Matkana oli 5km ja tyyli vapaa. Väliaikalähdöt puolen minuutin välein. Kun saavuin paikalle, kattelin kauhulla kuinka oikeet hiihtäjät testas välineitään ja lisäs voiteita. Ite otin vapaan sukseni (ensimmäiset ja ainoat mitä oon koskaan omistanu) autosta ja lähdin myös testaamaan, ikäänkun sillä mitään väliä olis ollu. Ei mulla nimittäin mitään muita vaihtoehtoja ollu, voiteista puhumattakaan. Voitelun arvelen kyllä olleen ihan paras mahdollinen, ainakin ne on luistanu tällä kaudella tosi hyvin. Sitä kyllä vieläkin ihmettelen että voiko vapaan suksea muka jotenkin parantaa voitelulla just ennen starttia.Lähdin Sonjan ja Tiian välissä ja tavotteena oli tietysti hiihtää niin kovaa kun pystyn. Jos hyytyisin, sille ei vois mitään mutta säästelemään ei voinu lähteä. Kun ne oikeet hiihtäjät siitä alusta lähti, meinasin pyörtyä siitä vauhdista. Ite en pääsis ikinä niin kovaa, en varmaan edes pitkässä ja jyrkässä alamäessä. Lähdin siis, ja alun tasasilla ja loivissa alamäissä menin kunnon hiihtäjätyyliin sauvoittaluistelua. Onneks olin just kattonu olympialaisten miesten sprinttihiihdon telkkarista, niin tiesin miten pitää hiihtää :D Jossain tokassa mäessä alko kyllä jo tuntua siltä että mun eväät oli syöty, mutta jatkoin kuitenkin sitkeesti eteenpäin. Laskin mäkiä mielessäni, enää kolme isoa. Koska en oo mikään tekniikkaniilo, en edes uskalla hiihtää kovin kovaa kun tekniikka hajoaa heti ja sitten kaadun, eikä kaatumisella nyt ainakaan mitään aikaa voiteta.
Kisalenkki oli sellanen, että välillä käytiin lähtö-/maalipaikalla ja siitä jatkettiin vielä pienelle loppulenkille. Vika lasku ja nousu, ja sitten maaliin. Keuhkot huusi armoa koko matkan, luulen et niissä on jotain pientä ongelmaakin kun tuntuu ettei ne täyty ihan kokonaan. Jalat oli aika hapoilla, ja olemattomat käsilihakset myös totta kai. Mutta jos ei muuta, niin ainakin sain sikahyvän reenin. Enkä mä nyt niin kauheesti hävinny, kuitenkin kolmas naisten sarjassa ja sikana Kepardi-cupin pisteitä. Loppuverkassa kyllä tuntu että viimenen mäki saattaa olla liikaa.
Tiistain koitoksen jälkeen arvostus hiihtäjiä kohtaan kasvo. Se oli niin rankkaa, että kyllä pitää olla kova kunto et tollasta jaksaa. Jos hiihto ei olis niin järkyttävässä määrin välineurheilua, sitä vois melki harrastaakin.
Keskiviikkona oli pertsan vuoro. Takaa-ajona 9km. Mun suksienvoitelija käski kysyä voiteluvinkkejä oikeilta hiihtäjiltä, ja vastaus oli pitopohjasukset. No, niitä ei enää kerinny lähteä ostamaan, joten liisterillä oli mentävä. Mun monot oli myös arvotus, koska ne oli painanu aivan sairaan kipeesti nilkkaan Lapissa ja myös kotona sillä ainoolla pertsan lenkillä minkä olin hiihtäny. Laitoin monon löysälle ja hiihto tuntu oudolta, mutta ei ainakaan sattunu.
Suksia testatessa huomasin, että eihän ne oikeastaan pidä. Mutta tosiaan, kun en muita vaihtoehtoja omista niin niillä oli mentävä. Lähdin sitten hiihtämään selkiä kiinni, mulla ei onneks ollu kun voitettavaa. Se oli kyllä tosi tyhmää. Luisto ei mikään paras, pidosta ei tietoakaan, aivan sopimaton tekniikka kovalle (heh!) vauhdille niin kylläpäs tuntu tyhmältä. Pahimpia oli kuitenkin tasaset ja loivat hiihdettävät ylämäet. Tasatyöntö oli suksien kannalta paras, mutta mun käsivoimat oli kyllä aika nopeesti käytetty. Räpiköin kuitenkin menemään ne vaadittavat kaks kierrosta, odottihan palkintona taas hirvee määrä pisteitä Kepardi-cupiin. Syke nousi vaan ylämäissä, kun tasasella tekniikka ei riittäny.
Eipäs haittaa sitten yhtään tän tokan kisan jälkeen lajivalinta. Ei meinaan vois vähempää kiinnostaa hiihtää pertsalla kovaa, hyi.
Ainiin, tulokset löytyy täältä.
