Asiat, jotka ottaa päähän just nyt

- Koulujärjestelmän joustamattomuus. Mulla alkaa ens viikon maanantaina uus jakso, enkä mä vieläkään tiedä mitä kursseja saan opiskella. Jos meen ohjelman mukaan niin luvassa on matikkaa, mekaniikkaa ja piirustustekniikkaa. Kaikkia noitahan oon jo periaatteessa opiskellu, mutta kyllä eniten ottaa päähän toi matikka. Tykkään kyllä matikassa ja kivointahan se on kun osaa jotain, mutta kun en keksi yhtään mitään hyötyä siinä että kävisin samat asiat uudestaan. Oon siis hakenu kurssien hyväkslukemista jotain kolme viikkoa sitten, mutta ihan vielä ei kuulemma ollu tietoa onnistuuko. Ihan vielä?! Kysyn vaan että koskas sitten kun maanantaina pitäis alottaa hommat, ja kun en voi valita mitään mun ohjelmaan kuulumattomia kursseja noin vaan, vaan niistä pitäis saada joku päätös. Tykkään suunnitella mun elämää ja rakastan listoja ja kalenteria, niin ei nyt sovi ollenkaan mulle tällänen epätietoisuus! (Tiedän, tää suunnitelmallisuus on melkosessa ristiriidassa mun elämän suurien suuntaviivojen kanssa, jotka siis tällä hetkellä on aika solmussa. Eipä ne kyllä koskaan oo ihan suoria tainnu ollakaan.)

-Tenttien ajankohdat saa tietää vasta sitten kun kurssi on alkanu. Toki meille on kerrottu tenttiviikot, mutta kun seuraavan jakson tenteille on varattu viikot 51, 2 ja 3 niin siinä on musta aika iso hajonta ja haluisin kuitenkin varata ne lentoliput Suomeen jouluksi, mikä ei ole mahdollista nyt. Oi ihana TTY, nyt just kaipaan sua niin paljon.

-Netissä leviävä fitnesskohu. Se kuvapari ei musta todellakaan oo mikään kovin järkyttävä, koska jo se ajatus että ihminen kuihduttaa ittestään lihakset näkyviin vuorokauden juomattomuudella, on aivan sairasta. Tosin musta mitään kovin fiksua ei muutenkaan oo urheilulajissa jossa se voittaa joka NÄYTTÄÄ parhaalta. Niitä lihaksia pumpataan sikana, mikä tietty on kovaa urheilua sitä en todellakaan kiellä, mutta mihin se huipentuu? Kauneuskilpailuun (jossa kauneus on katsojan silmässä, mun makuun ei ole tollanen hullu lihaksien esiin pumppaaminen) jossa sillä ei ole väliä onko niistä lihaksista mihinkään, kun siel vaan keikistellään peppu pystyssä übermeikattuna blingbling-biksuissa. Ei mene mulla jakeluun, musta urheillessa kuuluu hikoilla, ja kisat ei todellakaan tee tähän poikkeusta. Tässä "kohussahan" ei kyllä oo mitään uutta, ja kyllä mua ottaa päähän fitnessbuumi ihan yleisestikin.

-Mun lempitennarit meni rikki nyt jo, vaikka vasta 6 vuotta ehdin käyttää niitä. Ihan mahtavat valkoset nahkaset Niket, jotka piti jopa vettä aika hyvin. Samalla asialliset ja rennot, ei herättäny huomiota. Parhaat kengät mitkä oon koskaan omistanu, ja nyt niistä on pohja halki.

Maailman parhaat tennarit (kuva täältä)

Tavallinen päivä ruotsalaisessa korkeakoulussa

Heräsin perjantaiaamuna kasin aikaan ja pienen ynnyköinnin jälkeen vedin trikoot jalkaan ja lähdin lenkille. Ulkona sato pienesti ja jokainen vastaantulija irvisti ikävästi. Ihmettelin tätä hommaa vähän mutta sitte tajusin että mä oon tullu ulos ihan valmiina kastumaan, mutta ne muut haluais pysyä kuivana, sitä ne irvistää.
Tulin kotiin ja kävin suihkussa. Sitte piti pienesti tiskata että sain aamupuuroa. Vähän aikaa sain syödä ihan maailman parasta puuroa aamuisin, mutta kun ne hiutaleet loppu niin niitä ei enää löytynykään mun lähikaupoista! Järkytyin, mutta jatkan etsintöjä. Nyt söin sitte sellasta puuroa jossa on seassa rusinoita, ananasta ja papaijaa. Siis valmiina siel hiutaleiden joukossa, koska kuka muka jaksaa aamulla jollain puurotilpehöörillä hienostella.
Aamupalan jälkeen alko opiskelu. Luentoja ei nyt just tänäänkään sattunu olemaan, niin jäin kotiin keittiönpöydän ääreen lukemaan anatomiaa. Tenttiin on neljä päivää ja ulkoa opeteltavaa riittää kyllä. Tuli aikalailla kevät 2013 ja pääsykokeisiin luku mieleen. Luen, teen muistiinpanoja, kuuntelen Aamulypsyä ja juon vettä. Aina kun on puoli litraa juotu niin on vessahätä ja näin saan taukoja ja liikuntaa. Minnekään kirjastoon tai muualle en tän takia jaksa lähteä, kun mun vessassa ravaaminen vois jotakuta häiritä, plus en jaksa pukea farkkuja vaan oon mieluummin höntsyissä. Nykyään mun ikkunan alla on onneks enemmän liikennettä kun puolitoista vuotta sitten niin ei tuu niin tylsää.


Mitä näen kun katon ulos ikkunasta

Koska aamupala oli siinä ysin ja kympin välissä, yritin odotella nälkäni kanssa ainakin yhteen tai kahteen. Sitte vihdoin 13.43 otan jääkaapista kaalilaatikon ja lämmitän sen. Jälkkäriksi banaani. Tämän jälkeen lukeminen vois jatkua, mutta ei jaksa. Niinpä surffailen netissä. Koko loppupäivä on ihmeellistä ei-minkään-tekemistä, koska lenkillä on jo käyty. Kauppaankaan ei tarttis mennä, mutta saatan lähteä kirjastoon tai keskustan ruokakauppaan kattoon niitä kaurahiutaleita, ihan vaan ettei tarttis kökkiä koko päivää kotona sisällä.

Koska värit on kivoja

Anatomian lisäks mulla on myös matikkaa (periaatteessa IMA1). Matikan tentti on viikon päästä, joten siihen lukemisen voi kivasti alottaa sitten anatomian tentin jälkeen. Muita kursseja mulla ei ole, koska täällä ei valinnaisaineita tunneta ja kaikki menee tasan saman ohjelman mukaan. Jos haluais käydä jonkun omaan ohjelmaan kuulumattoman kurssin niin siitä pitäis ymmärtääkseni täyttää joku anomus. Mulle ei vaan sovi tällänen että on kaks kurssia ja niihin ois sitte aikaa paneutua kunnolla. Kun en enää tavottele täydellisyyttä opiskeluhommissa (ne ajat oli ala-asteella) niin mun tahtiin sopis hyvin vielä muutama kurssi tähän päälle.

Tällästä täällä on, tietty joskus on pidempiäkin päiviä. Eilen oli anatomian kyselytunti 10-11.30 ja sen jälkeen päkerrettiin matikan projekti loppuun, siinä meni neljään saakka. Mutta ymmärrätte varmaan, että Suomen opiskelutahtiin verrattuna tää tuntuu vähältä. Järkytyksekseni kuulin, että ruotsalaisilla ei ole edes lukioissa koeviikkoja, ja yo-kirjotusten puuttumisen tiesinkin jo, niin ei ihmekään et täällä on tentaångest monilla.
Koska mulla on aikaa, oon tehny ja käyny sellasissa jutuissa missä en Suomessa missään nimessä ehtis tai viittis käydä. Huomiselle mulla on opiskelun lisäks ohjelmassa aamulenkki ja vähän kaupungin ulkopuolella olevassa kauppakeskuksessa muotinäytös. Koska mulla ei ole muutakaan tekemistä ja mitään pidempää pyörälenkkiä en viitti tehdä sunnuntain kisan takia, niin tää sopii hyvin. Monestiko Tampereella olisin yksin lähteny mihinkään tälläseen?
Kun luentoja ei liikoja ole, niin oon sitten käyny ylimääräsillä luennoilla. Tietty nää on ollu sellasia luentoja joilla on tarjottu myös lounas, mutta kaipaan kyl vähän äksöniä elämääni muutenkin. Ja sehän sujuu hyvin kun menee kuunteleen luentoja joista ei välttis tajuis suomeks yhtään tän enempää. Täällä on sellasia karriärtisdagar, joissa kerrotaan esim. yrittäjyydestä (ei kiinnosta mua) tai uusista innovaatioista (hieman eri homma kun Innovatiivinen systeemipaska TTY:llä), niin ne on ollu kyl ihan jees.


Tällänen löyty koululta yks päivä. Harmi vaan että se oli rikki.

Mutta, kuten ehkä huomasitte, päivääni ei kuulunut edes käyntiä yliopistolla. Näin täällä opiskellaan, melkein vois tehä etänä.

Ekat official vieraat

Maanantai-iltana sain siis ekat viralliset vieraat omaan kotiini. Anskun toiveena oli ettei tarttis juosta koko ajan paikasta toiseen ja Heini oli Wikipediasta kattellu että ainakin kirjasto pitää nähdä. Tällä kertaa jopa tiesin jo jotain mun kotikaupungista, toisin kun silloin alle viikon täällä asuneena kun äiti ja isä tuli käymään ja vaati tietty vuosilukuja ja arkkitehtejä tärkeimmistä tapahtumista ja rakennuksista.

Anskun taulutelkkarilla otettu kuva kirjaston sillalta

Tiistaina nukuttiin pitkään. Alkuperäsenä suunnitelmana oli että tytöt tulis mun kanssa anatomian seminaariin, mutta jo illalla ne sano että mene keskenäs vaan, me nukutaan. Tää järjestely oli kyllä siitäkin hyvä, että kun olin aiemmin kysyny opelta että voisko kaverit tulla messiin, niin törmäsin ekaa kertaa ihan oikeeseen kulttuurieroon. Nimittäin siihen että ruotsalaiset ei sano ei. Se ope kauheesti kierteli ja oli sitä mieltä että kavereilla ois siellä tylsää ja ei siinä oikein ois mitään mieltä tulla sinne. Intin kuitenkin että JOS ne haluais tulla niin saisko ne. Siinä oli mulle ruotsalaista eitä, tajusin myöhemmin.
Kun koulusta palasin, eka mitä tytöt sano oli että nyt lähetään kahville. En ollu ollenkaan tajunnu että jotkuthan tarvii sitä joka aamu! Eikä mulla ole edes kahvinkeitintä. No, lähdettiin siis käveleen kaupunkiin ja matkalla esittelin vähän paikkoja. Kurkattiin meidän linnan sisäpuolelle, katteltiin torit ja kävelykadut ja etittiin se kahvila. Tarkotuksena oli syödä ikkunassa mainostettu lime-cheesecake-korvapuusti, mutta ne oli loppu. Tytöt sai kuitenkin kahvinsa ja elämä alko hymyillä. Käytiin hakemassa uuden kaupunkilaisen etu eli ilmanen leipä ja jatkettiin korttikaupoille. Kun oltiin valittu kaikkein mauttomimmat kortit, mentiin Stora torgetille istumaan ja niitä kirjottaan. Toivottavasti vastaanottajat osaa niitä arvostaa :)


Kala

Tultiin kaupan kautta kotiin ja katteltiin Nemoa etsimässä, elokuva joka piti jo kesällä kattoa mutta silloin ei kauheesti tehny mieli sisällä kökkiä. Nyt oli kyllä mukavaa juoda kaakaota kermavaahdolla ja maata patjalla peiton alla parhaiden tyttöjen kanssa ja kattoa Nemoa.
Illalla, kun oltiin pitkään koomailtu sisällä, lähdettiin vähän seikkaileen. Laitettiin ulkovaatteet päälle ja taskulamput messiin ja käveltiin rannalle. Siellä oli tietty pimeetä, mut aika kivan näköstä kuitenkin. Löydettiin paljon simpukoita, muutamia kaloja ja kirjotettiin rantahiekkaan koirille terveisiä. Paluumatkalla käytiin leikkipuistossa, jossa ei meidän harmiks ollu palomiestankoa, mutta virtahepo löyty kuten kuvasta näkyy.

Keskiviikkona nukuttiin myös pitkään. Mulla ois ollu matikkaa kasilta mutta en menny sinne. Syötiin aamupalaa ja nyt oli kahviakin. Sit käytiin koululla moikkaamassa mun kavereita. Tehtiin vähän matikkaa ja lähettiin pois. Koulukaverit kysy et tässäkö mun päivän opiskelut oli. Kyllä.
Syötiin makaronilaatikkoa jonka olin varta vasten tehny tyttöjä varten, kun silloin kun tänne lähdin,  perustelin mun uuninostoa sillä että haluan tehdä esim. vaikka makaronilaatikkoa, enkä ollu sitä kuitenkaan vielä kertaakaan tehny. Iltapäivällä sato, niin pidettiin suunniteltu Robin-iltapäivä. Kun tuun Suomeen, me testataan Robin-iskurepliikkejä Anskun kanssa tositoimissa. Nyt kokeiltiin niitä Tinderissä, mut kaikki Anskun matchit oli jotain tolloja eikä tajunnu Robinia. Huoh.
Illalla mentiin viel kätköileen ja reissu oli onneks onnistunu kun molemmat kätköt löyty mitä lähdettiin hakeen.

Torstaina meillä oli ohjelmassa Scandicin lounas. Se minne olin siis juoksemalla voittanu lahjakortin. Mentiin lounaalle 11.30, joten se kävi brunssista. Oli aivan sikahyviä alkuruokia ja jälkkäreitä, pääruoka ei ollu mitenkään erityistä. Jälkkäripöytä oli Anskulle liian pieni, mutta ainakin joka juttu oli sikahyvää niin se vähän kompensoi. Lounaan jälkeen olikin aika hyvästellä tytöt ja mennä nöyränä kouluun. Oli kyl niin huippua, kiva kun kävitte!
Koko päivänä en syöny mitään muuta, joten aika hyvä buffet oli. Ja jotta ei ihan unohtuis minkä ansiosta sen sain, kävin illalla lenkillä. Oli päässy unohtuun että katuvaloja ei oo ihan kaikkialla ja niinpä sitte juoksin osan matkaa pimeessä sellasella teollisuusalueella. Koko ajan kyl kattelin et jos nyt tulis sellanen tilanne niin lähtisin pakoon tohon puskaan tangentin normaalin suuntaan. Loppumatkasta, kun olin jo kaupungissa joen rannassa pysähtyneenä (en yleensä hirveesti pysähtele lenkeillä mutta nyt oli niin järkyttävä kipu että oli pakko vähän istahtaa), mulle tuli jutteleen sellanen mummo. Se kerto pojastaan joka on mun koulun hallituksessa ja varotti menemästä rautatieaseman viereiseen puistoon. Mikäli oikein ymmärsin niin jostain miehestäkin se varotteli. Sillä ittellä oli hyvä pelastautumisjärjestelmä, sen mies katteli ikkunasta koko ajan kun vaimo pissatti koiraa. Mummo ilmeisesti pysähty liian pitkäks aikaa kun pappa soitti perään.

Sain kyllä ihan maailman parhaan tuliaisen! Vanha kunnon ala-asteajoilta tuttu ystäväkirja, johon tutut ja tuntemattomat oli kirjotellu mulle terveisiä ja muuta mukavaa. Lähetettiin tyttöjen kans kortteja niille jotka oli osotteensa kirjottanu, hahaa ois kannattanu.
Voin nyt jakaa tässä parhaat palat, kysymyksenä siis terveiseni kirjan omistajalle:
-"Hei Suvi! Ne pakotti miun tekee tän :( Go get them!"
-"Äkkii bäkkii"
-"Soittele ..." (numero poistettu)
-"Terveisiä! (Y)"  <---- erityisesti="" koodipeukusta="" n="" p="" tost="" tykk="">-"Terkkuja, en muistanu sua!" <------ -_-="" kauaa="" kiitos="" m="" niin="" ollu="" oo="" p="" poissa="" st="" t="" viel="">-"Ei ole"


 

Ekana yönä Heini ei pystyny nukkuun, kun yläkerrasta kuulu elämöintiä. Nyt tää huvikumpu (keksin just tän nimityksen mein talolle) on heränny henkiin, tuntuu et joka tytöllä on vieraita ja ääniä kuuluu vaikka mistä. Mietin vaan että kuinka paljon meidän äänet on kuulunu muille, kun nyt kuulen seinänaapurista ihan sanatkin mitä ne puhuu. Hups.

Oli tosi kiva saada vieraita ja kuulla mitä mun viime vuoden koulukavereille ja koululle kuuluu. Seuraavaks toivoisin sellasia vieraita jotka juoksee mun kanssa Tylösandista kotiin (ehkä 15km) ja käy testaamassa utegymiä koska en yksinäni ensimmäistä jaksa ja toista kehtaa.


Minä ja Ansku ja ihan perus turistikuva meidän tyyliin

25manna

Lokakuun eka tai toka viikonloppu vähän vuosista riippuen on ollu hartaasti odotettu mun elämässä jo monta vuotta. Kauden vika kisa, iso seuraviesti jossa kaikki on. Hyvä kirpakka syyssää, aurinko paistaa ja maastot on kivoja. Ja pääsee kuulemaan ruotsia ja haistelemaan isojen kisojen tunnelmaa. Ennen siinä oli vielä huipentumana laivamatka, mutta tällä kertaa tärkeintä oli nähdä kavereita pitkästä aikaa. (Kerroin aiemmin yhelle kaverille että oli kiva nähdä kavereita pitkästä aikaa ja jäin tosissani miettimään voiko noin sanoa. Pitkästä aikaa? Mistä se oikeesti tulee?)



Mun reissu alko tänä vuonna jopa aikasemmin kun silloin kun oon Suomesta lähteny. Täältä kun on tota ajomatkaa. Matkustin mestoille HOK:n kanssa pikkubusseilla. Kävelin siis ensin 2 kilsaa kokoontumispaikalle ja koko matkan mietin et mihin ihmeeseen mä luulen niitä kaikkia tavaroita tarvitsevani, mutten keksiny vastausta. Sitten ajettiin. Matkalla pysähdyttiin syömään ja jalottelemaan, mutta silti vikat 2 tuntia (!) oli niin tylsää että huhhuh. Kännykän akkuakin piti säästää tulevia seikkailuja varten ja autossa oli pimeetä niin ettei ees voinu maisemia kattella, niin älyttömän kiinnostavaa kun se ois ollukin.

Tässä mun "kävelyreitti" metroasemalle.
Kyseessä siis motarin rampit, hopsan

Lopulta sitten vihdoin päästiin Kungens kurvaan, joka oli täynnä suunnistajia. Minä en sinne kuitenkaan jääny kun mulle ei ollu sijaa majatalossa, vaan lähdin seikkailemaan kohti keskustaa ja Emiliaa. Olin tosi innoissani tästä setistä, koska a) luen aina muista blogeista (sellasista oikeista joilla on joku linjaus ja yhteistyökumppaneita ja paljon kommentteja joka tekstissä) kuinka ne tapaa toisia bloggaajia, niin nyt mäkin tapasin toisen bloggarin, kuin cool ja b) Emilia asuu todellakin Tukholmassa, how cool is that? Sekin oli siistiä, että Emilialta pääsi pendeltågilla suoraan kisapaikalle. Ja joo aivan, tää oli eka kerta kun Emilian kanssa ylipäätään tavattiin, tähän asti ollaan oltu vaan blogikamuja :D
Mun seikkailut suju hyvin, sain lipun ja löysin oikeet junat ja metrot enkä tuntenu itteeni ees niin maalaistytöks mitä etukäteen kuvittelin. Emilia oli mua vastassa ja ilta meni myöhään kun juteltiin kaikenlaista. Yritin saada Emilian vakuuttuneeks että huomisesta tulee hyvä päivä, mutta Emiliaan ei oikein uponnu mun perustelut.



Eipä tarvinnu ite tietää minne päin lähteä asemalta

Lauantaina se päivä sitten vihdoin koitti. Kahden kuukauden eron jälkeen oli niin kiva nähdä suomikavereita! Meitsin tytsyistä paikalla tosin oli vaan puolet eli Sanni, Salla ja Iida, mutta mun must see -kaverilistalla oli paljon muitakin. Olin saanu just sen osuuden mitä olin toivonukin ja se meni ihan jees. Tai lauantaina vielä ajattelin et se meni aika mitäänsanomattomasti mutta sunnuntain pohjanoteerauksen jälkeen muutin mieltäni. Kaverilistan pääsin melko hyvin läpi, ainoastaan yks ei ollu reissussa mukana ollenkaan ja yhtä en ehtiny näkemään. Tuli ihan epätoivo kun sovittiin että nähdään sitten ...ööö... ens kaudella? Eli sikapitkän ajan päästä! Mutta oli taas tosi kiva reissu ja pääsin haisteleen myös Pyrinnön mannatunnelmaa kun menin bussilla satamaan. Sieltä sitten kantakebulaan (Tytöt Suomessa nauro miten mulla voi olla kantakebula Tukholmassa, et mitä jos tekee mieli kebabia? Ei oo kuitenkaan tehny tähän asti mieli kun kerran vuodessa ja juuri sopivasti mannareissulla.) josta saa aivan parasta kebabia. Siinä kyllä meni mun lihaton lokakuu vähän tauolle, mutta oli se sen arvosta. Ja sitä paitsi tein kasvispäiviä varastoon jo ennen lokakuuta, puolustelen itteäni sillä :) Sitten mein oli aika taas lähteä eri suuntiin, tytöt lähti laivalle juhlimaan ja minä Emilialle latautuun seuraavan päivän kisaan.

Yks ainoa kuva koko kisoista, ja otin sen ennen lähtöä.

Sunnuntain kisa sitten meni ihan maailman paskiten. En löytäny varmaan yhtään rastia suoraan (niitä oli 19, eli 19 uutta mahdollisuutta epäonnistua), pummasin melkein puoli tuntia helpostikin ja siihen kun viel lisäs sen ettei tossu oikein noussu niin mikäs sen parempaa. Ainiin, ehkä se että mä olin kirkkaasti meidän matkaseurueen vika lähtijä ja sehän olin sitten minä ketä siellä pellolla odotettiin. Ystävällisiä kun ovat niin väittivät ettei haittaa ja että kuulemma pesullakin oisin ehtiny käydä, mutta vaihdoin vaan kamat niin nopeesti kun suinkin että päästiin lähtemään.

En mitenkään pystyis piirtämään reittiäni esim. rastille 12.
Ihan kiinnostavaa olis kyllä tietää missä oon pyöriny.

Paluumatkalla söin eväitä, opettelin anatomiaa siten että tunnustelin mikä lihas mulla on kipeenä ja sitten katoin prujusta sen nimen. Juttelin myös Sallan kanssa puhelimessa kunnes yhteydet meni huonoks ja siinä vaiheessa olin sitä mieltä että nyt sais matka loppua. Kaks tuntia jäljellä, jahas.
Mut onneks ajettiin kotiin asti, pääsin vihdoin suihkuun, sain riisipuuroa ja menin nukkumaan. Mietin siinä että vois tulla mannanjälkeinen masennus jos Ansku ja Heini ei olis tulossa mun luo ma-to. Tosin tämä luultavastikin vaan siirtää sitä, mutta aion taistella vastaan!


Iida lähetti kuvan, josta tunnistin heti Sannin mut mietin himo pitkään et kuka
sen kanssa on ja tunnistin itseni vasta kun zoomasin :D nolo

Maanantaina jätin ekan kerran luennon välistä. Oli paljon hyödyllisempää nukkua omassa sängyssä kun siellä luennolla. Kertaakaan en oo vielä siellä oikeestaan kuunnellu, joskus jotain uusia ruotsin sanoja kirjotellu ylös että osaan sitte tehtävänannot. Kohta lähden tyttöjä vastaan, taggaaad!!!! :)