maanantai 23. heinäkuuta 2018

Ehkä paras kesä ikinä (taas)

Nyt kun kotiinpaluusta tuntuu olevan jo ihan tosi kauan ja viimesetkin tuliaiset on vihdoin saatu perille, ajattelin vähän jakaa mun fiiliksiä tästä kotona olemisesta. Kun en siis oikein vaihdossa viihtyny, ja kaipasin kotiin, niin pelkäsin vähän että mulla on liian kovat odotukset kotiinpaluusta ja paluu tuleekin olemaan karu, kun odotukset ei täyty. Mutta ei hätää, kyllä ne täytty ja enemmänkin.


Ensin olin viis viikkoa lomalla, ja se oli kyllä ihan parasta. Kun ei ollu mitään aikatauluja eikä velvollisuuksia, niin saatoin vaihtaa suunnitelmia lennosta ja mennä fiiliksen mukaan. Kolmen viikon oleskelun jälkeen juoksin Jukolassa tuplan (hölmöä) ja lensin Australiaan pariksi viikoksi. Se oli hieno reissu, ja pakko varmaan lähteä viel joskus uudestaan sinne, kun en ehkä ihan kaikkea ehtiny viel nähdä.

Näköalapaikalla oli teline puhelimelle et ota tästä kohtaa kuva, eikä suotta
Sitten alotinkin dipan. Tuntuu aika hurjalta, että nyt on oikeesti koulua jäljellä enää puoli vuotta ja sekin oikeesti töitä. Ja sitten musta tulee diplomi-insinööri, mikä musta ei ikinä pitäny tulla. Tällä hetkellä tuntuu pahalta ajatukselta, että nyt oon sitten töissä seuraavat 50 vuotta, mutta eiköhän siihen totu. Mutta jos 25 ikävuodesta 18 on käyny kouluja niin onhan se aika iso elämänmuutos kun se loppuu.
Nyt oon kuitenkin ehtiny tehdä paljon, vaikka oonkin ollu töissä. Oon käyny mökillä, purjehtimassa, vesilautailemassa, elämäni ekoilla festareilla ja uinu paljon. Ja oon ollu ihan tosi vähän kotona ja kaupungissa taas enemmän ku moneen vuoteen. Tuntuu että täällä tapahtuu koko ajan jotain, ja jos on vaikka pari päivää muualla niin jää vaikka mitä kivaa välistä. Mutta toisaalta on ne muuallakin tapahtuvat asiat kivoja. Siksi syksyllä odottava muutto toiselle paikkakunnalle yksin jännittää aika paljon, mutta kai kaikesta selvitään ja sitten on loppuelämä aikaa tehdä niitä asioita mitä eniten haluaa.
Glitteriä löytyy nyt joka paikasta mut ei haittaa
Vaikka voinkin nyt tosi hyvin, niin pari juttua kyllä ei oo ihan just niinku toivoisin. Meidän kämppä ei ole suunniteltu näille keleille, ja sisällä on koko ajan +28. Nukkumisesta ei tule oikein mitään, ja siks oonkin pakoillu kotia aika paljon ja nukkunu muualla kun oon vaan pystyn. Ja tosiaan se syksy vähän mietityttää.
Mutta nyt nautitaan kesästä, kivaa kun asiat on nyt ihan tosi hyvin.

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Hyviä asioita tästä keväästä

Koska mun blogin perusteella vois ajatella, että mulla on ollu täällä koko ajan ihan kauheeta, voisin vähän korjata tätä näkemystä. Lähinnä oon kirjotellu silloin, kun on ollu kaikista pahin vaihe, mutta se ei onneks oo ihan koko totuus. Tässä tekstissä käsittelen positiivisia asioita joita tää kevät on mulle tarjonnut.

Täällä kukkii kaikki puut ja pensaat
Tän kevään aikana oon ehtiny matkustella ja reenata paljon enemmän kun aiempina vuosina. Prahassa oon käyny muutaman kerran (en kyllä ymmärrä sen hienoutta), Skotlantiin ja Kööpenhaminaan oon tehny viikonloppureissut ja yhden viikonlopun olin Alpeilla vaeltamassa. Päiväreissulla kävin Saksan puolella Dresdenissä, ja vielä on suunnitteilla Tsekin road trip. Oon kuitenkin Keski-Euroopassa, ja vaikka aika paljon oon täällä päin elämäni aikana aika paljon matkustellut niin onhan tää hienoa seutua. Helppo lähteä, ja kun aikaa on niin mikäs lähtiessä. Matkustelussa on toki yks ongelma. Hyviä reissukavereita ei kasva puussa, ja jos on tuntenu jonkun päällisin puolin pari kuukautta, niin ei se välttis silti hyvä reissukaveri ole. Siks oonkin matkustellu lähinnä sellasten ihmisten kanssa, jotka oon tuntenu jo vuosia ja hyviksi kavereiksi todennu.

Dresden, ei meikästä ihan huippukuvaajaa oo vieläkään tullu
Alpeilla kelpas (kaks kuvaa peräkkäin ilman tekstikappaletta välissä, ei sais laittaa)
Oikeastaan koko ajan täällä on ollu hyvä sää. Ihan yksittäisinä päivinä on ollu sadetta ja muuta ikävää, mutta lähinnä lämmintä ja poutaista, tietty niitä helmikuun Siperian pakkasia lukuunottamatta. Nyt on aika kesäkelit, ja ilman takkia on pärjänny jo pitkään. Farkut on useimmiten liikaa ja oon jopa ruskettunukin jo (hävyttömät rajat: on).

Koska mulla on ollu melko vähän koulua kohtalaisesta noppamäärästä huolimatta, mulla on ollu myös aikaa reenata. Oon pysyny myös ehjänä sitä koristurnauksen jalan vääntymistä lukuunottamatta, ja siitäkin selvisin onneks kolmessa päivässä. Oon siis voinu reenata kahdesti päivässä useimpina päivinä, ja lajivalikoimassa on juoksua, uintia, salia, korista, lentistä ja vaeltamista. Lisäks oon käyny muutamissa suunnistuskisoissa, helmi-maaliskuun vielä ahkerasti hiihtämässä ja kerran maastopyöräilemässä. Toivottavasti näkyy myös tuloksissa, tai näkyhän se jo, kun juoksin Aberdeenin parkrunissa oman ennätykseni, ja melko reilustikin vielä. Toivottavasti kehitys jatkuu, vaikka kaikista eniten toivonkin, että paikat pysyy ehjänä.

Vaikka lähdinkin Suomesta kesken kiivaimman hiihtokauden, niin sain onneks nauttia hiihdosta täälläkin.
Täällä on joka viikko country presentation, ja vaikka oma vuoro tuottikin stressiä, niin on ollu tosi kiva kuulla muista maista natiivien kertomana, se on kuitenki aika eri asia ku ne perus turistioppaat. Ja lisäks on saanu maistaa paljon erilaisia ruokia, joista suurin osa on ollu ihan superhyviä.

Koulun takiahan tänne tulin, eikä mun oo tarvinnu pettyä (paitsi siihen yhteen kurssiin, mutta ei siitä nyt). Yhdellä kurssilla pääsin tekstiililabraan, ja ne testit oli tosi mielenkiintosia suurin osa. Toisella kurssilla on kaavotettu vaatteita, mistä taas on hyötyä mun omaan elämään, ei luultavasti niinkään ammatillisesti mutta vapaa-aikaan. Kolmas kurssi keskitty tunnistamaan kankaita, eli niiden kuvioita ja valmistustapoja, ja se oli tosi kiinnostavaa koska nyt voin vihdoinkin tietää kankaista jotain pikkusen hypistelemällä. Neljännen kurssin projekti oli kiinnostava, vaikka luennot olikin erikoisia. Nyt tiedän hämähäkinseitin sopivuudesta tekstiilikäyttöön aika paljon (sopii hyvin).

Vetokoelaite, joka piirsi käyrää niin söpösti kynällä paperille etten melkein kestä.
Vaeltamassa oon käyny myös lähiseuduilla aika paljon, nousumetrejä riittää ja maisemat on aika jeppis. Hyvän luontokokemuksen pilaa muut kulkijat, mutta niitä vältelläkseen pitää vaan lähteä aikasin aamulla matkaan, niin saa olla rauhassa.

Vaikka täällä on jonkin verran ruokahankaluuksia ollukin, kun fasiliteetit ei anna myöten tehdä ite kunnollista ruokaa ja koulun ruoka ei aina miellytä, niin oon mä täällä hyviäkin ruokia syönyt.

Tässä esimerkki hyvästä ruoasta, aion kokeilla kotona samaa
Ei tää kevät siis ihan hukkaan ole menny, vaikkei tää ehkä ollutkaan ihan se mitä odotin. Tosin en oikein tiedä mitä edes odotin.

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Tällästä just nyt

Vaihtohan on mahtava tilaisuus asua ulkomailla, saada uusia kokemuksia ja tutustua ihmisiin ympäri maailmaa. Kyllähän se näin on, en voi kieltääkään. Kaikki nää on toteutunu, mutta silti en ole tyytyväinen.
Vaihto on periaatteessa must siis hyvä juttu, edelleen. Oon kuitenkin sitä mieltä, että nyt ei vaan ollu sopiva aika mun vaihdolle. Koska opiskeluvuosia on takana jo monta, ja olin jo ohittanu sen opiskelijaelämän juhlimisvaiheen, niin en jaksanu sitä vaihdossakaan alottaa uudelleen. Suosittelisin siis lähtemään vaihtoon vähän aiemmin, silloin kun ei ole vielä niin vanha ja väsynyt. Lisäks huomaan kyllä aina välillä, että suurin osa muista vaihtareista on mua nuorempia, kyllä esim. 5 vuotta tuntuu jo.
Toinen syy miks tää ei ollu hyvä aika on tietenkin poikaystävä. Mun edellinen ulkomaankokemus oli paljon helpompi siltä kannalta, että Suomeen ei jääny ketään liian tärkeää ihmistä ikävöitäväksi. Totta kai kaipasin mun kavereita etenkin silloin kun jouduin oleen paljon yksin, mutta kaverit on kuitenkin eri asia. Kaipaan niitä tietysti nytkin.
Koska mun asenne vaihtoa kohtaan oli vähän negatiivinen alusta asti (tiedättehän mielikuvat vaihtareista ja etenkin Erasmus-vaihtareista, ne vaan bilettää ja panee), sitä oli vaikea kääntää positiiviseksi. Ei ole onnistunut koko aikana, vaikka tietenkin oon tottunu tähänkin elämänrytmiin. Mulla ei ole ihan kauheeta, mutta koko ajan lasken päiviä siihen kun pääsen kotiin.
Diagnosoin omaksi olotilakseni kulttuurishokin, ja oon lukenu tosi paljon blogitekstejä ja artikkeleja aiheesta. Ehkä pahin shokki mun kulttuurishokissa oli se, että sitä alkuihastusvaihetta ei tullut mulle ollenkaan. Tiesin kyllä sopeutumiskäyrän eri vaiheet, mutta mä alotin sen pohjalta, enkä huipulta.

Kyllä mä haluaisin täällä viihtyä, mutta en tiedä miten se onnistuis. Mua harmittaa, kun en osaa nauttia tästä ajasta. Oon täällä kuitenkin ihan saman ajan riippumatta siitä laskenko koko ajan päiviä kotiin, vai nautinko olostani tässä uudessa ja erilaisessa ympäristössä.


Tänään on taas pahin päivä. Musta on jo monta kertaa tuntunu et näin tyhmää mulla ei oo tääl viel ollukaan ja nyt haluan kyl ehdottomasti eniten himaan. Taas on sellanen olo et ei muka ikinä. Aina välissähän on siis ollu parempi mieli, mikä suurimmalta osaltaan varmasti johtuu siitä et oon välissä käyny muualla. Viikko sitten palasin viikonloppureissulta Kööpenhaminasta, ja laskin et pikkusen yli neljä viikkoa enää. Paluulippu on nimittäin ostettu. Nyt taas, kun palasin Alppireissulta, niin alkais jo riittää täällä oleminen. Oon vähän selvitelly miten loppusiivous hoidetaan ja koitan malttaa mieleni etten kyselis kauheesti yksityiskohtia, koska ei kaikkien tarvi tietää et mä en viihdy täällä. Ei se näiden ihmisten vika ole et en viihdy, mut ei ne toisaalta mua pysty tässä asiassa auttamaankaan, niin ei niiden tarvi tietääkään.

Mua kyllästyttää se, etten voi tehdä kunnolla ruokaa kun ei ole uunia, pakastinta, mikroa, kunnon astioita eikä tilaa. Mua kyllästyttää syödä koulun ruokalassa, kun ruoka pitää tilata etukäteen näkemättä mitä se on. Täti laittaa ruoan lautaselle, ja aina kastikkeen ja pastan/riisin eri puolille lautasta. Salaattia ei ole, ja taas kerran on niin kova ikävä Juveneksen porkkanaraastetta, salaattia ja tomaattia.

Mua kyllästyttää se, että kaupassa ei ole sellasia juttuja mitä haluisin. Juustoa myydään lähinnä valmiina siivuina, ja periaatteesta vastustan niitä kotioloissa (eli reissussa ok). Kökköinä sitä myydään vaan paria eri makua ja pakkauskoko on 250g mikä on aika nopeesti syöty. Mua kyllästyttää etsiä sellasta jogurttia, jonka rasvaprosentti ois edes lähempänä nollaa kun kymppiä. Ja ne jogurtit on niin jäykkiä, ettei mysli sekotu siihen kunnolla. Mua kyllästyttää myös ruuhkat kaupassa, ja niitä on joka kaupassa kaikkina aukioloaikoina (esim. ennen kasia aamulla, keskellä päivää ja illalla myöhään).
Mua kyllästyttää myös se, että asiakaspalvelijat ei puhu mitään samaa kieltä mun kanssa. Ja kun ne ei puhu, ne suuttuu. Muutenkin asiakaspalvelijat on täällä yleensä vanhoja, vihasia, lihavia mummoja. Ei tuu hyvä fiilis.
Koulussa, jos haluisin kysyä tarkentavia kysymyksiä niin en välttis voi, koska luennoitsija ei puhu enkkua juuri enempää ku mitä kalvoissa lukee. Toinen luennoitsija kysyy luennon aluks ottaisinko mieluiten avioliiton, talon vai auton jos yks pitäis valita. Luennon lopuks se muistuttaa että esitelmää ei sitten pidetä farkuissa, ja asiantuntemusta, esiintymistä ja pukeutumista valvoo useempi henkilö.
Kolmas luennoitsija on kunnon vittupää. Tai ei sitä voi luennoitsijaksi kutsua, kun ei se luennoi. Se tarjos aluks vaihtoehdon, et pidetään joka luennon aluks minitentti edellisestä luennosta, mutta turkkilaiset äänesti vaihtoehto b:n, eli ei luentoja vaan kalvot nettiin ja tentin voi tehdä kun haluaa. Käytännössä tää 'kun haluaa' onkin ehkä kesäkuussa ja jos oikein hyvä säkä käy niin toukokuussa. Sillä opella kun ei millään ole aikaa laittaa niit kalvoja nettiin, nyt siellä on 5/14 kun lukuvuosi on kohta lopussa. Mitä helvettiä, mihin menee se 1,5h joka viikko kun se EI pidä meille niit luentoja? Kaikki on vihasia, samoin koordinaattori, mutta ilmeisesti asialle ei kuitenkaan voi mitään.
Mua kyllästyttää pestä pyykkiä kellarissa koneella, joka ei kerro pesuaikoja. Kiva sitten väijyä siellä kellarissa että milloinkohan se lopettaa. Ärsyttää kuivattaa pyykkejä patterilla, kun muutakaan paikkaa ei ole. Tarkennan vielä että ne ei mahdu siihen kunnolla. Myös imurin saa alakerrasta lainaan. Se painaa tonnin ja ei ime kunnolla. Johto keritään imurin ympärille ja mulle ei oo viel selvinny et kumpi säätö on tarkotettu matolle ja kumpi lattialle. Samaan syssyyn ärsyttää myös kokolattiamatto.

Odotan sitä, että saan pakata tavarat. Että saan tehdä vikaa kertaa kaikki asiat. Syödä vikaa kertaa ruokalassa lihaa ja pastaa, pestä pyykkiä vikaa kertaa näillä koneilla ja kantaa pois kaikki tavarat joita en vie Suomeen.
Odotan sitä, että saan tehdä ruokaa kunnon keittiössä ja kunnon astioilla. Odotan sitä, että netti tulee muaaltakin kun piuhasta ja että voin istua sohvalla ja kattoa telkkaria. Haluan säilyttää vaatteita kaapissa, en laatikossa sängyn alla. Kaipaan mun pyörää ja sitä vapautta, minkä se tuo. Voin mennä minne haluan, eikä tarvi olla bussiaikataulujen armoilla tai kävellä ihan liian pitkiä matkoja. Haluan rullaluistella ja nähdä ihmisiä, joiden seurassa oikeesti varauksetta viihdyn.

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Kevätkuulumisia

Hups. Piti ihan oikeesti alkaa taas blogata, ihan siksikin että jäis itelle paremmin muistiin asiat mitä tänä keväänä puuhailen. Sitten maaliskuun puolen välin oon ehtiny suunnistaa, vaeltaa, käydä eläintarhassa, matkailla perheen kanssa, käydä Skotlannissa ja pelata Street basket -turnauksessa. Kävin myös värjäämässä kulmat ja ripset, kun se on täällä tosi halpaa. Ja tykkään siitä, että näytän edes vähän huolitellulta vaikka en todellakaan jaksa meikata.
Praha, aika mones kerta siellä
 Sain kouluhommia ja olin aika iloinen, koska niitä varten tänne tulin. Parityö hämähäkin kutomasta silkistä oli tosi mielenkiintonen, mutta en oikeastaan edes kauheesti yllättyny että ulkkaripari meinas kopioida koko osuutensa ja yllätty kun en suostunu tähän. Mutta suostu kuitenki muokkaamaan, mut mun pitää kuulemma ymmärtää ku hän on kuitenki vasta kandivaiheessa. Ei ala-asteellakaan saanu suoraan kopioida Wikipediasta, muistan sen taistelun ku piti muokata niitä lauseita.

Kävin vaeltamassa Vesecissä, jossa järjestettiin hiihdon MM-kisat vuonna 2009. Eipä ollu kummosen näkönen näin lumettomaan aikaan (joka muuten kestää 360 päivää vuodessa siinä paikassa), mutta maisemat oli hyvät. Varmaan oisi ollu viel paremmat matkan varrelle osuneessa näkötornissa, mutta siinä oli laudat oven edessä ja lapsiperhe vieressä hengailemassa ni en kehdannu kiivetäkään lautojen yli ylös.

Liberecin eläintarhan vetonaula on lumitiikerit. Niitä oli monta, kaikki oli omissa pienissä akvaarioissaan ja kulki edestakas todella stressaantuneina. En pidä. Sen sijaan tykkäsin leikkivistä hylkeistä ja apinoista, ja kirahvit ja pikkukilit oli kans kivoja.



Pääsiäisen lähestyessä juttelin portugalilaisen tytön kanssa siitä, kuinka hän lähtee pääsiäiseksi kotiinsa. Kun kysyin siltä että onks pääsiäinen Portugalissa iso juhla, se katto mua oudosti ja kysy et mä en taida olla katolilainen. No, en ole ja ei just muistunu mieleen kaikki uskontohommat. Sit se kysy miten mä vietän pääsiäistä ni en oikein kehdannu kertoa suunnistuskisoista ja -leireistä millä oon vuosien varrella pääsiäiset viettäny. Tänä vuonna pääsiäinen oli siis oikein perinteinen, kun äiti, isä ja pikkuveli tuli tänne ja oltiin kolme päivää kisoissa. Kisojen jälkeen oltiin kaikki sitä mieltä että ratamestarilla ei ollut juuri mielikuvitusta ja että olis pitäny harjotella vuorikiipeilyä ennen näitä kisoja.

Viime viikonlopun olin Skotlannissa. Kaverini Janne muutti Skotlantiin vuonna 2013, ja jo silloin olin luvannu mennä käymään. Janne palaa kesällä Suomeen, ja muistutti mua että olis vikat hetket lähteä. Vaikka Salla ei pääsykään lähtemään reissukaveriksi, ni päätin silti mennä. Lennot varattuna mietin jossain vaiheessa, että olikohan tää hyvä idea, mennä vaan kahden kokonaisen päivän takia Skotlantiin asti, ja Jannen kanssa ollaan kunnolla nähty viimeks vuonna 2014, mitenkähän juttu luistaa vielä. Ihan turhia huolia, mulla oli ihan tosi kiva viikonloppu! Näin hienoja maisemia, vaellettiin nummilla, söin haggista ja juoksin uuden ennäyksen parkrunissa (5km juoksu joka lauantai ympäri maailmaa). Aberdeen oli jeppis ja oli kiva olla siellä Jannen ja Magdan luona. Tervetuloa takaisin Suomeen!
Janne tutkii kasveja nummilla
Täällä alko kesä. On outoa, kun puissa ei ole vielä lehtiä mutta lämpöä on niin paljon että päivällä t-paidalla on kuuma ja illallakaan ei tarvi takkia.
Siitä koristurnauksesta, mut rekryttiin viime hetkellä pelaamaan. Espanjalaiset on "vähän" kilpailuhenkisiä, mutta pelin jälkeen onneks oltiin taas kavereita. Menestystä ei tullu, ja jalka väänty siinä määrin että seuraavien juoksuaskelten päivämäärästä ei ole varmuutta.

Ens viikolla tiedossa on lentisturnaus, Tampin paljastus -live stream ja toivottavasti uus ennätys parkrunissa. Pääsen myös mun vanhaan kotikaupunkiin käymään!

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Onnellisuutta etsimässä

Nyt kun bloggaamisen vauhtiin pääsin, niin aattelin samalla vähän pohtia mun tulevaisuudensuunnitelmia ja muita ajatuksia. Mulla on mennyt elämässä tosi hyvin jo pidemmän aikaa, opinnot on edenny, oon tehny mielenkiintosia töitä, asun kivassa kodissa ihanan poikaystävän kanssa ja oon jo pitkään pysyny ehjänä. Kun sain jo ennen joulua dippapaikan, niin aattelin että kaikki on kyllä menny ihan just nappiin. Mulla oli vaihtopaikka, koulu jossa vihdoin saisin opiskella niitä tekstiilejä mistä oon haaveillu. Mietin, että nyt on kyllä menny niin hyvin, et kohta tapahtuu jotain huonoa vastapainoks, ei voi vaan mennä pelkästään hyvin.
Nyt tää vaihto on ehkä osottautunu sellaseks vastoinkäymiseks. Koulu on ihan mielenkiintosta kyllä eikä mulla ole huonosti asiat, mutta tää ei oo ainakaan vielä ollu mulle sellanen parasta ikinä -kokemus, mitä kaikki aina hehkuttaa.


Tälle keväälle ja kesälle on tiedossa kaikkia kivoja reissuja ja muita, kun vielä on mahdollisuus lähteä jonnekin. Kun siirryn työelämään, en oo enää yhtään niin vapaa lähtemään kun nyt. Enkä tätä ennenkään ole ollut, kun syksyn tein kahta työtä ja sitäkin ennen yhtä vuoden verran koulun ohella. Melkein kaikki kevään viikonloput on jo täynnä ohjelmaa, ja pitäis yrittää ehtiä katsastaa myös tätä Tsekkiä kun täällä kerran asun.

Päätin (taas kerran), että haluan elää mun elämää niin, että oikeesti nautin siitä. Teen vaan asioita joita haluan (ja jotka on oikeesti pakko tehdä) ja joista tuun onnelliseks. Olin ennen vaihtoa kirjottanu tän kevään tavotteeksi unelmien toteuttamisen. En tarkalleen silloin tienny mitä se tarkottaa, mutta aattelin että kun mulla nyt vielä on aikaa tehdä mitä haluan, niin se aika pitää hyödyntää. En voi tehdä asioita vaan miellyttääkseni muita, vaikka toki myös muiden miellyttämisestä voi tulla hyvä mieli. Ei kuitenkaan oman onnellisuuden kustannuksella.

"Jos hyvinvointiblogeja ja muita vastaavia medioita on uskominen, onnellisuus pohjautuu terveellisiin elämäntapoihin, riittävään liikuntaan ja ravitsevaan ruokavalioon, tietoisen läsnäolon harjoittamiseen, kiitollisuuteen ja merkityksellisiin ihmissuhteisiin."
Voisin uskoa tätä, koska oon onnellinen kun saan sellasta ruokaa kun haluan ja kun laihdun, mikä on tietty seurausta terveellisistä elämäntavoista ja ravitsevasta ruokavaliosta. Liikunta taas on aina ollu mulle sellanen onnellisuudenlähde, että etenkin ilman sitä oon oikeesti aika onneton. Aina ei tietty huvita liikkua, mutta ei mikään aina huvita.
Tietoisesta läsnäolosta en oikein nyt osaa sanoa mitään, ja jos en muuta täällä vaihdossa opi, niin ainakin kiitollisuutta. Kaikki toitottaa sitä, että on hyvä nähdä uusia paikkoja ja tapoja, niin oppii sitten arvostamaan sitä mitä kotona on. Arvostin jo ennen tänne lähtöä kouluruokaa Ruotsin systeemin takia, ja meidän tiskikoneesta oon kyl muistanu olla kiitollinen ihan joka pesukerralla. Elämäni parhaiten sijotetut 250e puolikkaasta tiskikoneesta. Lupaan jatkossa olla myös entistä kiitollisempi siitä, että mun elämässä on niin mahtavia ihmisiä, joita mulla on kotona mahdollisuus nähdä päivittäin. Siitä päästiinkin kivasti merkityksellisiin ihmissuhteisiin. Arvostin niitä kyllä tosi paljon jo Ruotsissa asuessani, kun siellä tunsin itteni aika yksinäiseks.


"Onnellisuus on subjektiivista hyvinvointia."
Eli se minkä ite koen hyvinvoinniksi, tuottaa mulle onnellisuutta. Itsehän se onnellisuus pitää rakentaa, vaikka voihan siihen muutkin vaikuttaa. Koska tänä keväänä mun läheiset ihmiset on kaukana, enkä voi kokea onnellisuutta olemalla niiden kanssa (skype ym. ei oo ihan sama asia) enkä myöskään kokea asioita yhdessä ystävien kanssa, mun on kehiteltävä muuta. Urheilu on asia, jota voin onneksi tehdä tällä hetkellä aika vapaasti, kun oon saanu pysyä terveenä. Ja tarkotan isompaa kuvaa, olin just flunssassa, mutta raajat toimii ja viikon tauon jälkeen voin taas urheilla miten haluan. Koska tykkään myös tosi paljon suunnitella tulevaisuutta ja käyttää kalenteria, oon merkinny sinne kaikkia kivoja urheilujuttuja. Keskiviikkosin pelaan korista aamuseiskalta ja torstaina lentopalloa. Ens viikolla meen katsastaan uimahallin, kun ostin sellasen sali+uimahalli -yhdistelmäkortin. Viime viikolla kävin salilla ja oli jotenki ihan sikahyvä reeni, että jäi tosi hyvä mieli siitä. Mulla ei ole varsinaisia salitavotteita, mutta on mulla siellä monia kehityskohteita.
Eilen löysin huikeen lenkkipolun ihan tästä läheltä peltojen keskeltä, ja sieltä näky yli kaupungin. Oikein harmitti et ei ollu kännykkää mukana, ois tullu niin hyviä kuvia. Vielä etsintälistalla on rata, jonne saa mennä vapaasti juoksemaan, ja joku tosi hyvä mäkivetopaikka. Mäkeähän täällä on, mut pitää vaan löytää oma suosikkipaikka. Myös portaat ois jeppis, mut en tiedä harrastetaanko täällä pitkiä portaita. Pitää vielä tutkia.
Vaellusreittejä on ihan tästä läheltäkin monia, mutta aion myös tehdä retkiä kauemmas. Siihen kyllä vaikuttaa sää, ja varmaan paikat on paljon hienompia kun metsässä on vihreetä.


Päätin myös kirjottaa kalenteriin joka viikon kohdalle mitä erityiskivaa silloin on. Erityiskiva ei nyt tarkota edes tälläsen milleniaalin suusta mitään extreme-elämää, että aikoisin hypätä laskuvarjohypyn joka viikko, mutta jotain tavallisuudesta poikkeavaa, että joka viikko olis jotakin mitä odottaa. Se erityiskiva pitää tietty myös järjestää, mutta suurimmalle osalle viikoista se on jo hoidossa. Tiedossa on erilaisia reissuja, kisoja, vaelluksia ja kavereita, ja sit tää kevät alkaakin jo olla ohi. Kesäkuun lomailen ja se tuntuu kans tosi hyvältä.


Kuvituksena kuvia mun hyvinvointia lisäävistä asioista.

maanantai 26. helmikuuta 2018

Nyt kuuluu jo parempaa

Sain hurjasti tsemppejä viime tekstin jälkeen, ja mulle tuli paljon parempi mieli ihan jo niistä. Mutta on täällä muutenki alkanu asiat sujua eikä musta tunnu enää ihan kamalalta vaan ihan kivalta. Kyllä tällästä elämää yhden kevään jaksaa.
Oli tosi helpottavaa kuulla että muillakin on ollu vaikeeta. Ei niistä huonoista kokemuksista vaan yleensä puhuta, koska niitä ei haluta muistella. Ja että just eka viikko voi olla vaikea, ku yleensä vaan näytetään sitä käyrää jonka mukaan ensin on kivaa ja sit vasta iskee se todellisuus. Mulla se iski ihan ekana päivänä, eikä asiaa helpottanu heti Prahassa mun laukkua kopeloinu taskuvaras.

Ihan jeppis lenkkimaisemat Prahassa toissapäivänä
 Nyt kurssit on kuitenki alkanu, viimenenki huomenna. Mun kurssit on Testing of Textiles, Clothing Construction, Clothing Technology, Knowledge of Textile Goods ja Technical Textiles, joka alkaa siis huomenna. Kaikki vaikuttaa kiinnostavilta ja aika helpoilta, mikä on mulle kuitenki hyvä koska oon aiheesta lukenu aiemmin vaan 3op verran sekä tehny kandin, jonka kuitenki aika kapeesta aiheesta.

Koulua on ma-to, eikä ihan hirveesti minään päivänä. En oo vielä saanu ISIC-korttia, johon voisin ladata rahaa ruokaan, joten en oo viel käyny koulun ruokalassa syömässä. Aion kuitenki tehdä sen ja käyttäytyä kuten kunnon ulkomaalainen, eli olla aivan pihalla.

Tärkeimmät uutiset kuitenkin tulee tässä. Viikko sitten sunnuntaina osallistuin Visma ski classic -sarjan osakilpailuun Jizerska50:een, joka käytiin tuolla ylhäällä vuorilla. Se oli mun eka pitkä hiihtokisa, ja koska en ole ennen ollu siellä, niin lähtönumero oli melkein 5000. Siinä oli aika monta ukkoa ja muutama akkakin mun edellä. Kisa oli siis jatkuvaa ohittelua, mutta mulle jäi positiivinen kuva siitä silti. Ens vuonna, jos on lunta, osallistun Finlandiaan.



Meikkis pääsi heti ekalla viikolla koulun FB-sivuille.
 Urheilu-uutiset jatkuu. Alotin viime viikolla koripallon ja lentopallon. Kävin salilla, lenkillä kivoissa lähimaastoissa ja sellasella ryhmäliikuntatunnilla, jossa kaikilla oli oma pieni trampoliini. Aika mielenkiintosta, mut ei mun uus lemppari. Tänään kävin myös hiihtämässä. Elämä hymyilee kun saan tehdä kivoja juttuja, eli mun tapauksessa tällä hetkellä urheilla.

lauantai 17. helmikuuta 2018

Vaihtohommia

Jaahas, aika elvyttää vanha blogi perinteisestä syystä; olen nimittäin ulkomailla. Ihmiset perustaa vaihtoblogeja, mutta mun ei tarvinnu sitä tehdä kun tää kerta jo oli olemassa. Tästä alkaa mun tarina Tsekissä.
Näkymä Jested-vuorelta alas Libereciin
 Vuonna 2013 pääsin ylioppilaaksi ja hain kouluun. Tai tarkemmin sanottuna kouluihin, nimittäin hakukohteita oli yhteensä 33 Suomessa ja Ruotsissa. Pääsin TTY:lle opiskelemaan materiaalitekniikkaa, jota olin hakenu lukemaan just siitä syystä, että siellä oli ne tekstiilimateriaalit. Selvis kuitenkin, että kandivaiheessa sain luettua yhden kurssin, ja loput ois sitten maisterivaiheessa. Tyydyin siihen, kunnes 2016 keväällä yliopisto päätti yllättäen lopettaa ne kokonaan. Ilman varoaikaa. Jos nimittäin sellanen ois annettu, oisin jättäny kaikki kandikurssit myöhemmälle ja lukenu ne tekstiilikurssit. Koska se ei kuitenkaan ollu mahdollista, päätin että mun on etsittävä joku paikka jossa niitä voi lukea. Hain vaihtoon yli vuos sitten, nyt kun mun tutkinnosta puuttuu enää sivuaine jonka siis täällä teen sekä dippa. Kohteeks valikoitu Tsekin Liberec lähinnä siitä syystä, että hakukohteissa olleista noin viidestä yliopistosta tää oli ainoa, jonka nettisivuilta löyty mulle tarjottavat kurssit. Ja koska mun vaihto on nimenomaan opiskeluvaihto eikä mikään kokemustenkeräilyvaihto, valinta oli aika selkeä.

Tiesin siis, että en ole lähdössä matkaan samoista syistä ku suurin osa muista vaihtareista. En tullu tänne juhlimaan, dokaamaan tai panemaan. En tullu tänne siks että pääsisin Suomesta pois, tai koska halusin uusia kokemuksia. Tietty enkusta varmasti tulee sujuvampaa, kun sitä käyttää koko ajan, mutta se on kuitenki vaan sivutuote. Mä olen jo asunut yhen vuoden ulkomailla, joten en tarvinnu sitäkään kokemusta.
Takapihalta alkaa metsä josta voi kurkkia kaupunkia ja Jested-vuorta puiden takaa
Ja just siks ku oon jo asunu ulkomailla, luulin et tää kerta ois helpompi. Luulin et tiesin jo mitä tää on, ja koska oon käyny tän jo läpi ni osaisin suhtautua myös negatiivisiin kokemuksiin paremmin. Se ei kuitenkaan pitäny paikkaansa. Tää on meinaan tuhat kertaa vaikeempaa nyt. Kaikki on täällä menny tosi hyvin eikä mitään ongelmia asunnon tai koulun kanssa ole ainakaan vielä ollu. Toki oon ollu tääl vasta alle viikon eikä koulu oo alkanu (sain kuitenki ne kurssit mitkä halusin), mutta silti. Oon itkeny joka päivä sitä että lähdin. Mulla on ikävä mun hyvää elämää, poikaystävää ja esimerkiksi kunnollista keittiötä. Ruotsissa aattelin et asiat on huonosti ku kouluruokaa ei saanu vaan aina piti tehä ite, mut tääl pitää tehä ite ihan kauheessa "keittiössä". Eniten ehkä kuitenki itken sitä et oisin vaan halunnu jatkaa mun elämää Suomessa sellasena kun se oli.

Oon osallistunu orientaatioviikkoon ja se on ollu ihan kivaa. Mulla on joitain kavereita jo, ne lukee kans tekstiilejä. Juhlat oon skipannu, koska en oo Suomessakaan yli vuoteen juhlinu ku ei oo huvittanu, eikä varsinkaan juhliminen tuntemattomien ihmisten kanssa huvita ollenkaan. Kaikki on kuitenkin ihan hyvin.


Aavistin kyllä että tästä tulee vaikeeta, koska Suomessa on nyt paljon enemmän ikävöitävää kun Ruotsivuonna, mutta en odottanu että mulla ois vaikeeta heti. Ajattelin, että ekaks ku kaikki on uutta ja erilaista ni oisin vaan kaikesta innoissani, ja että ikävä tulis vasta muutaman viikon päästä. Olin kuitenkin väärässä tässä, eikä mua oikeestaan ihan hirveesti jaksa edes lohduttaa se että poikaystävä tulee tänne kolmen viikon päästä ja muutama kaveri jo sitä ennen. Ne kuitenkin lähtee siitä sit jatkamaan omaa hyvää elämäänsä takas kotiin ja mä jään tänne. En ole millään lomalla, vaan ainakin seuraavat 119 päivää täällä.

Mutta niinku sanoin, kurssit ei oo edes vielä alkanu, joten turha tätä elämää on nyt murehtia. Murehdin vasta sitten jos kurssit onkin ihan paskaa (mitä niiden ei kyl kuulemma pitäis olla mutta we'll see).

Koska tää eka postaus on aika negatiivinen niinku myös mun mieli tällä hetkellä, niin laitoin kuitenki piristykseksi edes pari kivaa maisemakuvaa. Kyllä se tästä.