Turha murehtia, kun voi hypätä laskuvarjolla

Koska jokaisen bloggarin elämä on niin sairaan täydellistä ja aurinko paistaa aina ja kaikki on niin superkivaa (huomasin tän myös omasta blogistani kun luin edellisiä tekstejä, en ollu tajunnukaan kuinka kivaa mulla on koko ajan), niin aion nyt yrittää kumota sen väittämän. Valittaminen ja murjottaminen ei tietenkään oo niin kivaa luettavaa, mutta musta on väärin kertoa vaan kaikesta kivasta, koska elämässä tapahtuu paljon muutakin.
Ensinnäkin, oon pari viime viikkoa ollu tosi väsyny koko ajan. Ymmärtäisin sen, jos mulla ois raskas työ, aikasia aamuherätyksiä tai kova reenijakso. Mutta ei, oon käyny lenkillä ihan normaalisti, tehny töitä noin kolme tuntia päivässä kolmena päivänä viikossa ja heränny kasin ja ysin välissä. Enkä edes valvonu myöhään. Leposyke oli 60-70, kun pitäis olla lähempänä 50. Sillä pahimman väsymyksen viikolla kävin Hervannassa lähes joka päivä, ja aina sinne päästyäni lysähdin vaan makaamaan. Keskiviikkona oli pohjat, matka kesti puoltoista kertaa niin kauan kun yleensä ja ekaan puoleen tuntiin en jaksanu edes sanoa oikein mitään. Torstaina otinkin sitten päikkärit. Perjantaina en tehny mitään ja se autto onneks vähän, vielä kun otin lauantainkin rauhassa niin olo alko palautua normaaliks.
Vielä sen jälkeenkin on ollu päiviä, joina oon ollu ihan poikki. En osaa sanoa missä erityisesti tuntuis tai muuta, vaan yleisesti vaan on sellanen voimattomuus ja väsy.
Sitten, yksityiselämässä tapahtuneen käänteen takia oon ollu aika rikki tässä muutaman päivän. Etenkin autolla ajaessa ilmeisesti on liian yksin ajatustensa kanssa ja itku tulee tosi helposti. Toisaalta mitäs sitä itkua pidättelemään, se on vaan pahaa oloa jonka pitää päästä pois.
Pitkäaikasin ja ehdottomasti hermoja raastavin vastoinkäyminen on ollu rikkoutuvat pyöränkumit. Kesäkuussa puhkes ekan kerran, ja silloin, vaikka ekaa kertaa ite paikkasin kumin, se onnistu hyvin ja paikka piti. Sit heinäkuussa puhkes se sama rengas toisesta kohtaa. Se paikkaus ei menny ihan nappiin, koska 30km ja muutaman tunnin jälkeen löysin sen tyhjänä. Sitten ostin uuden sisäkumin. Se puhkes viikon jälkeen, mutta tällä kertaa sisäpuolelta. Paikkaus ei onnistunu (syytän niitä aivan liian isoja paikkoja mitä siinä paketissa on, oisi vaan pitäny ostaa uus paketti ja laittaa sellanen helpommin käsiteltävä pikkupaikka) ja tässä vaiheessa ostin myös uuden ulkokumin. Se on pistosuojattu ja tän on nyt paras toimia, en jaksa enää arvailla koska se seuraavaks menee ja kuinka kaukana silloin oon.

Turistina Helsingissä

Mutta koska mun elämä oikeestaan on aika jees, niin aion kertoa siitäkin.
Tää kesä on ollu paras kesä ikinä. En edes muista enää sitä että oli myös aikoja, jolloin sää muistutti jouluaattoa, ja oli pakko käyttää takkia. Nyt en muista koska viimeks oisin käyttäny pitkiä housuja.
Urheilun saralla parhaita juttuja on ollu Jukolan molempien viestien juoksu, pyörälenkit Lauran kanssa, muutama hyvä sprintti, maastotriathlon, pitkä juoksulenkki Espoon aivan uskomattoman hienoilla hienostokartanorannoilla, rullaluistelu, rogaining Ellin kanssa ja ne muutamat aivan sikakivat lenkit, jotka oisin todellakin päivittäny someen jos sellasta harrastaisin. Miettikää nyt, juoksu lämpimässä kesäillassa ja lopuksi uimaan järveen, jonka lämpötila ei paljoa poikkee ilman lämpötilasta. Parasta.
Juhannus oli mitä parhain, ja ennen sitäkin oli jo puutarhajuhlat. Mökillä käytiin, oon maannu rannalla, geokätköilly, käyny kattomassa delfiinejä, leikkiny turistia Helsingissä, kuunnellu Tammerfestejä ja HYPÄNNY LASKUVARJOHYPYN!

Delfiiinit on vaan parhaita eläimiä, joskus vielä haluaisin uida delfiinien kanssa!

Delfinaarion kritisoijat ei varmaan oo koskaan käyny delfinaariossa, koska nuo pötkylät saa leikkiä siellä päivät pitkät ja ne saa halauksia ja suukkoja kouluttajilta päivän aikana varmaan enemmän kun minä oon saanu elämäni aikana. Mut kyl ne varmaan aika onnettomia on, kun ruokakin kannetaan nokan eteen.

Särkänniemen parhautta

Olin jo pitkään haaveillu laskuvarjohypystä, ja onneks sanoin haaveeni ääneen joskus koulussa, koska Anniina oli miettiny samaa, eikä meitä siinä vaiheessa estäny enää mikään. Koska parhaat asiat koetaan jonkun kanssa, me sovittiin että kesällä hypätään. Ja voin sanoa että todellakin kannatti! Oon aina miettiny ihmisiä jotka haaveilee jostain mutta ei toteuta haaveitaan, miks ihmeessä? Se oli oikeesti maailman siisteintä, ensin lennellä pienkoneella Tampereen yläpuolella ja nähdä kaikkia tuttuja paikkoja, sitten nähdä kun ensimmäinen hyppäs koneesta ulos ja vaan katos sinne alas, istua koneen ulkopuolella odottamassa lähtökäskyä, sitten pudota vapaasti puoli minuuttia, joka oli elämäni lyhyin puoli minuuttia, ja lopulta leijailla siellä ilmassa. Sain ohjatakin sitä laskuvarjoa! Kuin siistiä oli vaan kaarrella sinne minne mieli teki, pyöriä ympyrää ja nauttia siitä vapauden tunteesta. Koska tätä fiilistä ei vaan voi kuvailla, suosittelen kokeilemaan ite.

Anskun hyppy alkamassa

Hyppyjen jälkeen suunnattiin Anskun ja katsojien kanssa ABC:n ja roiskeläppien (Ansku kouluttaa musta opiskelijaruokailijaa) kautta Suolijärveen uimaan. Eka en meinannu uskaltaa hypätä laiturilta veteen, mutta kun Ansku muistutti mistä just äsken hyppäsin, niin pakkohan se oli :) Se vesi oli tosi lämmintä, vieressä kaveri jonka ansiosta tää kesä on ollu elämäni paras kesä ja joka lähtee kaikkeen (en sano tyhmään, koska en keksi mitään tyhmää mitä oltais tehty) hauskaan mukaan, eikä mun tarvi edes yllyttää yhtään. Elämä tuntu siinä hetkessä aika täydelliseltä. Jos mulle joskus vielä tulee paha mieli tai jotain muuta, niin Ansku varmasti taas syö mun kanssa suoraan purkista sydänsurujäätelöä ja keksii jotain uutta ja hauskaa, tai antaa mun itkeä jos se tuntuu paremmalta idealta. Eikä siihen jätskinsyöntiin kyllä tarvita oikeestaan edes mitään varsinaista syytä
Nyt, pari päivää myöhemmin, mun leuat on kipeenä kun vaan hymyilin niin paljon ja koko ajan, en voinu sille mitään :D

Just laskeutumassa auringonlaskuun

Vaikka laskuvarjohypyn rinnalla kaikki tuntuu aika laimeelta (en tiedä enää mitä elämältä odottaa, mikään ei voi ylittää sitä kokemusta), kerron silti vielä Kesäillan rogainingista. Rogaining on siis laji, jossa tietyssä ajassa käydään mahdollisimman monella karttaan merkityllä rastilla, ja niistä rasteista saa pisteitä vaikeuden ja välimatkan mukaan. Rogainingissa pitää myös olla kaveri tai kavereita, ja sehän meinas muodostua ongelmaksi. Kaikki ketkä ekana tuli mieleen oli joko Ruotsissa, Sveitsissä tai muuten estyneitä, mutta sitten onneks kekkasin Ellin. Elli lähti mun kanssa, ja vaikka vähän hirvitti jos Elli juoksee liian kovaa, niin silti ilmottauduttiin 3h sarjaan (vaihtoehtona 2h).
Meillä oli mukana juomareppu ja rusinoita, ja reitti oltiin suunniteltu niin että kankaalta ei juurikaan tarvis poistua. Eka tunti meni nopeesti. Puolenvälin kohdilla alko vähän jo askel painaa ja helle väsyttää. Pisimmältä aika tuntu siinä välillä 1.45-2.10, mutta sit saatiin juomarastilla vettä monta mukillista ja rusinoita vähän sitä ennen, niin taas jakso. Loppu oli kyl paljon raskaampaa kun alussa, ja mustikoita piti kumartua syömään vähän useammin. Mutta selvittiin kunnialla, käytiin kaikki rastit mitä oltiin suunniteltukin ja olin tyytyväinen. Yksin en ois millään jaksanu tossa helteessä (tai muutenkaan) tollasta kolmen tunnin maastolenkkiä, joten kiitos vielä Ellille seurasta!

Nyt kun on ollu niin sairaan kuuma, on pakko herätä aikasin (mun tapauksessa kasilta), että voi tehdä reenin edes siedettävässä säässä. Eilen kävin vihdoin juoksemassa Amurissa sprintin, jonka kartta mulla on ollu lainassa tammikuusta asti. Tänään juoksin vetoja ja siitä järveen. Yks pappa alko jutella siinä rannalla ja kun kerroin että oon urheilija niin se sano että ei ihmekään sitten että oot noin timmissä kunnossa. Haha.