Stadionkeikka ja Flowpark

Nyt oon ollu jo yli kolme viikkoa Suomessa ja melkein yhtä kauan töissä. Kesältä tää ei tunnu ollenkaan, kun on aika viileetä eikä ole lomaa. Aina ennen kesä on kuitenkin merkinny mulle lomaa. Mä en aio valittaa säästä, tai ainaki yritän tosi kovasti olla valittamatta. Mä en aio valittaa siitä että mulla ei ole lomaa, vaan olla onnellinen että mulla on töitä. Ulkomaille mun ei nyt hetkeen tarvi päästä, vaan oon tyytyväinen siitä että saan olla Suomessa.

Moni on kysyny multa miltä on tuntunu tulla takas Suomeen. Ihan rehellisesti oon kaikille voinu vastata että tosi hyvältä. Vielä ainakaan en ikävöi yhtään takas Ruotsiin, mutta eiköhän sekin aika koita jossain vaiheessa. Nyt kuitenkin on vaan helpottavaa olla tutussa ympäristössä tuttujen ihmisten ympäröimänä. Ja niin että aina jos haluan tehdä jotain, siihen löytyy kaveri. Ja vaikken ite oliskaan ajatellu tehdä mitään, joku tulee kiskomaan mut tekemään jotain kivaa.

Seikkailupäivän jälkeen oon ollu töissä, muissa seikkailuissa, juoksemassa ja tapaamassa kavereita. Kalenteri täyttyy kaikista tapaamisista nyt, mutta kun kaikki kaverit on nähty kertaalleen niin eiköhän se siitä rauhotu.

Ekan viikon (ja oikeestaan ihan koko kesän) suunnitelmana oli purkaa muuttokuorma. Maanantaina pakenin Sannille, tiistaina seikkailemaan, keskiviikkona Hervantaan kattomaan Mielensäpahoittaja-leffaa ja perjantaina vesijuoksemaan ja kattomaan sprinttiä (Juostakin piti, mutta en kokenu olevani sprinttikisakunnossa ja ajattelin että kai sen sprinttailun vois alottaa eka reeneistä eikä tartte heti mennä kisaamaan. Myös vois alottaa eka ne vk-reenit.)
Niinpä muuttokuormanpurkamissuunnitelma ei käynyt oikein toteen, vaikka torstaina sitä vähän ehdinkin alotella.

 

Viikko sitten lauantaina oli aika lunastaa Sallan viime heinäkuinen synttärilahja. Ostettiin siis Sallalle lippu Lastensairaala 2017 Live Aid -keikalle ja samalla itsellemme. Matkustettiin junalla pääkaupunkiin jo päivällä ja käytiin syömässä ja kaupassa ostamassa eväitä. Ilman eksymisiä selvittiin stadionille asti ja löydettiin kaikki kaverit. Kerrankin oltiin kaikki 7 koossa, on aika harvinainen tilanne tällä elämänmenolla.
Se keikka kesti 5 tuntia ja siellä oli 300 esiintyjää. Sitä massaa tietty kasvatti kuorot ja balettitanssijat ja orkesterit, mutta oli siellä tosi monta laulajaakin. Mun suosikkeja oli Elastinen, Robin, Jari Sillanpää ja Juha Tapio.
Välissä oli myös sellasia esiintyjiä jotka mua ei kiinnostanu, ja se harmitti että se koko homma oli tehty tv-lähetyksen ehdoilla. Me siitä kuitenkin paljon enemmän maksettiin jotka oltiin ostettu liput ihan paikanpäälle kun ne jotka sitä kotisohvalta katto. Jaksettiin kuitenkin hyvin loppuun asti ja oli kiva ilta yhdessä.

Robin!!

Sunnuntaina oli mein lippukunnan johtajiston retki Flowparkiin. Etukäteen meille oli kerrottu että me lähdetään Turkuun, mutta sit kokoontumispaikalla Rollikkahallilla meille paljastettiin että me kävelläänkin vaan harjun yli just avattuun Varalan Flowparkiin.
Flowpark on siis sellanen seikkailupuisto missä kiipeillään turvavaljaissa puihin rakennettuja ratoja pitkin. Siellä oli tikkaita, keinuja, verkkoja, putkia, liaaneja ja muita hauskoja tehtäviä. Se mukava ohjaaja kertokin että Varalan rata on tosi fyysinen, kun sitten taas ne radat millä oon ulkomailla käyny on ollu enemmän sellasia elämyksellisiä.
Sen fyysisyyden huomas kyllä, koska vaikka nyt oonkin vähän nostellu painoja niin se ei tohon kyynärvarteen (nyt tuli oikosulku mut oletan et toi sana tarkottaa kyynärpään ja ranteen välistä osaa) oo kauheesti vaikuttanu. Sillä mustalla radalla, mikä on vaikein, koeteltiin mun olemattomia sormenkoukistajalihaksia vähän liikaa ja lopulta kaikkeni antaneena tipuin valjaiden varaan. Vaikka se kiva ohjaaja olikin sanonu että ei aio auttaa mua pois sieltä, niin kyllä se heitti mulle köyden ja veti mut seuraavaan puuhun jossa Ansku nosti mut sinne lavalle. Meille ois jääny aikaa vielä yhelle radalle mutta koska oltiin ihan poikki ja käsiä särki niin jätettiin se seuraavaan kertaan. Pitää siis mennä toistekin, ja kuulemma sinne on tulossa myös suppailua.

Kädet ei liiku

Meidän retki jatku Flowparkista Pyynikin näkötornille. Siellä syötiin munkit, jotka on parhaita mitä oon ikinä syöny. Kun sokerit oli saatu pyyhittyä suupielistä, oli seuraavan tehtävän aika. Jokainen nosti vuorollaan värillisen lapun, ja sitten meidät jaettiin neljän hengen joukkueisiin. Joukkueen tehtävänä oli ostaa 20 euron budjetilla illaksi jotain makeaa, jotain suolaista, jotain tuoretta ja jotain juotavaa niiden värikoodien mukaan. Me suunnattiin kauppaan ja meidän valinnat oli makea ruskea mutakakku, tuore punainen granaattiomena, suolainen vihreä yrttivoipatonki ja vihreitä juomia. Lisäks ostettiin kermaa ja koska rahaa vielä oli, muumitikkari. Illalla me sit Anskun kanssa koristeltiin mutakakku kermavaahdolla, granaattiomenalla (en enää ikinä käsittele sitä hedelmää) ja sillä muumitikkarilla. Hyvää oli.

Ennen herkkuja  me saatiin ruokaa ja tehtiin sellanen rehtävä. Siinä piti suunnitella unelmien lippukunta, ja meillähän oli kaikkia salaovia ja puumakoja ja omia lemmikkejä ja pelkästään kivoja ihmisiä, mutta jotkut hiket pohti siellä jotain partion syvintä olemusta, hups.

Mun ekalla Suomi-viikolla tapahtu enemmän siistejä asioita kun keskimääräisenä kuukautena Ruotsissa. Ja mun kesälomattomuudesta johtuen suunnilleen jokainen kesäviikonloppu tulee olemaan ihan täyteen ahdettu kaikkea kivaa ohjelmaa. Tästä johtuu myöskin se että tää teksti ilmestyy noin kaks viikkoa myöhässä, eikä muutosta tähän ole luvassa ihan hetkeen.

Ylläriseikkailu

Ok, nyt se on virallista. Jos järjestettäis kisa kenellä on maailman parhaat ystävät, mä voittaisin. Tosin toivon myös että mun ystävät voi sanoa samaa.

Mä tulin kotiin töistä ja olin ajatellu vaan alkaa maata sohvalla jalat katossa ja ehkä vähän ummistaa silmiä. Suunnitelmat kuitenkin muuttu, kun ovella mua odotti kirjekuori missä oli päällä mun nimi. Pääsin hädin tuskin sisälle asti kun avasin kuoren. Sieltä löyty siistein juttu ikinä, just sellanen seikkailu mitä olin aina toivonu! Siinä sanottiin että on aika tutustua "uuteen" kotikaupunkiin vihjeiden avulla. Mukana oli myös varustelista ja matkaevästä.

Olin tosi innoissani ja valmistauduin lähtöön niin nopeesti kun pystyin. Mulle oli annettu varustelista, jossa oli mm. uikkarit ja pyyhe, vessapaperia, kännykkä ja laturi, evästä ja smart casual. Reppu oli ihan täynnä ja tosta vikasta olin vähän huolissani, mutta ajattelin että tuskin homma siihen kaatuu. Mulle oli annettu kaks kirjekuorta, joista toisen sai avata heti ja toisen vasta siellä minne eka mut johdattais.

Hyppäsin pyörän selkään ja lähdin kohti Tampereen legendaarisinta urheilubaaria Jäähovia. Siellä avasin seuraavan kirjekuoren, jonka mukaan mun piti ottaa shotti. Sitä vähän epäröin, kello ei ollu kolmeakaan vielä, mutta sitten ajattelin että minähän olen täysillä tässä seikkailussa mukana, enkä varmasti rupea mitään nolostelemaan. Vedin siis shotin ja sain kirjekuoren. Siinä oli uus arvotus jonka perusteella löysin Suunnistajan kauppaan.

Suunnistajan kaupasta piti ostaa rastilippu pyörää koristamaan, ja sieltä sain myös uudet kirjekuoret. Seuraava vihje oli vähän vaikeempi, koska en millään muistanu minkä paikan mainoksessa on eat fresh. Onneks kuitenkin tiesin missä on Laulumaa, niin lähdin sinne.

Matkalla tehtävänä oli ottaa selfieitä. Ensimmäinen, kypäräkaveriselfie piti ottaa muistoksi ja toinen, maamerkkiselfie piti postata someen. Kypäräkaveriselfiestä sen verran, että koska kohteena oli tuntematon (parrakas) raksamies, en viitsi julkaista sitä kuvaa ihan hänen oman oikeusturvansa vuoksi. Mutta tässä maamerkkiselfie:

Löysin Laulumaalle ja avasin kuoren. Siinä käskettiin ostaa evästä Cittarista. Menin siis sillan toiselle puolelle ja vasta kun menin Subwayn ohi, tajusin että sehän oli se eat fresh. Eväisen piti olla jotakin pehmeää, jotakin lämmintä ja jotakin mikä alkaa i:llä ja loppuu n. En tienny pitiks kaikkien ominaisuuksien sopia samaan evääseen, mutta koska toi kirjainyhdistelmä oli niin vaikea niin ajattelin vaan yrittää ettiä jotain mikä sopis siihen. Koska en tienny ketkä tän yllätyksen takana oli, en oikein tienny keltä kysyä apua. Sitten kuitenkin arvasin että Emilia ei varmaan ainakaan oo mukana, niin laitoin sille viestiä. Emilia keksi et ihminen sopii tunnusmerkkeihin ja mulle tuli mieleen iloinen (nauravat nakit), mutta kun en syö nakkeja enkä ihmisiä, niin ne ei ollu hyvä. Sit Emilia sano et varasta jotain (ilmainen). Koska en keksiny muuta niin päätin sniikkailla sieltä maistiaisleipäpalan, se ainakin ois kaikkia noita; ilmainen, lämmin ja pehmeä. Sen lisäks otin banaanin. Mun reppu oli niin täynnä enkä tienny kuinka kauan matkaa oli vielä jäljellä, niin en viittiny ostaa muuta. Sama ongelma oli Emilian vikassa ehdotuksessa, illallisessa, nimittäin tilanpuute.

 

Maksoin banaanin ja hain Subista seuraavan kuoren. Siel olikin vaan yks kuori jossa oli muistitikku. Se käskettiin purkaa siellä mistä mun ura alkaa. Otin siis suunnaksi TTY:n. Matkalla mietin että mulla ei oo kyl tunnuksia sinne kun oon poissaolevana nyt, muta aattelin että det löser sig. Joko meen kysyyn joltain randomilta et voiks se kirjautua koneelle, tai sit meen ettiin josko KeparDIlla tai Autekilla ois jotain tyyppejä. Vikana mahdollisuutena mietin et voisin kysyä tunnuksia vaikka Anskulta.

Sitä ei onneks kuitenkaan tarvinnu tehdä, kun Tietotalon käytävällä Mikko tuli mua vastaan. Alakerran koneissa ei ollu tikkupaikkaa, niin Mikko ystävällisesti tuli suorittamaan tätä tikunavaamistoimenpidettä yläkerran koneluokkaan. Sieltä aukes kuva ja käsky mennä kuvan osoittamaan paikkaan. Paikka oli etunurtsi, joten kiitin Mikkoa ja kiiruhdin sinne.

Etunurtsilla mua odotti Sanni ja Salla. Kerroin mun seikkailun vaiheista ja ne seikkailunjärjestämisvaiheista kunnes Iidakin tuli paikalle. Kerroin kuinka tää oli paras ylläri ikinä. Meidän matka jatku Duolle, jossa käytiin eka ostamassa evästä ja sit mentiin Minetille.

 Minetillä parasta on vihreä omena

Minetiltä seikkailu jatku vielä. Mulle laitettiin side silmille ja kierrätettiin sokkona ympäri Hervantaa puol tuntia. Menin kyllä ihan sekasin heti kättelyssä, mutta kun saavuttiin sisätiloihin, tunnistin mun tulevan kotitalon yhdestä kaiteen hipasusta. Se oli kuitenkin ylläri että saavuttiin Anskulle ja siel oli mun parhaimmat koulukaverit odottamassa. Oli kyl ihan huippua! Kävin suihkussa huuhtomassa seikkailun pölyt ja sitten olin valmis juhlimaan mun kotiinpaluuta. Laura tuli vielä myöhemmin ja oli oikein kiva ilta, ennenkö piti lähteä nukkumaan seuraavan aamun viiden herätystä varten.

Näin se homma tehdään, ei ollenkaan haittaa olla vuotta poissa kun on niin parhaat kaverit odottamassa mua. Koko seikkailun ajan mietin että ketkä ikinä tän homman takana onkaan, ne kyl ihan oikeesti tykkää musta koska ei kuka tahansa oisi nähny näin paljon vaivaa mun takia.

Sanoin että tää seikkailu tuntu ihan polttareilta, mutta Ansku sano että mun polttarit on sitte paljon isommat. Salla sano että älä mee vielä polttareihin kun ideat on lopussa. Sallan toive on helppo toteuttaa, ei oo ihan näköpiirissä vielä.

Jossain mä oon itekin onnistunu. Meinaan mun koulukaverit ja suunnistajatytöt tuntee toisensa ja järkkäilee yhdessä tälläsiä juttuja.

Ruotsissa multa kyseltiin miks lähden pois. Sanoin että mulla on ikävä mun perhettä ja ystäviä. Oikeesti mulla ei kyl kovin ikävä ollu mun perhettä, mutta on jotenkin paljon hyväksyttävämpää sanoa niin. Niistä ystävistä meinaan sanottiin että hanki uusia ystäviä. Voin sanoa että yritin, mutta ei ollu ihan helppo juttu. Ja sitä paitsi, että löytäis niin hyviä ystäviä mitä mulla täällä Suomessa on, on kyllä tosi epätodennäköstä.

Mun ajatuksena oli kertoa vähän fiiliksiä paluumuutosta, Suomen tiukasta maahanmuuttopolitiikasta (mun pitää käydä maistraatissa ilmottautumassa maahan) ja töiden alusta, mutta mulla olikin paljon mielenkiintosempaa kerrottavaa. Ens kerralla myös, koska viikonloppu kuluu uusissa seikkailuissa. Lauantaina on oli meidän Sallalle viime vuonna synttärilahjaks antama Live Aid -konsertti Olympiastadionilla ja sunnuntaina suunnataan partiotyttöjen kanssa kiipeilemään Turun Varalan Flowparkkiin.

Blogger kiukutteli minulle, siks tää teksti vasta nyt vaikka jo perjantaina oli valmista. Olin fiksu ja tallensin tekstin wordiin etten sentään joutunu uudestaan kirjottaan. Fontit ja rivivälit on kuitenki tästä syystä päin persettä.