Ensinnäkin, oon pari viime viikkoa ollu tosi väsyny koko ajan. Ymmärtäisin sen, jos mulla ois raskas työ, aikasia aamuherätyksiä tai kova reenijakso. Mutta ei, oon käyny lenkillä ihan normaalisti, tehny töitä noin kolme tuntia päivässä kolmena päivänä viikossa ja heränny kasin ja ysin välissä. Enkä edes valvonu myöhään. Leposyke oli 60-70, kun pitäis olla lähempänä 50. Sillä pahimman väsymyksen viikolla kävin Hervannassa lähes joka päivä, ja aina sinne päästyäni lysähdin vaan makaamaan. Keskiviikkona oli pohjat, matka kesti puoltoista kertaa niin kauan kun yleensä ja ekaan puoleen tuntiin en jaksanu edes sanoa oikein mitään. Torstaina otinkin sitten päikkärit. Perjantaina en tehny mitään ja se autto onneks vähän, vielä kun otin lauantainkin rauhassa niin olo alko palautua normaaliks.
Vielä sen jälkeenkin on ollu päiviä, joina oon ollu ihan poikki. En osaa sanoa missä erityisesti tuntuis tai muuta, vaan yleisesti vaan on sellanen voimattomuus ja väsy.
Sitten, yksityiselämässä tapahtuneen käänteen takia oon ollu aika rikki tässä muutaman päivän. Etenkin autolla ajaessa ilmeisesti on liian yksin ajatustensa kanssa ja itku tulee tosi helposti. Toisaalta mitäs sitä itkua pidättelemään, se on vaan pahaa oloa jonka pitää päästä pois.
Pitkäaikasin ja ehdottomasti hermoja raastavin vastoinkäyminen on ollu rikkoutuvat pyöränkumit. Kesäkuussa puhkes ekan kerran, ja silloin, vaikka ekaa kertaa ite paikkasin kumin, se onnistu hyvin ja paikka piti. Sit heinäkuussa puhkes se sama rengas toisesta kohtaa. Se paikkaus ei menny ihan nappiin, koska 30km ja muutaman tunnin jälkeen löysin sen tyhjänä. Sitten ostin uuden sisäkumin. Se puhkes viikon jälkeen, mutta tällä kertaa sisäpuolelta. Paikkaus ei onnistunu (syytän niitä aivan liian isoja paikkoja mitä siinä paketissa on, oisi vaan pitäny ostaa uus paketti ja laittaa sellanen helpommin käsiteltävä pikkupaikka) ja tässä vaiheessa ostin myös uuden ulkokumin. Se on pistosuojattu ja tän on nyt paras toimia, en jaksa enää arvailla koska se seuraavaks menee ja kuinka kaukana silloin oon.
Turistina Helsingissä |
Tää kesä on ollu paras kesä ikinä. En edes muista enää sitä että oli myös aikoja, jolloin sää muistutti jouluaattoa, ja oli pakko käyttää takkia. Nyt en muista koska viimeks oisin käyttäny pitkiä housuja.
Urheilun saralla parhaita juttuja on ollu Jukolan molempien viestien juoksu, pyörälenkit Lauran kanssa, muutama hyvä sprintti, maastotriathlon, pitkä juoksulenkki Espoon aivan uskomattoman hienoilla hienostokartanorannoilla, rullaluistelu, rogaining Ellin kanssa ja ne muutamat aivan sikakivat lenkit, jotka oisin todellakin päivittäny someen jos sellasta harrastaisin. Miettikää nyt, juoksu lämpimässä kesäillassa ja lopuksi uimaan järveen, jonka lämpötila ei paljoa poikkee ilman lämpötilasta. Parasta.
Juhannus oli mitä parhain, ja ennen sitäkin oli jo puutarhajuhlat. Mökillä käytiin, oon maannu rannalla, geokätköilly, käyny kattomassa delfiinejä, leikkiny turistia Helsingissä, kuunnellu Tammerfestejä ja HYPÄNNY LASKUVARJOHYPYN!
Delfiiinit on vaan parhaita eläimiä, joskus vielä haluaisin uida delfiinien kanssa! |
Särkänniemen parhautta |
Anskun hyppy alkamassa |
Nyt, pari päivää myöhemmin, mun leuat on kipeenä kun vaan hymyilin niin paljon ja koko ajan, en voinu sille mitään :D
Just laskeutumassa auringonlaskuun |
Meillä oli mukana juomareppu ja rusinoita, ja reitti oltiin suunniteltu niin että kankaalta ei juurikaan tarvis poistua. Eka tunti meni nopeesti. Puolenvälin kohdilla alko vähän jo askel painaa ja helle väsyttää. Pisimmältä aika tuntu siinä välillä 1.45-2.10, mutta sit saatiin juomarastilla vettä monta mukillista ja rusinoita vähän sitä ennen, niin taas jakso. Loppu oli kyl paljon raskaampaa kun alussa, ja mustikoita piti kumartua syömään vähän useammin. Mutta selvittiin kunnialla, käytiin kaikki rastit mitä oltiin suunniteltukin ja olin tyytyväinen. Yksin en ois millään jaksanu tossa helteessä (tai muutenkaan) tollasta kolmen tunnin maastolenkkiä, joten kiitos vielä Ellille seurasta!
Nyt kun on ollu niin sairaan kuuma, on pakko herätä aikasin (mun tapauksessa kasilta), että voi tehdä reenin edes siedettävässä säässä. Eilen kävin vihdoin juoksemassa Amurissa sprintin, jonka kartta mulla on ollu lainassa tammikuusta asti. Tänään juoksin vetoja ja siitä järveen. Yks pappa alko jutella siinä rannalla ja kun kerroin että oon urheilija niin se sano että ei ihmekään sitten että oot noin timmissä kunnossa. Haha.