksellä. Nyytit ei pysyny kasassa ja sitruunapastasta puuttu pekoni. Pasta oli sinistä, se epäilytti. Mutta hyvältä ne maistu ja nälkä lähti, mikä on tietty pääasia.
Muitakin tuli ja katottiin Vadelmavenepakolainen. Paskin leffa pitkään aikaan, ja harmittaa kun se kirja on niin hyvä et pakkoko pilata ja nyt laiskat leffankatsojat luulee että kirja on samanlainen. Onneks en vieny mun luokkalaisia Ruotsissa kattoon sitä, olis saanu vaan hävetä. Leffan jälkeen mentiin viel Anskun kanssa kätköileen, mutta siinä ei ollu mitään extremeä vaikka oli luvattu.

Torstaina alko sitten kesän toinen festari, juhannus. Viikon sprinttiannostus tuli maatilasprintissä Hämeenkyrössä. Olin aika hapoilla ja mittakaava hämäs mutta kivaa oli loppujenlopuks ja järjestelyt huippuja. Kisan jälkeen oli tarjolla sauna, järvi, sahtia, makkaraa ja salaattia sekä tietysti koko juhannuksen kohokohta, lehmäagility.

Pikkuruinen vauvalehmä

Lehmäagilitystä olis myös videoita, mutta kun en osaa niitä tänne laittaa niin joudutte tyytymään selitykseen. Laji on siis samanlaista kun koirien kanssa, mutta esteet on yksinkertasempia ja eläimet vähän haluttomampia. Moskova-vasikka oli kaikista paras, koska sen johdolla täytettiin palkintopallin kaks ekaa paikkaa. Se jopa ihan oikeesti hyppi niit esteitä!
Agilityn jälkeen oli vapaata hengausta mökillä ja se kannatti, koska sprintin naisten sarjan voittaja Minna oli lähteny jo kotiin niin sain sen palkinnon, juustoa ja Valio profeel-juomia. Niistä lehmistä mitä näin.

Roosa ja lehmä

Yöksi menin kotiin niin että aamulla oli aikaa pakata ja leipoa. Puolenpäivän aikaan Lotta tuli hakeen mua ja ajettiin Eräharjuun. Siel oli ekaks vähän hengailua ja odottelua, kun Lauri vei rasteja metsään. Lähtö viivästy koska Lauri ei löytäny omia rastipisteitään, hups. Sitten vaihdettiin kamoja päälle, kerättiin oluita kasaan ja järjestäydyttiin olutsuunnistuksen lähtöviivalle. Itse en sitä tehnyt.
Kisa oli jännä ja lisäjännitystä toi kartanvaihto ja se ettei Lauri oikein kunnolla muistanu mitkä rastit naisten piti toisella lenkillä käydä ja niin me piirrettiin vähän erilaisia reittejä. Protesteja ei kuitenkaan tullu, kaikki pääsi maaliin ja me lähdettiin Jutan kanssa hakemaan rasteja pois. Koska kangasmaasto on parasta, jätettiin ne neljä suorastia metsään.

Tästäkin ois video

Loppupäivä kulu grillaillen, syöden, saunoen, paljuillen ja hengaillen. Tehtiin myös kukkaseppeleet, nostettiin lippu ja jännitettiin keikan alkua. Oli kyllä niin huikee keikka!! Sininen Ylivoima toi mun festarikesään edes yhden esiintyjän, ja onneks laatu korvaa määrän.
Koska työssäkäynti on oikeesti tosi raskasta, olin ihan poikki jo kahdelta ja kömmin makuupussiin hymy huulilla.

Keikan kuvasatoa, mitäköhän tässä tapahtuu?

Kasilta heräsin ja musiikki soi täysillä. Menin pihalle silmät sikkurassa ja olin et mitä, tiesin kyllä et kahelta yöllä ei vielä oo hiljasta missään nimessä, mutta luulin että kasilta sais nukkua. Laitoin musaa pienemmälle ja kattosektori protestoi. Heillä oli vielä bileet kesken, ja kesken saivat jäädäkin.
Joskus kympin aikaan sitten nousin ja söin aamupalaa pihalla. Oli siellä moni muukin hereillä ja oli oikein kiva aamu. Syömisen jälkeen aloin siivota. Keräsin kaikki tölkit ympäri pihaa jätesäkkiin ja kun sen olin saanu tehtyä, Otso otti jätesäkin ja kaato sisällön maahan kasaksi. Siihen loppu mun siivoominen, kiitos vaan.

Juhannusterveiset punahilkoilta!

Päivällä piti olla kaikenlaista ohjelmaa, mutta porukka oli liian väsynyttä ja krapulaista järjestämään mitään. Lenkille onneks lähettiin ja vaikka ei kulkenu ja joka paikkaa kolotti niin silti tuli hyvä mieli. Oli kesän toka aurinkoinen ja lämmin päiväkin, just hyvä tapa hyödyntää se. Kun oltiin laputettu kankailla tunti, käytiin vielä vaihtamassa nastarit jalkaan ja lähettiin hakemaan ne loput rastit.
Mä olin myös väsyny, joten suihkun, ruoan ja ympäriinsä bondailun jälkeen menin ottaan päikkäreitä. Siellä kypsy päätös siitä että kotiin ois päästävä jo illalla. Illan aikana seurailtiin vielä herrasmiesten kivipetankkia, käytiin hakemassa huoltsikalta jätesäkkejä ja jätskiä ja pidettiin sadetta. Sitten olikin aika lähteä kotiin.

Sunnuntaina en tehny mitään paitsi nukuin. Kyllä on rankkaa työläisen elämä.