perjantai 15. heinäkuuta 2016

Turistina Pispalassa

Oltiin puhuttu poikaystävän kanssa jo pitkään, että veisin sen Pispalaan tutustumaan mun lapsuusmaisemiin. Viime viikonloppuna vihdoin meillä oli aikaa, ja aamupäivällä otettiin bussi Haulitornille. Jo matkalla näky Pispalan maamerkkejä; Rajaportin sauna, Vaakon Nakki, Vastavirta-klubi ja tietysti Pispalan Pulteri. Pulteri ei ollu ihan mun hoodeilla lapsena, joten Pispalan karnevaalien huipennuksena pelattavassa Kujakolli-Pulterrieri -jalkapallo-ottelussa kannustin aina Kujakollia.
Haulitornin juurelta kiivettiin Pispalanharjulle mun ala-asteen pihalle. Se tuntu ihan sikapieneltä! Koska tuolla miekkosella alko olla jo nälkä, suunnattiin Pispankatua pitkin Café Pispalaan brunssille. Sitä on kehuttu ihan tosi paljon, joten mekin haluttiin testata se. Hyväähän se oli, mutta aika pieni annos eli vähän ylihypetetty meidän mielestä.

Brunssin jälkeen poikkis halusi nousta Pispalan portaat. Ei kuitenkaan kellotettu niitä (vielä). Suunnattiin vielä harjun korkeimmalle kohdalle Pyykkipuistoon, jossa oli jotkut pihakirjailijafestivaalit eli Pispalan normipäivä. Pyykkipuistosta näkyy Pyhäjärvelle, mutta maisema on ihan selvästi metsittyny, kun nyt ei näkyny niin paljoa. Saaret sentään näky; Saunasaari jonne talvisin tehtiin koulusta hiihtoretkiä, Lehtisaari jonne ahkerimmat hiihti, pikkuruinen Lapiosaari ja Viikinsaari jonne laivatkin kulkee.


Parin maisemakuvan jälkeen jatkettiin matkaa alemmas kohti Tahmelaa. Käveltiin mun vanha koulureitti ja tultiin meidän naapuripäiväkodin pihaan. Siellä oli sellaset häkkiaitaukset! Ei minun lapsuudessani, hmph. Meidän vanhalle pihallekin oli tullu ties mitä vempaimia.
Jatkettiin omenatarhan läpi Tahmelan sydämeen, josta löytyy kauppa, Pub Kujakolli, seurakunnan kerho (en kyl tarkistanu oliko vielä paikallaan), Pispalan nykytaiteen keskus Hirvitalo, Pispalan kirjasto ja tietty bussipysäkki ja postilaatikko. Matkalla miekkeli ihmetteli kun joka toisessa talossa oli asunu joku mun tuttu. Mutta Pispala on niin pieni paikka, että siellä kaikki vähänkin samanikäset tuntee kyllä toisensa.

Tahmelan ranta oli meidän seuraava kohde. Leikkipuistoa myllättiin traktoreilla, mutta tutut vessa- ja pukukopit oli paikoillaan. Tahmelan ranta on tosi matala hiekkaranta, ja kävellen pääsee melkein Saunasaareen saakka. Ei kuitenkaan menty poitsufrendin kanssa uimaan, ei ollu ihan rantakelit.
Uimarannalta jatkettiin kynäjalavan ja Tahmelan lähteen ohi takas kaduille. Välissä poikettiin vielä metsään sellaselle kalliolle, jonka päällä me ala-asteella parhaan kaverin kanssa haaveiltiin boifrendeistä. Nyt oli kiva käydä siellä vihdoin oman rakkaan kanssa, ympyrä sulkeutui :)



Noustiin yksiä Pispalan lukuisista portaista ylös Ansiokalliolle. Sieltä on hienot maisemat Pispalanharjulle ja Pyhäjärvelle, kun se mäki on vastapalloon harjuun nähden. Se kallio on yks mun lempipaikoista Pispalassa, ja me löydettiin sieltä H:n kanssa metsämansikoita.
Mansikoiden jälkeen jatkettiin matkaa Pyynikille. Pienen kallioilla kiipeilyn ja näköalapaikalla istuskelun jälkeen käveltiin miehekkeen kanssa Pyynikin näkötornille. Tarkotuksena oli syödä munkit ja katella maisemia, mutta jono oli ulos asti niin se(kin) jäi nyt toiseen kertaan. Arvottiin siinä et lähdetäänkö jo kotiin vai jatketaanko keskustaan. Molempien mahat murisi ja kiukutteluvaara oli ilmeinen eikä kotona ollu mitään valmista ruokaa, joten tuo toinen puolisko ehdotti että etittäis joku ruokapaikka.
Keskustassa päädyttiin dönereille, jotka on kyllä ihan superhyviä! Enää ei ollu kiire mihinkään, joten jatkettiin kuljeskelua keskustassa. Käytiin parissa kaupassa alennusmyynneissäkin, mutta ei löydetty oikein mitään. Aurinkokin oli alkanu paistaa, ja ostettiin kioskilta jätskit. Istuttiin kullan kanssa syömään ne koskenrantaan.

Siihen riitti meidän osalta se turistipäivä Hervannan ulkopuolella. Kotona mies halus että leivotaan vielä porkkanakakku, josta tulikin kyllä tosi hyvää. Suosittelen muillekin turisteilua kotikaupungissa, koska tällä emännällä ainakin oli ihan tosi kiva treffipäivä! :)

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Tutkimus: Vapaaehtoistyö lisää onnellisuutta (osa 2)

Oon elämässäni tehny paljon erilaisia vapaaehtoistöitä. Partiohan perustuu kokonaan vapaaehtoisuuteen, ja suunnistuskisat ei onnistu jos ihmiset ei tee talkoita. Lisäks kaikenlaiset muut pikku puuhat eri kouluissa on tullu tutuiksi.
Suunnistusseurassa oon tehny kaikenlaista. Kun isällä on iltarastien ratamestarivuoro, mä oon juossu tarkistamassa että kukaan ei oo yön aikana vieny rasteja ja illalla hakenu rasteja pois. Kisoissa oon ollu ravintolassa, paistanu makkaraa ja hommannu sinne kaikki paistajat ettei kenenkään oo tarvinnu hikoilla siinä koko päivää, leikkiny muksulassa lasten kanssa ja taas vieny ja hakenu pois rasteja.

Tampere-Jukolassa 2008 olin maastovalvontaryhmässä, juoksin tarkastamassa että leimasimet toimii ja varotin tv-kameramiehiä tulevista juoksijoista. Välissä kävin vähän myymässä tavaraa Jukola-kaupassa. Ennen kisaa oltiin käyty kisapaikalla pitkin viikkoa, raivattiin vähän maastoa, pystytettiin 9 laavua ympäri metsää maastovalvontaryhmälle ja testattiin järjestelyjä.
Nuorten Jukolaa 2010 varten tehtiin paljon ennakkotyötä. Selvitettiin kärkijoukkueiden juoksijat ja niiden meriitit kuuluttajia varten. Pussitettiin kartat, juostiin harjotuskierroksena koko viesti läpi ja rakennettiin kisakeskusta. Itse kisassa ohjattiin ihmiset oikeille kartoille.
Oon myös jakanut gps-liivejä, tuurannu infossa ja ohjannu autoja parkkipaikalla. Oon opettanu suunnistusta aikuissuunnistuskoulussa ja järjestäny tyky-tapahtumia.

Kuitenkin nyt, kun oon osallistunu seuran harjotuksiin ja muihin tapahtumiin tosi vähän, nää kisajärjestämiset on myös jääny. En koe, että se olis mun tehtävä just nyt, kun kuitenkin päätoimitan meidän jaoston neljästi vuodessa ilmestyvää lehteä täysin talkootyönä. Toki mulla on siinä apuna kaks toimittajaa, taittaja ja paljon vaihtelevia avustajia, mutta kyllä siinä mielestäni ihan riittävästi hommaa on. Kuten aiemmat päätoimittajat on lehteä kuvanneet, se on sopiva sekoitus asiaa ja huuhaata. Päätoimittaja huolehtii siitä, että lehdessä on monipuolisesti tavaraa 32 sivun verran. Kirjotan jonkin verran juttuja myös ite, mm. lehden vaikeimman (ja turhimman) palstan eli pääkirjotuksen. Päätoimittajana mun tehtäviin kuuluu lähettää lehti ja osoitteet painoon ja hakea ylimääräset lehdet painosta. Muistuttelen toimittajia ja avustajia deadlinen lähestyessä, yritän pysyä kärryillä siitä mitä seurassa tapahtuu ja ottaa tasapuolisesti huomioon eri-ikäset ja -tasoset kummankin sukupuolen edustajat.
Just toi kärryillä pysyminen on mulle tällä hetkellä haasteellisinta tässä vapaaehtoistyössä. Se johtuu ihan vaan siitä että mun motivaatio on nollissa, mua ei kiinnosta. Meidän lehden jutut on tosi hyviä, mutta mua ei vaan kiinnosta ne aiheet. Niinku vaikka et miten meni missäkin kisoissa, kuka pääsi edustamaan Suomea ja kuinka voisin parantaa suoritustani.
Tää ei missään nimessä tarkota sitä että mua ei kiinnostais kun kaverit pärjää. Päinvastoin, oon niistä ihan tosi ylpeä, mutta en vaan jaksa seurata tapahtumia joissa en ite ole paikanpäällä. Niinku kaikki urheilu, suunnistuskin on ehdottomasti parasta paikanpäällä.

Sunnistuksessa toistuu joka vuosi samat tapahtumat joista pitää tietty kirjottaa lehteen. Oon ollu toimittajana vuodesta 2010 ennen päätoimittajaksi siirtymistä, joten noi jokavuotiset kisaraportit alkaa olla aika nähty. Tietty joskus saattaa keksiä jotain uusia ideoita, mutta harvemmin sellasta nykyään enää tapahtuu. Nuorena ja nokkelana kirjottelin erilaisia juttuja mm. kuusenmyynnistä ja yleisurheilukokeiluista ja tein mielenkiintosia haastatteluja. Yks parhaista jutuista on poikien yllätysviestivoiton jälkeinen haastattelu, jonka tein bussissa kotimatkalla ilman valmiita kysymyksiä ja äänittämällä haastikset puhelimella.

Kun aloin päätoimittajaksi, mä olin vielä Ruotsissa. Sieltä käsin asioiden seuraaminen tuntu jopa helpommalta kun nyt, koska silloin mulla oli hurjasti enemmän vapaa-aikaa. Nyt kouluun menee enemmän aikaa (töistä puhumattakaan, hyi), mulla on paljon enemmän kavereita ja siks kaikkea aktiviteettia ja lisäks vielä kaikenlaista muuta viritystä koko ajan. Päätoimittamistalkoot ei sinänsä vie kauheesti aikaa, mutta kun motivaatio on kadonnu niin mieluummin käytän senkin ajan johonkin mikä mua enemmän kiinnostaa. Motivaatio vapaaehtoishommiin voi siis myös kadota, ja musta silloin on oikee aika antaa hommat jonkun motivoituneemman hoidettavaksi, ettei työn jälki kärsi.

Kun nyt kerta jokaisella heräs mielenkiinto mun päätoimittamaa lehteä kohtaan, se löytyy tuolta:
http://tampereenpyrinto.fi/suunnistus/halokeeni/
Ja mun (omasta mielestäni) parhaat jutut ajoilta, kun olin vielä innokas ja kekseliäs toimittaja, löytyy lehdestä 3/2011.

Kuvia ei nyt ole, kun yks kiva NuJu-kuva oli vanhalla koneella enkä missään nimessä jaksanu avata sitä. Sorppa, kattokaa jostain muusta blogista kuvia sitte tai vaikka snäptsätistä.

perjantai 27. toukokuuta 2016

Jos tekisin somepäivityksiä

En päivitä sosiaalisiin medioihin sellasia tilapäivityksiä ikinä. Oon ajatellu sen asian niin, että ihmiset joita ei kiinnosta mun päivitykset, ei näe niitä väkisin. Kun kirjotan blogia niin ne jotka haluaa voi käydä lukemassa. Jotenkin tykkään muutenkin blogista enemmän, mutta nyt ei oo muka ollu aikaa kirjotella. Tai oon priorisoinu aikani erilailla.
Muutenkaan en oikein välitä siitä tyylistä millä niitä somepäivityksiä (Facebook, Instagram, Twitter, jotka mulla toki on) tehdään. Tässä tulee nyt pientä esimerkkiä siitä millaseen somessa törmää, niinpä ajattelin koota tähän sellasen överipositiivisuussomepäivityskimaran elämästäni helmikuun jälkeen, olkaa hyvät!

Rankka excu Otaniemessä ja Lappeenrannassa, huikee reissu taas kerran, kiitos kaikille mukana olleille!

SYKE!!!!!

Killan vuosijuhlat päänakkilaisena koettu, never again! Vaik huikeet bileet oli kyllä :)

Vihdoin kolmantena vuonna pääsin teekkariwapun huikeimpaan tapahtumaan, Junttareille! Myös muut tyyliin sata tapahtumaa oli ihan ok, varsinki meidän ite järkkäämä :)

Meidän pikku fukseista tuli vihdoin teekkareita! Velvollisuudet on hoidettu niin voikin alkaa keksiä uusia haasteita :)

Mun ruotsitutorointi tuotti tulosta, viimenenkin tyyppi pakkoruotsista läpi :D

Kahden päivän sisään kahden työsopparin allekirjotus, toinen niistä vieläpä ihan unelmatyö!

Riippumatto parvekkeella - arjen luksusta!

Voiko olla ihanampaa aamua kun herätä poikaystävän kainalosta ja lähteä aurinkoiseen metsään ystävän kanssa t-paidassa lenkille? :)

Partiossa on parasta! Ajanpuutteen takia joudutaan lopettaan ryhmänjohtaminen niin tytöt itki et meitä parempia johtajia ei ookaan. Melkein tuli itellekin tippa linssiin :* 



Lukion megaluokkakokouksessa ihana nähdä pitkästä aikaa vanhoja lukiokavereita ja opettajia. Istuttiinpa siinä hetki pulpetissakin muistelemassa lukion matikantunteja :D Nähdään taas viimeistään kymmenen vuoden päästä!

Siihen on syy miks en harrasta tällästä.

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Urheilen ja olen iloinen

Mä oon aina harrastanut liikuntaa. En ehkä ihan niin monipuolisesti kun olisin halunnut, mutta aika paljon erilaisia juttuja kuitenkin. Junnuna oli monta lajia, sitten päälajiksi valikoitu suunnistus. Se homma oli aika tavoitteellista muutaman vuoden, kunnes tuli useita loukkaantumisia. Vuonna 2012 oli ensimmäinen rasitusvamma, ja sitä rataa on jatkettu nyt viidettä kevättä. Tavotteellisesta urheilusta siirryin siis kuntouttamaan. Vesijuoksua, pyöräilyä, kuntopiiriä. Mä tykkään eniten kuitenkin juosta, ja ehkä toisena tai kolmantena keväänä kyllästyin vesijuoksuun täysin. Mä juoksen, koska se on kivaa, ja vesijuoksu ei kovin kauaa mitenkään erityisen hauskalta tunnu.

Kolmas vaihe oli siis tehdä sitä mitä milloinkin pysty ja huvitti eli lähinnä ei mitään. Pahin vaihe oli Ruotsissa, kun koulu ei tarjonnu niin hyviä olosuhteita urheiluun kun täällä Suomessa. Juosta ei voinu, pyöräily oli ikävää vesisateessa, tuulessa ja kylmyydessä, uimahalli kallis ja kuntosali ei innostanu. Vaihtoehdot oli siis aika vähissä.

Nyt oon jo seuraavassa vaiheessa. Urheilu ja liikunta on tosi kivaa, ja pyrin tekemään jotain joka päivä. Juosta voin niin usein kun kestän kipua, joka saattaa jatkua suorituksen jälkeen pari päivää. Joka kerta mietin oliko se sen arvosta enkä ole ihan varma. Mä en kuitenkaan tällä kertaa ole oikeastaan pahoillani. Oon hyväksyny tilanteen ja keksiny tilalle kaikkea muuta. En tällä hetkellä halua ajatellakaan tavoitteiden asettamista, koska viime vuosina oon vaan joutunu pettymään kerta toisensa jälkeen. Näin on ihan hyvä.


Mä olen viime aikoina pelannu sählyä, sulkapalloa, lentopalloa ja jääkiekkoa. Oon käyny uimassa ja kuntosalilla. Ryhmäliikuntatunneilla en ihan hirveesti, mutta niilläkin muutaman kerran tän vuoden puolella. Vuokatissa Sallan luona päästiin myös hiihtämään. Fyssari kehu että liikun tosi monipuolisesti, tuli hyvä mieli. Tätä mä haluan.

Pelailu on tosi kivaa, mutta en millään jaksais reenata mitään noista. Mua ei kiinnosta mikään tekniikan hiominen, haluan vaan pelata. Kyllä siinäkin kehittyy kun tarpeeksi pelaa. Jääkiekkosäät ehkä vähän meni jo, mutta silloin kun oli kelejä ja käytiin, niin pojat lupas että kun ahkerasti käydään niin mäkin oon jo keväällä ihan hyvä. Yleisimmin pelaan poikien kanssa, koska tyttöjä ei jostain syystä kiinnosta niin paljon pelailu. Mua ei haittaa se yhtään, koska mua on aina kohdeltu tosi hyvin. Pojat on kivoja, ne kannustaa ja syöttelee mulle. En oo ehkä ikinä törmänny urheillessa erilaiseen kohteluun vaan siks koska oon tyttö. Kerran junnuna joku kyllä vähän jotain yritti vähätellä, mutta sen kaveri pisti heti takas että mä oon parempi kun se poika. Niin että hyvin mua on aina kohdeltu ja otettu mukaan peleihin.
Pelien lisäksi oon käyny uimassa. Ninni, vanha uimari, antaa mulle vinkkejä uintiin, ja oonkin kehittyny vapaauinnissa tosi paljon. Lisäks oon oppinu sukeltamaan niin, että ei tartte pitää nenästä kiinni. Uintiakaan en silti jaksais mitenkään reenata, en jaksa tuijottaa niitä kaakeleita kovin usein ja varoa muita ihmisiä koko ajan.
Salilla on ihan kivaa käydä kun tietää mitä tehdä. Suuria tavotteita mulla ei ole, ja vähän ahdistaa se väenpaljous, mutta on siellä ihan kivaakin. Varsinkin silloin kun saa jonkun kaverin mukaan, kun niistä salihirmuista en ole (vielä) kavereita saanut.
Akateemisen MM-kyykän 4. parhaat naiset (Kuva Joonas Pulkkinen)
Oon tosi ilonen mun tän hetkisestä asenteesta urheiluun: teen kaikkea kivaa fiiliksen mukaan. Olkaa ihmiset iloisia siitä mitä voitte tehdä, se on paljon kivempaa kun surra sitä mitä ei voi tehdä.

torstai 7. tammikuuta 2016

2015

Vuosi 2015 alkoi Hervannassa. Käytiin pulkkamäessä, tehtiin epilepsialumilyhty, juotiin teetä ja katottiin raketteja. Joululomalla juoksin pari sprinttiä, kunnes oli aika palata Ruotsiin. Mua ei välttis ois ihan hirveesti huvittanu palata sinne, vaikka oli siellä ihan kivaa. Palasin kuitenkin, koska olin päättäny olla vuoden, ja sitä paitsi mulla oli tiedossa kaikkea kivaa reissua ja tekemistä.
Meidän tentit oli tammikuun alussa, niiden lisäks kävin HOK:n juoksureeneissä ja Evellä Växjössä. Sain (taas) juoksijanpolven.


Tää on taidetta
Helmikuun alussa vietin elämäni parhaan synttäriviikonlopun Suomessa. Loppukuusta Iida tuli kylään ja sen jälkeen lähdin kiertämään Ruotsia. Tukholmassa Emilian luona, Falunissa hiihdon MM-kisoja kattomassa ja Göteborgissa Inkan, Riikan ja muiden suomalaisten kanssa. Parasta reissussa oli Tukholma ja Göteborgin aurinkoinen saaristo.

 

Maaliskuussa pääsin viikoksi ryhmäliikuntatunneille, mutta en kauheesti tykänny siitä salista. Likaset lattiat ja kauhee ruuhka. Sanni, Laura ja Salla oli mun luona kylässä, Halmstadissa paisto kerrankin aurinko ja käytiin Tylösandilla. Tyttöjen jälkeen tuli Eve, lääkäri lupas että poskessa oleva patti ei ole syöpä ja suoriuduin tenteistä aika hyvin.
Koulussa oli toinen CAD-projekti, asia joka ottaa päähän ja tuntuu vaikeelta mutta josta tykkään silti. Yleensä en kauheesti tykkää asioista joita en osaa. Käytiin Heinin kanssa sateisessa Amsterdamissa, luin Anne Frankin ja käytiin sen talossa.


Siisteintä Amsterdamissa on nuo asuntolaivat
Huhtikuussa mulla oli vähän vaikeaa Ruotsissa. En voinu juosta, koulussa oli vähän tylsää, uutuudenviehätys oli kadonnu kokonaan. Kaipasin mun ystäviä Suomessa, sitä että tunnen kuuluvani jonnekin ja johonkin ja tuttuja asioita. Lähdin päivän varotusajalla Suomeen ja nautin olostani. Tiesin että tänne mä kuulun. Sain kortisonipiikin, kävin avantouimassa ja näin kavereita.
Palasin Ruotsiin, siellä oli kevät. Pyöräilin, pelasin sulkapalloa luokkakavereiden kanssa, kävin Värnamossa mun auppariperheen luona ja matkustin Suomeen vielä kerran ennen kotiinpaluuta. Wappu jäi taas vajaaksi mutta oli tosi kiva.

Koulun pihalla oli keväällä aika nättiä

Vikaa kertaa takas Ruotsin kotiin
Toukokuussa sain taas juosta, joten juoksin Elinin kanssa VårRusetin. Matkustin Tiomilaan vaikka olin kipee, kävin Lisebergissä vapaapudotuksessa Inkan kanssa ja pakkasin tavarat. Äiti ja isä kävi hakemassa ne autolla, mä jäin vielä kahdeksi viikoksi. Juoksin Prins Bertils Stigin melkein alusta loppuun, se oli ollu mun to do -listalla syksystä saakka. Polvi vähän oikutteli mutta kesti hyvin koko 18 kilsaa. Palasin Suomeen, kävin yo-juhlissa ja avasin kisakauden Rautia-rasteilla.




Kesäkuussa alotin työt. Siellä oli kivaa, opin uusia asioita ja työkaverit oli kivoja. Tytöt järjesti mulle seikkailupäivän, käytiin Live Aid -keikalla Helsingissä ja Varalan Flowparkissa. Juoksin Jukolan, sen jälkeen polvi oli tosi kipeä. Otin tavotteeksi sprintit, juoksin kesän jokaisena viikkona vähintään yhden sprintin. Juhannuksena näin lehmäagilityä, tanssin keikalla eturivissä ja juoksin kankaalla.






Heinäkuussa pääsin purjehtimaan, kävin partioleirillä uimassa sudenpentujen kanssa ja vedin pari triathlonia niin että yhdellä kerralla se oli jopa ihan tosi kivaa koko ajan. Juoksin 3h rogainingin Sannin kanssa ja jalkoihin ei sattunu.



3h juoksua ilman kipuja, toivottavasti tapaamme uudelleen
Elokuussa juoksin Suomen nopeimmassa maastossa Niinisalossa, kokeilin suppailua ja huomasin että Särkänniemen laitteista tulee vähän paha olo. Koulu alko, olin tutorina ja muutin Hervantaan. Tutustuin uusiin ihmisiin ja pääsin taas vähän teekkarielämän makuun. Työt loppu ja elokuun lopussa kävin Johtajatulilla.
Tylsää

Koko ajan mietin kuinka lähellä metsäpalo on
Syyskuussa pelasin pesäpalloa, osallistuin pubirundille ja järjestin 30 hengen vaelluksen. Herwannan ympärijuoksussa muistin kuinka kivaa juokseminen on ja Kampusfesteillä näin Roope Salmisen ja Koirat ja Aikakoneen. SM-sprintti juostiin mun vanhoilla lenkkihoodeilla, fuksisuunnistus oli syksyn paras tapahtuma ja syyskuussa näin mummun viimesen kerran.

Fuksisuunnistus
Lokakuussa juoksin Jämillä suunnistusmaratonin, jonka jälkeen molempia jalkoja särki monta päivää ja käveleminen tuotti tuskaa. Siitä lähtien niiden kanssa on ollu aika vaikeeta. Vera kävi mun luona, kannustettiin Sallaa voimanostokisoissa. Osallistuin Hämeenkadun Approon, en oikein ymmärrä sitä hypetystä. Stressasin tenttiviikosta, järjestin tuparit ja olin Rankka Exculla. Happrosta en tiedä mutta Rankalle lähden varmasti uudestaan. Käytiin Barcelonassa, jalkoja särki. Aloin käydä salilla ja se olikin ihan kivaa.

Salla on kovis

Sain kivoja tuparilahjoja
Marraskuussa kävin kalevalaisella jäsenkorjaajalla joka sano että kaikki mun jalkavaivat johtuu siitä että lantio on ollu väärässä asennossa monta vuotta. Se laitto sen paikalleen, mutta koska jalat on taas kipeet niin enpä tiedä. Olin hirvijahdissa, tällä kertaa saatiin saalistakin. Pelasin killan joukkueessa sählyä ja värjäsin hiusten latvat pinkiksi. Itkin mummun hautajaisissa ja juhlin seuraavana päivänä risteilyllä.

 
Joulukuussa olin viikon Ylläksellä hiihtämässä, tein tentit ja järjestin tutoreiden pikkujoulut, koska mun tutorkaverit on niin kivoja. Pari päivää myöhemmin järkättiin toisten kavereiden kanssa pikkujouluappro, se onnistu oikein hyvin mutta keksittiin myös pari parannusehdotusta seuraavalle vuodelle. Joululoma alko ja olin pitkästä aikaa tekemättä mitään.



Tää vuosi oli aika kiva, kiitos teille jotka koitte sen mun kanssa.