Suomeen syksyä pakoon

Puoltoista viikkoa sitten olin matkoilla. Lauantaina menin junalla Kööpenhaminaan, ja taas kävi sama juttu junan kanssa. Meinaan sitä vaunua piti vaihtaa taas, niinkun joka ikinen kerta. Mutta pääsin perille, ja vaikka oonkin maalaistunu, niin selvisin siellä Köpiksen sikaisolla rautatieasemalla itekseni niin pitkälle, että sain kassin säilytykseen ja itteni takas hoodeille, josta Sanni mut löysi. Peruskoulukaverini ja lähin naapurini Tahmelasta, Sanni, asuu ja opiskelee Kööpenhaminassa toista vuotta, mutta ei ollu kiertäny viel nähtävyyksiä. Niinpä meidän ohjelmassa oli just ne turistirysät.

 

Ja aivan sikana siel oliki turisteja! Joka puolella kuulu suomea, mikä oli musta aika häiritsevää. Niiden kohteiden nimiä en tiedä, ku en tajunnu et ois pitäny tietty käydä kirjastosta hakemassa sellanen matkaopas, jossa on niit levitettäviä karttoja mitä voi sit ihan pönttönä kädet pitkällä tsiikailla. Mutta siinä jonkun joen(?) rannassa oli hienoja taloja, joulumarkkinakojuja ja turisteja. Menomatkalla kohti Pientä merenneitoa sen sijaan oli aika rauhallista. Amalienborgin pihalla oli meiningit käynnissä, ja väenpaljous sen mukanen. Pieni merenneito ei enää kolmannella kerralla onneks ollu sellanen pettymys ku vuonna 1999, jolloin luulin et se on Arielin näköispatsas. No, kyllähän niissä aika paljon samaa näköä on, mutta ymmärrän pettymykseni.

Kaverikuva

Päivän aikana käveltiin arviolta 10 kilsaa, nähtiin hienoja paikkoja ja juteltiin vaikka mitä. Näin myös Sannin koulun. Mun viime reissu Köpikseen oli 2007 jamboreen jälkeen, ja siltä reissulta riittäis vaikka mitä tarinoita, mutta jätän ne nyt kuitenkin kertomatta. Ruoan jälkeen oli aika lähteä kohti seuraavaa kohdetta, Malmötä.
 
Malmössä sain kävellä viel vähän lisää, kun seikkailin itteni Helenan luokse. Hellu on myöskin mun lapsuudenkaveri, jossain hiekkalaatikolla ollaan kohdattu. Hellu on vaihto-opiskelija, ja asuu vielä hetken vaihtarimestassa ennen tammikuista kotiinpaluuta. Siellä korridorissa oli käynnissä tietenkin Linnanjuhlien kisakatsomo, itsenäisyyspäivä kun oli. Helenan Suomi-kaverit oli mukavia, ja koska päivällä oli ollu finska fika, sain sikahyviä karjalanpiirakoita. Siinä kisakatsomon aikana mun jalat ehti onneks vähän levätä, koska kun Elastisen esitys jatkoilta oli nähty, me lähdettiin jonkun kaverinkaverin bileisiin. Siel oli lisää suomalaisia, joista osa asuu Malmössä ja osa Kööpenhaminassa. Seuraava osote oli baari. Koska meidän nimet oli listalla, päästiin ilmaseks sisään, mutta jouduttiin myös meneen niinkin aikasin sinne kun puol yks. Sen aikasuuden kyl huomas, siel ei ollu aluks oikein ketään. Ja sitten kun oli, niiden keski-ikä oli ehkä lähempänä neljää- kun kolmeekymmentä. Meno ei oikein innostanu, ja hetken palloilun jälkeen me lähettiin nukkumaan.

Kisakatsomo

Sunnuntain ohjelmassa oli taas vähän turisteilua ja brunssi. Varattiin meille brunssi kasinolta, ja otettiin pyörät alle. Kerittiin nähdä pari kohdetta ennen ruokaa. Se brunssi oli iso ja hieno. Myös se kasino oli aikas jees kokemus. Ekaks me syötiin kaikkea hyvää, ja ainoa pettymys oli sellasissa pikku drinksulaseissa tarjottava smoothien näkönen tomaattikeitto. Sitte vuorossa oli kasinon ihmettely. Ei oikein päästy selvyyteen pelien säännöistä tai homman ideasta muutenkaan, mut olihan siel vaikuttavaa.

 

Kun päästiin ulos, siel olikin jo pimeetä. Ja sato vettä. Koska mahatkin oli täynnä (päädyttiin siihen että sitten ku on tarpeeks rikas, tajuaa ettei seisovasta pöydästä tarvi yrittää syödä kaikkea), lähdettiin suoraan Helenalle. Matkalle sattu kuitenki kiva ostoskeskus, niin mentiin sinne. Shoppailtiin joululahjoja, alla pari ideaa jos joku ei oo viel löytäny sopivia.

 

Junassa tapahtu tuttu vaununvaihtorumba, jonka lisäks toiminnassa oli vaan yks vessa ja juna oli myöhässä puoli tuntia. Vaikka mulla ei ollukaan kiire mihinkään, niin kyllä otti päähän, ja oli oikein kiva että maanantaina ei ollu koulua.

Oon täällä ollessani huomannu että silloin aikanaan 2009 kun lähin heti ysiluokan jälkeen kesällä Ruotsiin kesätöihin, mulla oli aivan jäätävä itseluottamus. Enhän mä osannu silloin yhtään ruotsia! Ja luulin osaavani kaiken. Tai no kyllähän mä siel pärjäsin, ja ehkä se oli vaan hyvä et oli silloin sellanen itseluottamuspuuska tässä asiassa. Paljon helpompihan se nyt oli lähteä kun mulla oli jo kokemusta ja kokemuksen ja lukion ruotsintuntien tuomaa kielitaitoa. Voisin ottaa oppia siinä asiassa 16-vuotiaalta iteltäni.

Viime viikonloppuna puolestaan oli kaikkia joulujuttuja. Eka perjantaina oli Biomek-julbord, jonne ajattelin et ois kiva mennä kun en ollu silloin syksyllä ekassa Biomek-festissä ja kaikkeen pitää osallistua ettei jää ulkopuoliseks, plus en oikein tunne kolmosia niin kai niitäkin oli hyvä nähdä. Kilpailevana tapahtumana olis ollu Göteborgin suomalaisten opiskelijoiden pikkujoulut, joissa esiintyjänä Jukka Poika. Näin jälkeenpäin harmittaa kyllä aika saakelisti etten menny sinne.

Ruotsalaista jouluruokaa

Meil oli eka etkot, joista jatkettiin taksilla mestoille. Mua ihmetytti aika paljon, kun koko päivän olin vaan latautunu iltaa varten, ja jo pitkään olin oottanu sitä julbordia, niin silti mua ei kiinnostanu juhliminen ollenkaan. Suomessa kun menee sitseille, sinne yleensä mennään selvinpäin ja juodaan vasta pöydässä. Täällä se toimii toisin päin, humalatila on hyvä olla saavutettuna jo ennen ite tapahtumaa. Koska mua ei huvittanu juoda ja muut oli humalassa alusta lähtien, siel ei ollu kauheen kivaa. Vielä ku mun on edelleenki aika vaikea pysyä keskusteluissa mukana tollasessa metelissä, ja noissa tapahtumissa mulle yleensä tulee jutteleen joku ennestään tuntematon, jonka puheeseen mun on vaikea päästä kerrasta mukaan. Niin annan sitte ittestäni varmasti tavallista tyhmemmän vaikutelman ku koko ajan kyselen että mitä sanoit.

Julbord toimi siten, että meille ilmotettiin mitä ruokia sinne odotetaan, ja sit listasta piti valita jotain. Mä otin helpot piparit, koska ne ainakin on samoja ku Suomessa. Siellä latasin sitte lautaselleni lihapullia, prinssinakkeja, kinkkua, kermaperunoita, porkkanalaatikkoa (kolmosella on kans yks poika jonka äiti on suomalainen), kylmäsavulohta, puolikkaita kanamunia majoneesilla ja katkaravuilla, limppua ja näkkäriä. Tykkäsin kyllä, mutta lihapullat, nakit ja kermaperunat on musta tavallista ruokaa, ja jouluna kuuluu olla sellasta ruokaa mitä saa vaan kerran vuodessa, mikä kyllä riittää ihan tosi hyvin, kun siihen tulee yliannostus viimeistään tapaninpäivänä.  Tarjolla oli myös jellyshotteja, joiden vahvuudesta en taaskaan ollu ruotsalaisten kanssa ihan samaa mieltä. Siel oli myös pientä yritystä laulamisen ja leikkien suhteen, mutta koska porukka oli niin humalassa jo paukusta niin eihän siit mitään tullu. En edes tiedä mitä ne leikit loppujenlopuks oli. Onneks siel juhlissa kuitenki oli Jacob, jota ei oo pahemmin koulussa näkyny viime aikoina. Jacob on yks mun lemppari-ihmisistä mein luokalla, koska se puhuu niin selkeesti ja on lisäksi fiksu. Olin jo vähän pelänny et se lopettais koulun, mutta se lupas 100-prosenttisesti tekevänsä tän koulutuksen loppuun. Se ei vaan oo ollu koulussa koska se on aiemmin lukenu DI-koulutusta kaks vuotta ja nää asiat on sille niin helppoja. Enkä todellakaan ihmettele yhtään.

Kun ruoat oli syöty ja juhlat juhlittu, jatkettiin Liamsiin. Liams on sellanen istuskelupaikka ennen tanssibaareja. Kello oli vasta kymmenen, mulla ei ollu alkoholia veressä ollenkaan eikä myöskään kiinnostusta hankkia, ja muut oli aika hyvissä. Ne pelas beerpongia ja oli fiiliksissä, joita mä en ollu löytäny ollenkaan. Niinpä päätin lähteä kotiin. Mun pyörä oli Andrealla, mutta päätin hakea sen jo illalla ettei aamulla tarvis.

Sunnuntaina oli HOK:n Skinkjakt. Olin eka pyytäny sinne kyytiä, mitä mulle lopulta tarjottiinkin ihan kaksin kappalein, mutta päätin kuitenkin pyöräillä klubbstugalle saadakseni pidemmän reenin. Ja eihän sinne nyt niin pitkä matka ookaan, 15 kilsaa suuntaansa. Kinkkujahdin luonteesta en tienny sen enempää, muutaku että se sopi koko perheelle ja että jalkojen lisäks pitää käyttää vähän aivojaankin. Siel oli kolme eri sarjaa, joista mulle suositeltiin keskivaikeeta, kun mulla ei kuitenkaan mitään jäätävää kokemusta kyseisestä maastosta ole. Se sarja olikin mulle varmasti ihan sopiva, meidän kartta oli peilikuva. Ideana oli siis ettiä pistekumpareita ja niiltä sinisiä lappuja. Lapuissa oli sitten kuvia voitoista. Kun tuli rastille, sai ottaa sen lapun mukaansa jos halus. Jos se voitto ei miellyttäny, ei sitä tarvinnu ottaa. Vaikka ois ottanukin jo lapun, sai silti jatkaa matkaa ja ettiä uusia. Jos jostain löyty parempi, sai vaihtaa sen voittonsa, mutta jokainen sai kuitenki pitää vaan yhden kerrallaan. Kun oli löytäny mielestään kivan voiton, tai kun aikaraja oli täyttymässä, piti mennä takas klubbstugalle. Siellä sitte bastun ja fikan jälkeen oli luvassa palkintojenjako.

Pari ekaa pistekumparetta tuotti pettymyksen, mutta sitten löysin lapun. Siinä oli juleskum, mitkä on ilmeisesti jotain vaahtokarkkien tapasia joulupukin muotosia nameja. Otin sen, vaikka en uskonukaan et tykkäisin niistä. Jatkoin matkaa, ja jo kaukaa näky sininen lappu. Piti oikein kiristää vauhtia, ettei vaan mistään takavasemmalta tulis joku muu viemään sitä mun nenän edestä. Olin nimittäin varma, että voittona ei voi olla mitään juleskumia huonompaa. Olin väärässä, koska sieltä löyty lökkorv. Mulla ei ollu halua maistaa sipulimakkaraa, eikä varsinkaan syödä sitä käsivarren vahvusta ja –pitusta kyrsää kolmessa päivässä pois. Niinpä pidin juleskumin ja jatkoin matkaa. Seuraavalle rastille lähestyttäessä näin sinne kömpivän myös jonkun papan. Pappa ehti ensin, ja rastilla oli kinkku. Se otti sen, ja mä sain sen piparkakut. Jätin juleskumit sinne ja jatkoin matkaa. Kiersin viel muutaman kumpareen, mutten löytäny enää mitään. Näin matkalla junnuja, jotka oli löytäny appelsiineja ja pähkinöitä. Ne kerto että kinkku on paras, sitä kaikki yrittää jahdata (minkä tietty nimestäki oisi voinu päätellä).

Klubbstugalla kävin saunassa. En tykkää ruotsalaisista saunoista, ku en jaksa olla saunassa kauaa, mikä Suomessa on ihan hyväkin koska mun alhainen verenpaine sekottaa päätä aika nopeesti. Mutta ruotsalainen sauna ei oo niin kuuma (55-60 astetta, löylyä sentään sai heittää niin tuli vähän lämpöä), niin siel pitää kökkiä paljon kauemmin. Juuri sopivasti ku olin päässy saunasta pois, sielt meni sähköt. Vaatteet onneks sai pimeessäkin päälle, ja matka jatku puuropöytään. Vitsit miten tykkäänkään riisipuurosta! Sitä oli isot kattilat siellä, ja kanelia ja sokeria päälle. Lisäksi oli vielä niitä pyöreitä sikahyviä leipiä, mitä en oo viittiny itelleni ostaa koska niillä ja lihomisella on suora syy-seuraussuhde. Santsasin pari kertaa ja sit olikin palkintojenjaon vuoro. Siinä kun kattelin sitä kinkkua, mietin et hyvä ku en saanu sitä. Mitä mä sillä oisin tehny? Ei sitä kymmentä tuntia ois voinu kotiinkaan kuljettaa. Piparit sopi mulle siis oikein hyvin. Sit oli viel seuranmestaruuskisojen palkinnot. Eri skaboja tässä seurassa oli varmaan kuus, mutta osallistujia ei ollu ihan joka sarjaan joka kisassa riittäny. Sanoisin, että seuranvaihdon sattuessa olisin aika vahvoilla moninkertaseks seuranmestariks.

Maanantaina me saatiin CAD-projekti. Eli siis koneenosien mallinnusta tietokoneella. Mein tehtävänä on ensin tehdä 10 osaa piirustusten perusteella ja sitten koota niistä moottori. Thank god oon käyny vastaavan kurssin myös TTY:llä, missä se oli noin sataviiskyttuhatta kertaa paremmin järjestetty. Täällä meillä on ollu kaks luentoa ja sellasia harjotuksia opiskelijan opastuksella. Meil on tähän kirja, josta niitä harkkoja on voinu omatoimisesti valita ja tehdä. Konepiirustuksia ei olla tällä kurssilla nähty kertaakaan. Nyt sitten pitäisi tehdä ne kymmenen osaa, joihin on sekä piirustukset että mallit saatavilla. Ainoo vaan että ne piirustukset on aivan paskat (jopa mä mun koneenpiirustuskokemuksella osaan kertoa, että ne on puutteelliset ja sekavat) ja ne mallit ja piirustukset ei vastaa toisiaan. Piirustuksista puuttuu mittoja, jotka pitää sit ite arvailla. Lisäks kukaan ei oo kertonu ikinä missä järjestyksessä juttuja pitäis tehdä ja millä työkaluilla. Tää ei musta ihan vastaa näiden muiden kurssien tasoa täällä.

Älkää nyt ymmärtäkö väärin, mä tykkään tästä kurssista. Tai siis aiheesta, en toteutustavasta. Vaikka välillä meinaakin hermot mennä, niin kyl toi silti on aika kivaa. Maanantaina istuin siel luokassa viis tuntia ja tiistaina kaheksan. Onneks siellä luokassa oli muutama kiva (ja hyvännäkönen) poika, jotka osas käyttää Catiaa ja autto mielellään. Oon tullu siihen tulokseen että mun kannattais hengailla enempi CAD-luokissa, koska TTY:lläkin tapasin kerran sellasen tosi mukavan mysteeripojan, jota en ollu nähny ikinä ennen enkä koskaan sen jälkeen. Mä kyllä vähän yritin ettiä sitä, mutta se tais olla joku niistä sadasta KoRKin pojasta joita ei ikinä näy missään. Harmi.

Keskiviikkona siivoilin, nostin pyörän sisään ja matkustin Suomeen. Toiveena ois nähdä lunta loman aikana, ja ehkä päästä jopa hiihtämään.

 

Maailman paras keksintö, perässä vedettävä reppu! (wtf)

Kateus

Joskus mietin, että miks mulla ei voi olla sellanen blogi kun Jennillä, että jos ottaa päähän joku asia niin sen voi ladata oikein kunnolla blogiteksteihin. Sitte tuli mieleen että ei mun blogilla mitään linjaa ole enkä tähänkään mennessä mitään kauheeta sensuuria oo käyttäny niin enköhän voi kirjottaa mitä vaan jos haluan. Nyt kerron kateudesta.

Mulla on yks kaveri, kelle oon ihan saakelin kateellinen. Se kirjottaa blogia ja päivittää täydellistä elämäänsä Facebookissa ja Instagramissa melko usein, ja vitsit ottaa kyl hermoon. Oon miettiny et mikä siinä nyt sit niin hienoa on sen elämässä.
Se pääsi ekalla hakukerralla sisään Helsingin ruotsinkieliseen lääkikseen. Ajatuksena himo siisti, eikä sinne varmaan moni täysin suomenkielinen noin vaan pääse. Mutta mä en kyllä haluais asua Helsingissä, enkä missään nimessä haluis opiskella suomenruotsiks, joten menisin mieluummin Ruotsiin lääkikseen. Sinne olisin varmaan päässykin jos olisin hakenu, mutta en mä halua opiskella lääkiksessä enkä tulla lääkäriksi.
Se leipoo sikahyvännäkösiä juttuja koko ajan. Kyllä mäkin voisin leipoa jos haluaisin. Ja sen ruoat on aina vähän jotenkin kummallisia, vegaanisia tai raakahommia tai muuta ihmeellistä. Mä haluisin tehä ihan vaan perusjuttuja.
Sen Instagramiin laittamat setit on aina sikahyvännäkösiä, oli ne sitten ruokia, aamulenkkejä tai mitali kaulassa hymyilemistä. Mut niissä joka kuvassa on aina aivan saakelisti tägejä, mikä onneks vähentää niiden loistoa mun silmissä.
Se harrastaa jotain sataa eri lajia, ja on kaikessa hyvä. Siitähän pitäis olla vaan ilonen että joku urheilee, ja et vielä pärjääkin. Eikä mua sellaset lajit yhtään haittaakaan mitä mä ite en tee, hyvät sille että pärjää. Mutta millä lihaksilla se pärjää MUN lajeissa? Tai siis mun ja mun, mutta kestävyyslajeissa kuten juoksussa ja triathlonissa. Pari vuotta sitten en ees tienny et se käy lenkillä, vaan luulin et se vaan harrastaa kaikkea laskettelusta tennikseen. Mutta en mä tiedä kuinka paljon se reenaa. Ja voisinhan mä itekin reenata enemmän niin varmaan juoksisinkin kovempaa. Tai joutuisin telakalle. Niin että tää ottaa kyl oikeesti päähän.
(Nyt jos luet tän ja tunnistat ittes niin sori, oon vaan kateellinen.)

Olin kateellinen myös Emilialle. Se asuu Tukholmassa, joka on ehkä jotain aivan sikasiistiä. Tukholma on niin hieno. Mutta en mä haluis asua suurkaupungissa, tää Halmstad on sopivamman kokonen mulle, ja oon sitä paitsi kuullu et Tukholmassa ihmiset on etäisempiä ja töykeempiä, miks mä sellaseen haluisin?
Emilia on löytäny oman juttunsa Bodycombatista. Siellä se huitoo menemään joka päivä useemman kerran hymy huulilla. Mut enhän mä edes tykkää erityisesti ryhmäliikunnasta. Tai varsinkaan mistään paikallaan pomppimisesta, mitä combat ilmeisesti on. Pitäköön lajinsa, mä teen muuta.
Ja Emilia on asunu Ruotsissa jo yli vuoden. Se on asettunu hyvin ja elämä on kivaa. Mutta hei, asun mäkin Ruotsissa mistä oon haaveillu, eikä tää silti joka heti oo yhtä juhlaa, joten ei varmasti Emiliallakaan. Ja sitä paitsi, tukholmalaisena Emilian kaverit on lähinnä suomalaisia, ja mä uskon saavani täällä asumisesta enemmän irti kun mun kaverit on ruotsalaisia. Niin että en oo enää sittenkään oikeestaan kateellinen. Ja sitä paitsi, kun oikeesti tuntee ihmisen, niin ei sille enää oo niin kateellinen kun vähän etäisemmälle tyypille.

Mun lempiblogi on Helmin Miles with Smiles. Sillä tuntuu olevan niin kivaa koko ajan. Helmi oli viime vuoden aupparina Amerikassa, asuu nyt Rovaniemellä jossa opiskelee kuvisopeks ja Helmillä on aivan sikana kavereita joiden kanssa se tekee koko ajan vaikka mitä kivaa.
Oisko aika siistiä asua USAssa? No ei ehkä sittenkään, siel on niin erilaista eikä välttis aina hyvällä tavalla. Eikä aupparinakaan niin hehkeetä oo, sen osaan jo ihan kolmen viikon kokemuksella kertoa.
Rovaniemi kuulostaa niin sikasiistiltä paikalta. Lunta ja luontoa ja Joulupukkijuttuja ja vaik mitä siistiä. Tätä mielikuvaa viel lisää se kun Heini pääsee hiihtämään ja vaeltamaan kun mä mietin onko buffi liikaa kun lähtee lenkille. Tässä vaiheessa unohdan kuitenkin sen, että mähän oon käyny Rovaniemellä, eikä se silloin mitenkään erityisihmeelliseltä vaikuttanu. Ja sitä paitsi, sehän on ihan saakelin kaukana. Jos Oulu oli musta jo ihan liian kaukana siinä vaiheessa kun kouluihin piti hakea, niin eikö Rollo sit ois jo vähän liikaa?
Helmin elämä on ihanan kiireistä, se käy kaikissa leffailloissa, naamiaisissa, yökylässä ja muissa get-togethereissä monta kertaa viikossa. Sillä on sataviiskyt kaveria joista muutama oikein tosi hyviä. Sit ne syö vaik mitä herkkua ja karkkia aivan koko ajan, ja silti Helmi on sen kokonen ku minä viidennellä luokalla just kasvupyrähdyksen jälkeen, eli hoikka. Mutta mä kaipaan välillä rauhaa, enkä todellakaan jaksais valvoa koko aikaa mitä Helmi ja kaverit tuntuu tekevän. Ja onhan mullakin paljon kavereita, sekä täällä että Suomessa. Tosta herkuttelusta oon kyl kateellinen, siitä ei pääse mihinkään. Ja sitä paitsi, kuvisope on niitä juttuja mitkä mua vähiten kiinnostaa tässä kaikessa opiskelutarjonnassa.

Niin että kyllä mullakin ehkä on aika hyvä elämä, sellanen mulle sopiva. Mutta silti oon kateellinen.

Mä oon niin on/off -ihminen, että lokakuiset onnenkyyneleet on nyt vaihtunu tälläseen yleiseen vitutukseen. Kyllästyttää olla täällä, mikään ei huvita. Ja useimmiten haluan myös rypeä tässä elämäntuskassa, enkä edes halua piristyä heti. Ei auta auringonpaisteet, hyvä ruoka tai matkustelu. Mutta tilastollisesti on hyvin todennäköstä että kohta alkaa taas elämä kiinnostella, niin en oo kovin huolissani. Onneks tänään ei ollu koulua, niin sain vaan maata kotona yöpuku päällä ja kattella telkkaria.

Hevosia ja legoukkoja

Kun Suomivierailusta on pari viikkoa ja seuraavaan jäljellä myös kaks, oon jo aika lomatunnelmissa. Ekaks pelkäsin etten pääse rytmiin takas ollenkaan, kun oli vähän noita univelkoja.

Etten vaipuis mihinkään Suomi-ikävään, niin pidin lajitestausviikonlopun. Eka lauantaina menin koittaan crossfitiä. Eka vähän leikittiin, sitte tehtiin yleisliikettä ja varsinainen reeni oli kahvakuulien kanssa kävelyä, kuulaheilautusta ja yleisliikettä jota saikin tehdä sitten yli oman tarpeen. Se oli ihan jees ja aika rankkaa, mutta lyhytkestosta sellasta. Siitä ei kuitenkaan tullu mun uutta harrastusta, en tykkää pomppia paikoillaan itteeni hikeen ja hengästyneeks. Seuraavana päivänä oli kyllä lihakset aika kipeenä.

Aino ja Ronda

Sunnuntaina menin sitte ratsastaan. Ainolla on oma hevonen, ja pyysin päästä mukaan tallille. Ekaks vähän siivottiin (Aino siivos) kakkakikkareita ja sitten haettiin heppa laitumelta. Sitte vielä kaikkia muita heppahommia, harjausta ja kavioiden puhdistusta ja satulanlaittoa ennenkö päästiin matkaan. Ronda on aika iso hevonen ja vielä joku esteheppa millä Aino kilpailee. Hyppäsin selkään ja lähettiin käveleen kohti kenttää. Kaikki suju hyvin, vaikka Ronda välillä kääntykin väärään suuntaan. Sitten päästiin kentälle ja aloin ite ohjailla sitä hevosta. Huikeeta :) Raviakin kokeiltiin niin että Aino juoksi vieressä, mutta sitä en oikeen hoksaa vieläkään. Sitten aloin jo olla aika valmis päästään Ainon ratsastaan, kun Rondakin alko kyllästyä siihen tylsään kävelemiseen. Mä kun en halunnu hypellä tai juosta, niin Ronda heitti mut selästään. Pieni pakokauhu siinä kävi ilmalennon aikana mielessä, ja maassa maatessa tunsin kuinka ilmat meni pihalle. Pahemmin ei kuitenkaan sattunu, ja selkään oli noustava uudestaan ettei mulle jäis traumoja. Aino talutti, kun olin vähän förvirrad vielä. Vakuuttelin Ainolle ja itelleni että ei jää traumoja, mutta illalla nukkumaan mennessä vähän kyl hirvitti. Seuraavana aamuna ei kuitenkaan ollu enää mitään huolia, joten se siitä. Sitte kattelin vielä kun Aino ja Ronda paineli menemään, oli vähän eritasosta liitoa kun mulla. Palattiin tallille ja takas ihmisten ilmoille, oli kyllä kiva päivä ja kiitokset siitä Ainolle!

Tässä pahin vamma mikä hevosen selästä tippumisesta mulle tuli

Maanantaina jatkoin mun kokeiluja. Mulla oli viikon ilmanen treenipassi Nordic Wellness -salille ja menin ekana Bodypumpiin. Se oli ihan ok, mutta mulle tuli ikävä TTY:n yhtä ohjaajaa. Mun harmiks se suosikkiohjaaja ei kuitenkaan enää ohjaa Unipolisportilla, yhyy. Tää oli sellanen innokkaasti huuteleva ohjaaja, joka hikoili aivan sikana. Yleensähän ne ohjaajat vetää järkyttävillä painoilla sen näkösenä että ei tunnu missään. Että sikäli hyvä asenne, mutta toi yli-innokkuus ei muhun iskeny.

Tiistaina menin HOK:n reeneihin. Ohjelmassa oli pk-pitkä. Siellä oli kohtalaisen paljon porukkaa. Juostiin aika kovilla sykkeillä, mutta yhteislenkkeilyssä on se hyvä puoli että kun ei ite jaksais niin porukan mukana on hyvä pysyä. En ollu muistanukaan kuin kivaa yhteislenkkeily välillä on.

Torstaina tehtiin Dartfish-kuvauksia. Se kuuluu anatomian kurssiin, tehdään liikeanalyysi jalkapallon nilkkapotkusta. Se Dartfish on aika cool ohjelma, siinä voi mittailla kaikkia kulmia ja muita videokuvista. Sit pääsin hetkeks kotiin ja mulla oli puhelintreffit sovittuna Panun kanssa. Saatiin taas päivitettyä kuulumisia ja tammikuun Lahti-excu varmistu. Illalla menin uudestaan koululle, mentiin Kåreniin harjotteleen meidän seuraavan päivän speksiä. Mun muutosta Ruotsiin tuli myös kuluneeks 100 päivää.

Perjantai oli kiva päivä. Mekaniikan harkat oli kasilta, ja siellä sain kunnon mekaniikkaflow'n päälle. Sen jälkeen mentiin askarteleen naamarit loppuun. Illalla oli gasque eli sitsit jossa oli teemana elokuvat. Meidän luokka oli lego-ukkoja, vähän harmittaa kyllä kun en oo nähny sitä leffaa. Valittiin mieleiset naamarit ja laitettiin kuminauhat. Sen jälkeen mentiin hiippaileen käytäville. Käytävän varrella on sellasia ryhmätyöhuoneita, joissa on ikkunat siinä silmien korkeudella käytävään päin. Kyykittiin niiden ikkunoiden alle ja noustiin kaikki yhtä aikaa kurkkimaan kanssaopiskelijoita. Tämä vielä kahteen muuhun huoneeseen, jonka jälkeen viel omassa luokassa photoshootit. En osaa liittää videoita enkä tallentaa sellasta Facebookista itelleni, niin jää teiltä valitettavasti näkemättä.

Legogubbe

Tässä vaiheessa jotkut lähti koteihinsa lepäämään, mutta osa jäi koululle. Järjesteltiin vähän sohvia ja alettiin kattoa leffaa. Eka piti kattoa Napapiirin sankarit, mutta sitte äänestyksen jälkeen katottavaks valikoitu Edge of Tomorrow kiinankielisillä teksteillä. En oikein pysyny kärryillä, mutta viihdyin. Samalla syötiin lounasta ja otettiin pikku powernappeja.
Meillä oli iltapäivällä vielä luento. Meidän CAD-ohjelma on ihan huikee, oon niin liekeissä siitä. Siinä kun mallintaa vaikka auton, niin siihen saa valita taustalle minkä tahansa kuvan. Sit auton materiaalit ja värit voi valita, ja kaikkiin mahdollisuuksiin ei keritty vielä edes tutustua.
Kotimatkalla kävin ostamassa piparitaikinaa. Kassa, joka on aiemminkin kysyny mitä kuuluu, kysy nyt että aionko tehdä pipareita. Rehellisesti vastasin että en aio, vaan aion syödä taikinaa.
Illalla oli siis se gasque. Eka etkoiltiin Fredrikin luona ja sit siirryttiin Kårpubiin. Suomalaiset sitsit on sellaset järjestelmälliset, ja pakka hajoaa vasta lopussa, mutta ruotsalaisilla sitseillä ei oo järjestystä ikinä. Toki ei se välttis niin villiksi mene lopussakaan mitä Suomessa. Puheita ei pidetä, lauluja on ehkä kaks, mutta ohjelmaa on. Meidän speksi ja kakkosten speksi ja pari muuta vielä, joista yks sisälsi myös alastomuutta. Tuli kotonen olo. Ruokana oli tortilloja ja söin jauhelihaa kun pikkulapsi karkkia, en meinaan kauheesti oo syöny punasta lihaa marraskuussakaan. Jotenkin vaivalloista sellanen, se kaupan lihaosasto on ahtaassa nurkassa missä mummot tönii ni ei kauheesti kiinnostele vierailla siellä. Mulla oli hauska ilta, tapasin taas yhden jonka äiti on suomalainen, se jopa puhu kuulemma vähän suomeakin. Kerroin että oon kateellinen kaikille kakskielisille, niin se rupes väittämään että oothan säkin. Mutta eihän se nyt niin mee, eihän ihmiset jotka osaa hyvin enkkua oo mitään kakskielisiä. Niinkun ei sekään tee ihmisestä suomenruotsalaista että käy ruotsinkielistä koulua.
Vaikka mulla oli kivaa, niin silti ei jotenki innostanu lähteä baariin. Menin kyllä jonoon asti, mutta lähdin siitä kotiin. Parempi lopettaa kun on vielä kivaa.

Vitsit tykkään jouluvaloista!

Sunnuntaina oli vika päivä Nordic Wellnessillä. Menin sen kunniaks kahteen jumppaan, bodypumpiin ja TRXn. Se tyyppi siinä tiskillä kannusti mua, "kör hårt" ja mulle tuli mieleen et tuleekohan tästä rankkaa. Mutta koska en perinteiseen tapaani saa oikein itestäni irti tollasessa toiminnassa, niin ei se kovin rankkaa ollu. Se TRX oli sellasta katossa olevien köysien avulla jumppailua, eikä oikein sekään iskeny. Tollaset salihommat ei vaan sovi mulle. Ensinnäkin kuntosali. Siel on vaan niitä fitnessbeibejä ja punttipoikia, ja sit mä en oikeesti tiedä mitä pitäis tehdä. Meen johkin laitteeseen koittaan, teen liian pienillä painoilla ku en tiedä mikä ois hyvä. Sitten, koska se on tylsää, meen testaan seuraavaa laitetta, ja kymmenessä minuutissa oon valmis. Vapaisiin painoihin en uskalla koskeakaan, koska mulla ei oo hajuakaan millasilla painoilla jaksaisin tehdä, niin se ois vaan sellasta noloa säätämistä. Ryhmäliikuntatunnit silloin tällöin on ihan jees, mutta en pysy minkään koreografioiden rytmissä niin sellaset on aika poissuljettuja. Bodypumpissa tulee eteen taas se paino-ongelma, mikä kyllä poistuu kun muutaman kerran käy ja muistaa mitkä on hyvät. Mut tollanen sisätiloissa paikallaan hikoilu tuntuu musta hölmöltä. Se nyt on aika loogista vaan että kun lähtee liikkumaan, niin vaihtaa sitten kans vähän sijaintiaan. Aika turhaa musta "liikkua", mutta pysyä silti paikallaan. Ja kaikenlisäks vielä hikoilla. Mitä sekin on, oot samassa pisteessä koko ajan ja silti hikoilet kun pieni possu?

Lähetin kortteja

Maanantaina oli joulukuun eka päivä. Adventtikalenterin eka luukku oli avattu jo sunnuntaina (oli muuten kaupunki tosi nättinä adventin kunniaks, valoja, glögiä ja pipareita joka puolella), mutta maanantaina alko telkkarista joulukalenteri. Sen nimi on Piratskattens hemlighet. Keskusteltiin siitä myös koulussa, ja oltiin sitä mieltä että Bianca on ärsyttävä.
Tiistaina oli taas HOK:n reeni, nyt intervalleja. Mun edellisestä kovemmasta lenkistä oli ehkä vierähtäny vähän aikaa, niin ei hitto kuin tuntu raskaalta. Mutta sen jälkeen oli luvassa sauna, pizzaa ja lepopäivä. Täällä on siis tapana joka kuussa yhden kerran mennä tiistaireenin jälkeen pizzalle. En edes muista milloin oisin viimeks syöny pizzaa pizzeriassa, niin kyllä maistu.
Torstaina oli kahden projektin palautukset, ja illalla pääsin sählyyn. Tiesin ettei oo turhaa ottaa sählymailaa muutossa mukaan, kun nythän sille tuli käyttöä. Fredrik puhu puolet meidän luokasta sinne sählyyn, mutta ei ees ite ollu. Lainas kuitenkin mailoja halukkaille, ja kaikki ihmetteli miks mulla on oma maila. Täh, miks jollain ei olis sählymailaa?
Sählyn aluks sain jonkun rytmihäiriön. Juoksin ehkä kymmenen metriä ja yhtäkkiä alko tuntua aika vilkkaalta toi toiminta kylkiluiden alla. Katoin sykemittaria, joka ei tietty välttis näytä oikein, mutta kyllä se aika oikeelta tuntu. Mun maksimisyke on siis normaalisti alle 200, ja nyt se huiteli siellä 220 ihan yhtäkkiä. Se onneks loppu ja innebandy suju ihan jees. Aika samantasosta porukkaa oli keiden kanssa oon ennenkin pelannu, ainoo vaan että nyt yli puolet oli tyttöjä, ja mä oon tottunu siihen et oon yleensä se ainoo tyttö.

Viikonlopuksi on tiedossa ihan ulkomaanmatkailua, kun lähden lauantaiksi Kööpenhaminaan. Sannin kanssa kierrellään kaikki turistikohteet ainakin. Sunnuntaiks siirryn Malmöhön, jossa Helena esittelee mulle meininkiä siellä. Vähän jänskättää miten tähän pikkukaupunkiin tottunu selviää suurkaupunkien humussa.

Puhuin tässä joku päivä mummun kanssa puhelimessa. Sillä on melkonen luotto muhun enkä viittiny särkeä sen mielikuvia. Ensin juteltiin siitä, kuinka pikkuveljeni huone on aika kaaos, mutta kuinka mun huone on aina siisti. Äidillä ja isällä vois olla vähän erilainen tarina. Sitte kerroin että vien mein Biomek-julfesteille pipareita ja mummu totes että mä tietty leivon ne ite. Täytyy myöntää että ei ollu missään nimessä tullu mieleenkään. Mummulle sanoin että mun uuni on niin pieni että siinä menis ikuisuus niin taidan kyllä ostaa valmiina. Tottahan tuokin on, mulla on yks pelti johon mahtuu kerralla ehkä 12 piparia niin siinä sais hetken päkertää.

Nyt kaikki Instagramin käyttäjät menkää kattomaan tää video!