torstai 27. marraskuuta 2014

100 dagar i Sverige

Nu, när jag har bott i Sverige samt 100 dagar, tänkte jag skriva ett blogginlägg på svenska, till alla mina svenskspråkiga kompisar. Hur känns det att vara här, vad har jag lärt mig och vad tänker jag om allt det här.

Skön Halmstad

Saken, som alla frågar, är att varför jag kom hit. Long story short, på våren 2013 sökte jag till alla möjliga skolor i Finland och i Sverige. Kom inte in till Sverige, för jag saknade en kurs samhällskunskap. Tog studieplats i Finland och började trivas. Läste ändå samhällskunskapskursen och sökte igen till Sverige. Jag funderade faktiskt inte så länge, krossade bara några möjligheter och sen tänkte jag inte mer det. På sommaren tänkte jag inte heller flytta, men när det var bara en vecka kvar för att ta platsen emot bestämde jag ta chansen och flytta till Sverige. Jag visste ändå att nån dag vill jag bo i Sverige, så varför inte nu?
Jag har läst svenska bara på skolan, jag är inte tvåspråkig. Sju år i skolan och tre veckor sommarjobb i Sverige fem år sen innan jag flyttade. Jag lär mig hela tiden genom att lyssna andra. Men jag känner inte igen om någon har nån speciell dialekt (förutom skånska, för då förstår jag typ ingenting) eller egna ord. Jag antar att alla här pratar riktigt svenska och att jag kan använda alla ord som jag hör.
Jag har lärt mig tala svenska bättre. Under första veckorna var jag ganska tystlåten och jag tror att många trodde jag var blyg och lite osocial. Det var dock bara det att det tog lite tid att fatta vad som andra sade och när jag äntligen fattade, pratade de om nåt helt annat. Najs. Men nu går det mycket bättre, fast jag måste alltid vara extra noggrant när jag träffar nya människor, som jag inte tidigare har pratat med. Grammatik är fortfarande inte min starkaste sida.
Absolut den finaste hemmastrand som jag aldrig har haft
Jag har lärt mig laga mat. Eller jo, jag kunde göra det men jag brukade inte göra det så ofta. Men nu, när jag är tvungen att laga mat varje dag, har jag provat nya recept och nya ingredienser. När jag åt i Finland, var det varken skollunch (kostar ca 24 kronor) eller mammagjort middag. På sommaren lagade jag själv mat, men då var det inte bara till mig själv, utan också till min lillebror som inte äter allt. Här har jag ätit mycket linser, bönor, mathavre, zucchini, persimonfrukter, broccoli, sojafärs, riskakor och vitkål. Och även haft köttfri oktober (på finska lihaton lokakuu).
Jag har lärt mig att vara självständig. Jag trodde det vore svårare än det verkligen var. Att laga mat, tvätta, handla, städa och diska är inte så stora grejer förutom diskning. Det tar aldrig slut. När man äntligen har diskat allt, äter man lite och hoppsan, så blir det diskar igen.
Jag är jätte glad att jag tog kontakt till orienteringsklubb Halmstad OK. Det har tog mig jätte bra emot, och alla är väldigt trevliga. Jag har tränat och tävlat med de, men ändå ska jag inte byta klubb. Tampereen Pyrintö är en stor klubb, och HOK är ganska liten. Båda de har bra och dåliga sidor, och det är bra att lära känna både och.
Jag saknar inte ofta till Finland. Men när saker inte går som jag vill, längtar jag efter Finland.  Till exempel här kan man inte välja vilka kurser vill man läsa och i vilken ordning. På ena hand är det bra, för man lär säkert känna sina klasskompisar här, men på andra hand känns det som högstadiet (vilket som jag saknar inte alls). Och tillgodoräknande då. En mattekurs, och det tog en och halv månader att tillgodoräkna. Fy fan. Men nu är allt bra med detta.
Här pluggar man i fästningen
När jag läser några blogg- eller FB-inlägg när man skriver ett det är svårt att vara två veckor utan att se sina kompisar eller familj, känns det konstigt. Nu har det gått hundra dagar och jag har rest en gång hem till Finland. Hemlängtan har jag aldrig haft, men nu har jag lärt mig sakna mina kompisar i Finland. Det är så lätt att vara med de, de känner min bakgrund och vi har gemensamma historia. Visst kan det hända också här att få så pass bra kompisar, men det känns så att det inte ännu har hänt. Jag har ju jätte bra kompisar här, men kanske inte vänner. Jag saknar inte så mycket mamma och pappa, de är där i alla fall och jag är alltid deras barn.
Halloweenfest med biomek
Saker som jag tycker är bättre i Finland:
  • man kan köpa alkohol (2,2% cider/öl är inte alkohol) även i vanliga mataffärer
  • staten stöder skollunch, så det kostar bara ca 24kr och alla brukar äta det
  • studenter brukar festa under måndag-torsdag och vila på helgen
  • om man inte håller med, kan man säga helt enkelt nej
  • återvinning är jätte allmän och lätt
Saker som jag tycker är bättre i Sverige:
  • det finns färdig risgrynsgröt i mataffärer
  • människor är artigare
  •  mataffärer har längre öppettider (jag vet faktiskt inte vilka öppettider har de i Finland, för de varierar så mycket beroende av är det vardag, lördag eller söndag/helg)
  • när man går/cyklar till korsning, kan man alltid lita på det att bilen är den som stannar
     

torstai 20. marraskuuta 2014

Suomiviikonloppu

Olin odottanu tätä viikonloppua jo tosi kauan, ja vihdoin se koitti. Lähdin ekaa kertaa tänne muuton jälkeen käymään Suomessa! Jännää tästä teki viel se, että en ollu kertonu mun TTY-kavereille että olin tulossa, vaan halusin yllättää ne. Lähdin siis torstaina koulun jälkeen eka bussilla Göteborgiin. Koska olin niin innoissani, olin pysäkillä 20 minuuttia ennen bussin tuloa (tästä kävelee siihen siis alle 10min). Bussimatka suju hyvin, ja Göteborgissa mulla oli aikaa puoltoista tuntia. Lähin sitte katteleen vähän ympärilleni, ja siellä oli joulu! Jouluvaloja ja kransseja, kuusi tuoksu ja oli pakko ostaa paahdettuja manteleita. Plus se oli kyl niin suurkaupunki että maalaistyttöä hirvitti. Ratikoita ja kaikkee. Ostin tuliaisia ja sitte lähdinki jo takas ja matka jatku. Lentokentällä mulla oli sikana aikaa. Koska olin valinnu halvimman bussiyhteyden niin nehän ei ihan optimiaikoihin menny. Matkustin pelkillä käsimatkatavaroilla ja lippu mulla oli puhelimessa. Passia ei tarvinnu näyttää koko reissun aikana. Kyä on helppoo nykyään.

Joulu!


Lisebergin jouluvalot
Siellä odotellessa joku nainen tuli kysymään haluisinko osallistua johkin kyselyyn. Mikäs siinä. Ainoo vaan että se nainen puhu paljon huonompaa ruotsia kun minä. Sen lisäks että odotteluaikaa oli paljon, niin kone oli vielä tunnin myöhässä. Koneessa kysyin huolissani että kerkeenkö vielä Tampereen koneeseen (lensin siis Helsingin kautta). Eka se lentoemäntä sano että ehkä justjust, mutta hetken päästä se tuli sanoon että ei mitenkään. Se neuvo että transfer-tiskillä kerrotaan mitä tehdään, joko hotelliin yöksi ja aamulla lentäen Tampereelle, tai sitten taksilla heti. Eka ja toka tiski oli kiinni, mutta onneks sitten löyty oikee. Siinä matkalla mulle alettiin puhua enkkua, mutta sehän ei multa onnistunu vaan vastasin ruotsiks. Onneks ne miehet puhu sitäkin. Tiskillä kerrottiin että odotetaan vielä pari kaveria ja sitte lähdetään taksilla kotiin. Tampereella meidät vietiin linja-autoasemalle ja kangasalalainen mies otti mut taksiinsa ja vei kotiin. Kiitokset hänelle. Lopulta pääsin siis kotikotiin ja omaan sänkyyn nukkumaan.

Karjalanpiirakka ja lumi, ah!

Perjantaina kun heräsin, musta tuntu ihan joululta. Tai joululomalta. Söin jääkaapista, jossa oli sikana kaikkia eri juttuja, ruokia joita olin sinne tilannu. Maa oli valkonen ja vetelin karjalanpiirakoita ja glögiä, nam. Sitte vaihdoin yhteen paitaan napit ja kattelin samalla Vain elämään ykköskauden jaksoja, joita ei jostain kumman syystä ulkomaille näytetä. Kohta olikin jo melkein kiire bussiin, mikä on tietty hyvin tuttua mulle. Bussi oli vaihtanu ainoastaan numeroa, mutta ei onneks reittiä, niin selvisin Hervantaan koululle. Ansku oli mua pysäkillä vastassa ja Heini tuli kans ovelle. Mentiin tekemään sitä mitä Ansku aina koulussa, eli istumaan sohville. Siinä nähtiin sitten kaikkia tuttuja, ja vitsit oli huippua kuin kaikki oli niin ilosia kun ne näki mut. Jos oisin koko ajan ollu siellä, niin eipä paljoo kiinnostais minä. Olin toki itekin tosi ilonen kun näin kaikkia. Kun muut meni luennolle, me mentiin Anskun kanssa syömään piparia KeparDIlle 25 vuoden kunniaks. Sitte mentiin syömään, ai hitsi kun oli kiva kun joku muu teki ruoan eikä mun tarvinnu. Eikä tullu tiskiäkään mun tiskattavaksi. Seuraavaks kävin vähän snackailemassa ruotsia ruotsinopen kanssa. Ennen luennon loppua kerittiin vielä kirjottaa rakkauskirje blebsien laatikkoon. Luento loppu ja taas näky kaikkia kavereita. Yllätys onnistu hyvin, näin monia hämmästyneitä ilmeitä. Siitä lähdettiin jatkamaan sitten kohti Hervannan keskustaa. Kaupassakäynnin jälkeen mentiin Anskulle leipomaan. Sielläkin oli sohva, vitsit mitä luksusta. Noora leipo korvapuusteja ja me Anskun kanssa vaaleanpunaista samppanjakakkua. Tai Ansku lähinnä teki, ja hyvä niin, koska myöhemmin kun Heini liitty seuraan niin me melkein pilattiin se täyte -_- No mutta leipomukset valmistu ja sitten lähdettiin naapurirappuun. Matkalla käytiin vanhanaikasesti hakemassa Mikkoa meidän kanssa leikkimään. Mikko ei kuitenkaan tullu mutta lupas liittyä myöhemmin seuraan. Mentiin siis yläkertaan Nooralle. Siellä oli Nooran 20 ikävuoden kunniaks Sivistyneet teekutsut. Tee oli hyvää ja samoin seura. Kun kakku oli hetken hyytyny, me mentiin hakemaan se. Käytävässä sytytettiin 20 kynttilää ja mentiin sisälle laulaan synttärilaulu. Kakku oli kaikesta huolimatta onnistunutta ja sikahyvää. Kemut oli kivat, mutta mun oli pakko mennä nukkumaan ja keräämään voimia seuraavalle päivälle.

Paisuva pullataikina


Parhaat korvapuustit mitä oon ikinä syöny (sori äiti!)

Aamulla oli herätys viideltä, koska me lähdettiin viettämään isä-tytär-aikaa hirvimetsälle. Ajettiin Poriin ja mentiin suoraan aamupalalle. Kuten olin arvellukin, jopa isä laski keski-ikää. Mutta siellä oli onneks tuttujakin, isän kummisetä. Aamupala oli hotellitasoa ja samalla jaettiin kartat ja kerrottiin ohjeita. Seuraavaks saatiin liivit ja lippikset. Koska oltiin koviksia räppäreitä, mä laitoin lippiksen pannan päälle ja isä pipon. Jou.

Kovisräppäri

Ekaks käytiin kättelemässä ampujat, jotka oli hienoista suvuista, kaikkia von-etuliitteitä. Suomenruotsalaisia suurin osa tietty. Sit meidät pakattiin autoon, joka jätti meidät tielle merkkien kohdalle. Väännettiin annettu suunta kompassiin ja kun torvi soi, me lähdettiin talsimaan. Kalistettiin sellasilla puisilla kalistimilla ja käsi tuli kipeeks. Isä ei ees oikein osannu sitä hommaa. Sit tultiin siniselle linjalle, johon piti pysähtyä. Kun tuli merkki, käveltiin loput 300 metriä tielle. En nähny mitään (paitsi pienen mäyräkoiran gepsiliivi selässä) eikä kukaan ampunu kertaakaan. Tämä toistu yhteensä kolme kertaa, josta vikalla kerralla meidät jätettiin väärille numerokohdille ja oltiin aivan sekasin. Onneks sentään se suunta sentään piti niin ties minne päin piti kulkea, vaikkei mulla ollukaan mitään hajua missä päin mä olin.

Kartta ja kalistin. Kerranki oli myös A10-kompassista hyötyä, kun siitä sai väännettyä asteluvut.
Sitten mentiin lounaalle. Hernari maistu ja näkkärin päälle laitoin hirvimakkaraa (ainaki kovasti toivoin että se oli sitä). Sitten meidän oli aika lähteä kohti seuraavaa ohjelmanumeroa. Saatiin säkilliset hirvimakkaroita molemmat. Ajeltiin kotiin pitkin Satakunnan ja Pirkanmaan perämettiä, ja matkalla nähtiin uus näkötorni, joka tietty oli pakko testata. Outoa että tää Sastamalan uusin(?) nähtävyys oli tehty vasta nyt, koska sieltä tornista oli huikeet maisemat. Pelkkää metsää ja pari järveä. Joka suunnassa.

Turisteina Sastamalassa


Näkötornin arvoset näköalat

Hetken ehdin olla kotona, kun taas jo piti mennä. Sanni tuli ja me käytiin sen kotona Tammelassa. Siitä ajettiin Hervantaan. Koululla mentiin Autekille tekemään sellasta mitä en ois ikinä kuvitellu siellä tekeväni, meikattiin ja Ansku laitto meidän hiukset. Puettiin iltapuvut päälle ja melkein tuli jo kiire. TTY:n suunnistuskerho KeparDIlla oli 25-vuotisjuhlat, joita varten olin ylipäätään tullu Suomeen.

Sikahyvä jälkkäri, jota en edes jaksanu syödä
Ruoka oli hyvää, puheita pidettiin, kaikki oli pukeutunu hienosti. Myös tietokilpailu oli ja me Sannin kanssa päästiin parin entisen KeparDIn presidentin kanssa samaan joukkueeseen. Siitä huolimatta, ei tullu menestystä. Pari lauluakin laulettiin ja hauskaa oli.

 
Illan edetessä en puhunu enää suomea. Puhuin ruotsia ja suomea vahvalla ruotsiaksentilla. Jatkot oli saunalla ja vaikka olin etukäteen uhonnu että lihapiirakkaa en syö, niin vitsit maistu hyvältä. Menin Sannille yöksi.
 
Aamupäivällä myös Alma tuli Tammelaan ja me lähdettiin lenkille. Yhteislenkkeilyä en oo täällä monesti harrastanu, niin se oli tosi kivaa vaihteeksi. Seuraavaks oli vuorossa ruokatauko kotona, olin tilannu lohta ja perunamuusia. Maistettiin myös meidän hirvimakkaroita. Sit lähdin takas Tammelaan. Alma tuli myös ja me lähdettiin Alman, Sannin ja Lauran kanssa turisteiksi kotikaupunkiin ja mentiin Torni-hotelliin. Sielt oli kyllä hienot maisemat mutta sikakylmä. Tilattiin kaakaot ja pelattiin Kimbleä, oli oikein mysigt.


No olihan se siisti


Tampere-ryhmäselfie!
Illalla ehdin vielä meidän lippukunnan hallituksen kokoukseen ja katoin yhden jakson Vain elämää.

Maanantaina kirjotin joulukortteihin osotteet ensin kotona ja sitten lähdin toimittamaan tätä asiaa isoisotädilleni Helville. Helvin uus koti, joku hoitopaikka, oli tosi kivanolonen. Siitä korttihommasta vaan ei tullu yhtään mitään, saa joku muu taistella sen homman loppuun. Sitte kävelin vähän kaupungilla, ja kyllä tuntu Tamperekin isolta. Vähän myös hirvitti. Ehkä oon enempi pikkukaupungin tyttö sittenkin. Kävin hierojalla ja sen jälkeen katsastamassa uuden Sport XXL-kaupan Kalevassa. Ei tehny muhun nyt tällä kertaa niin suurta vaikutusta että olisin mitään ostanu.
Päivällä tsillasin kotona, söin äidin tekemää ruokaa ja kattelin Vain elämäätä ja Vino showta. Illalla menin vielä Hervantaan. Kävin Duosta hakemassa maitoa, kun olin melkein unohtanu mun tuliaiset, mansikkamakupillit. Duosta menin Anskun sohvalle makoileen. Siitä lähdettiin Wäinölään MIKin ja KoRKin muutaman tutorryhmän pikkujouluihin. Mansikkamaito oli ihan jees, mutta ei mun uus lemppari. Oltiin sikahyviä beerpongissa Anskun kanssa, etenki ku Noora hoiti juomisen. Tapasin fukseja, joiden tuutori melkein oisin ollu. Syötiin pipareita ja toinenkin Noora tuli vielä mua moikkaamaan.

Seuraava päivä kulu matkustamiseen, ensin autolla, sitten kahdella lentokoneella, seuraavaks bussilla, välissä taksilla ja taas bussilla. Soittelin bussifirman asiakaspalveluun mutta asiat hoitu. Mulla vaan oli kylmä ja väsytti sikana, pelkäsin että tulisin kipeeks mutta en oo ainaka vielä tullu. Bussilta menin suoraan kouluun, mutta se oli kyllä pelkkää itsestäänselvyyksien kertomista koko luento. Ti-ke-yönä nukuin 11 tuntia mutta oon silti väsyny. Ehkä selviän tästä olotilasta jouluun mennessä.

Tää koko reissu tuntu siltä, että oisin ollu lomalla mun viime vuoden elämässä. Mulla ei ollu mitään velvollisuuksia, mutta muuten lähes kaikki oli niinkun ennekin. Tai no, en oikein muista koska viimeks elin sellasta normaalia kouluelämää TTYllä. Kesä oli myös melkein kokonaan vapaa velvollisuuksista ja se oli kyl huippua aikaa. Keväällä koulu ei hirveesti ehtiny stressata kun oli wappua ja muuta kivaa. Ehkä joskus kevättalvella siis. Kun täällä elän kuitenki pääsääntösesti normaaliarkea, niin tuntu että Suomessa elämä oli täysin ongelmatonta ja aivan tosi huippua, mutta eiköhän se erilaiselta tuntuis jos olisin siellä koko ajan. Ei sillä että mulla täälläkään mitään ongelmia ois, tai että mulla ois viime vuonna ollu jotain ongelmia.

Tää oli yllätysvierailu monille, mutta seuraavan kerran saavun Suomeen 17.12., lennot on jo varattu. Alman kanssa puhuttiin että joululomalla vois käydä syömässä mustaamakkaraa ja toivon myös että ois hiihtokelejä, koska mulla on ikävä hiihtoa!

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Kisakauden päätös

Kisakauden päätös tapahtui osaltani ulkomailla, kuten myös kisakauden alotus viime helmikuussa Portugalissa. (Olipas muuten erikoinen kausi. Varmasti pisin urallani, mutta sisälsi myös vähiten kilpailuja ikinä.) Nyt matkattiin kuitenkin Tanskaan Jaettemiliin, erikoispitkän matkan kisaan. Vaikka Jämin Suunnistusmaraton jäi tänä vuonna harmillisesti välistä, mun ei tarvinnu vaipua epätoivoon koska korvaaja löyty. Täältä seurasta järjestettiin reissu sinne ja ilmottauduin mukaan. Meitä lähti minä, Karin ja 14 pappaa. Matkaa mulla (ja Karinilla) oli 14,2km ja rasteja 40. 40! Tosi hyvä toisaalta, ei olis liikaa pitkiä välejä, joilla keskittyminen helposti katkeaa.
Heräsin 5.30 ja siinä kävi mielessä että tää saatto olla virhe. Pääsin kuitenki liikkeelle ja jo kaks tuntia myöhemmin oltiin lautalla. Lauttamatka oli lyhyt, vastarannalle näki ja hyvä kun vessassa ehti käydä niin kohta oltiinkin jo perillä. Matkalla kisapaikalle mua väsytti aivan törkeesti. Yritin ihan tosissani pitää silmiä auki, mutta se ei onnistunu millään. Mietin siinä jo epätoivoissani että mitäköhän tästä tulee, mutta kun auto saatiin parkkiin niin alko onneks silmätkin pysyä auki.

Laivalla
Kisapaikalla oli hyvin aikaa, kun ekat papat lähti tuntia ennen pääsarjoja. Tanskankielisestä kuulutuksesta en tietenkään ymmärtäny mitään, ja vähän kylmäkin siellä oli. Vaikka tulossa oli pitkä reissu, oli silti pakko vähän esiverkata, aina pikku lenkki ja yks kerros vaatteita pois. Lopulta päällä oli enää trikoot, craft ja reikäpaita. Olin aika jäässä.

Siel oli viivalla mm. Ida Bobach (Maja Alm, josta isä sano et ei ehkä kannata ottaa peesiä, ei jostain syystä startannu, eli mun nimi on sitä ennen tulosluettelossa!) Alkukiihdytyksessä jäin, mutta en ottanu asiasta stressiä. Jo ennen ekoja perhosia mulla oli niin kuuma, että mietin oisko pitäny vaihtaa crafti lyhythihaseen. Ekat perhoset meni aika huonosti, pummasin montaa rastia etenkin dyyneillä. Niissä on vaan jotain mitä en tajua. Sitte lähdettiin kohti kartankääntöä. Tää oli ainoo kohta mikä ei ollu ihan heti selvinny mulle niistä tanskankielisistä kisaohjeista, mutta siis alkurata mentiin ekalla kartalla, keskellä käännettiin ja sit loppumatkaksi vielä uudestaan sille ekalle kartalle jolla pääsi maaliin.
Toinen kartta oli vähän pidempiä välejä ja takarastilla oli jopa ruokaa (mad). Siellä ajattelin, että ei mua väsytä ollenkaan, mutta otin silti rusinoita takataskuun kun kerta tarjottiin. Onneks otin, koska ehkä kilsa kaks siitä eteenpäin olin aivan poikki. Rusinoita taskusta ja matka jatku hitaasti mutta varmasti. Väsyneenä ei onneks jaksa pummata. Alko jo pieni epätoivo hiipiä kun lähestyin toisia perhosia ja rusinatkin alko loppua. Eka lenkki meni vielä ihan ok, mutta kun nousin keskusrastin mäelle oli todella raskasta. Hörppäsin siellä mehua, ja kappas, löysin paremman reitin seuraavalle rastille mitä olin eka aatellu ja lisäks sain uusia voimia. Toka lenkki meni hyvin ja kun lähdin kohti maalia, tuntukin oikeestaan melkein hyvältä. Se metsä siinä oli sikahienoa, harmitti oikein ku ei ollu valokuvausmahdollisuutta siinä. Voimieni tunnossa tein pienen kaarroksen vielä kolmanneksvikalle rastille, mutta loppu suju hyvin.

Tälläsen kuvan löysin miltä tuolla aikalailla näytti. Hauska sattuma että valitsin
kuvahausta just tän kuvan, joka on tosta mun lähimetsästä Galgbergetiltä.
Maalissa olin väsyny mutta onnellinen. Vaikka käveleminenkin sattu joka paikkaan, oli se sen arvosta. Kello pysähty aikaan 2.01:49, ja jos oisin vähän aiemmin kattonu kelloa niin olisin saattanu pystyä puristaan alle kahteen tuntiin. Ja tietty pari pummia kun ois jättäny tekemättä ni oishan sekin auttanu asiaa.
Joka kerta tälläsen pitkän ja raskaan suorituksen jälkeen tunnen itteni niin sankariks. Että just minä oon tehny tälläsen uroteon, ai että ku oon tyytyväinen ja ylpee itestäni. Sitä tunnetta ei onneks yhtään laimenna se että olihan siel muitakin. Minä oon kunkku joka tapauksessa.
Vaikka en tälläsissä pitkissä kisoissa kauheesti pärjääkään, nautin niistä silti aivan sikana. Just ton tunteen takia, tuntee todellaki tehneensä jotain. Tärkeintä näissä on kuitenkin nopee maasto, koska mulla ei ole niin paljoa voimaa jaloissa että jaksaisin raskaissa maastoissa tällästä. Kun eteneminen on suht helppoa, ei ala vituttaakaan ollenkaan. Voisin tähdätä siis äärilaitojen matkoille, sprinttiin ja nopeiden maastojen erikoispitkille matkoille. (Tästä ei sitten kannata ollenkaan vetää mitään maratonjohtopäätöksiä, sellanen ei kiinnosta mua ollenkaan.)

Alun ja lopun kartta


Keskiosan kartta (kyllä, näiden kääntäminen oli aivan liian vaivalloista)
Mä en kaipaa mitään ultrasuorituksia, mulle riittää maksimiajaksi muutaman tunnin puristus, kuten tämä tai Kesäillan Rogaining. Oon nyt omien empiiristen tutkimusten ja kevään/alkukesän pintapuolisen perehdytyksen takia ruvennu miettimään että energiansaantiin ennen kisaa ja kisan aikana pitäis alkaa kiinnittää enemmän huomiota. Kun jotenkin oon varsinkin nuorempana miettiny että veden juominen kesken lenkin osoittaa heikkoutta, ettei muuten jaksaisi maaliin. Ja oon halunnu näyttää että kylläpäs jaksan. Mutta kun ei se oo niin. Siitäkin yhdestä mehumukista sain niin sikana energiaa että pakkohan se on uskoa miten se oikeesti parantaa suorituskykyä kun energiat on lopussa. Ja jos on kerta noin helppo keino saada lisäenergiaa jopa suorituksen aikana, niin miksen ottais sitä? Vaikka en noin yleisesti ookaan kiinnostunu ravitsemusasioita ihan tälläsellä extremetasolla (=syön ruokaa, en jauheita), niin pitkän suorituksen aikaiseen energiansaantiin voisin kyllä vähän alkaa perehtyä.

Siinä paluumatkalla kun lähestyttiin Halmstadia ja en taaskaan meinannu saada pidettyä silmiä auki, kävi kyllä mielessä että oispa kiva jos siellä kotona odottais joku. Joku joka ois hakenu kaupasta seuraavan päivän aamupalaomenat ettei mun viimesillä voimillani tarvis. Joku joka ois tehny ruoan valmiiks. Joku joka purkais mun kassin ja alkais pestä pyykkiä. Joku joka hierois mun väsyneitä jalkoja, niin että niillä pääsis ehkä mahdollisesti ylös sängystä seuraavana päivänä. Suihkuun saisin ehkä ite raahauduttua, mutta parasta ois jos siellä vois istua (toisin ku TOASilla, meillä sitä ei oo kielletty). Toki ei tulis kyllä mieleenkään istua tuolla solusuihkussa, käyn siellä kengät jalassa.

No, kotona ei tietenkään odottanu kukaan. Kaupassa kävin kotimatkalla ja jääkaapissa oli onneks valmiina ihan itse tekemääni ruokaa. Purin kassin ihan ennätysajassa (terveiset äidille!) ja vein urheiluvaatteet heti pyykkiin. Muistin käydä myös ripustamassa ne kuivumaan. Vähän yritin venytellä mutta teki aika kipeetä.
Niin että kyllä mä pärjään.

Vaikka olin sikaväsyny ni en millään meinannu saada unta kun jalkaa särki niin. Lopulta kun olin siinä tuskaillu ja yrittäny löytää asentoa jossa ei koko ajan sattuis niin nappasin unikaveriksi tennispallon jolla hieroin jalkaa ja nukahdin lopulta pallo kainalossa.

Koska kaikki muutkin oman arvonsa tuntevat suunnistajabloggarit (löydyn listalta, hah!) julkasee kauden päättyessä kausianalyysejä, voin mäkin sellasen tehdä.

Kisakalenteri
Helmikuu: viesti Portugalissa, voitto
Maaliskuu: Portugal O Meeting, 2 kisaa (+1 yösprintti kuntosarjassa, mut otin kyl ihan kisana ja olin toinen)
Huhtikuu: Kevätyönviesti, FinnSpring-viesti
Toukokuu: Tiomila, OrPon kansalliset, Väinänperän keskimatka
Kesäkuu: TampereGames sprintti, Venlat, Jukola, Tampere Suunnistus sprintti
Heinäkuu: Iittalan lasimäkisprintti, kolmas
Elokuu: AM-viesti, pronssia
Syyskuu: DM-medel Halland
Lokakuu: 25manna, 25mannakorten, Smålandskavlen
Marraskuu: Jaettemil

Yhteenveto
Saldona siis yhteensä 20 kisaa, joista viestejä 9, sprinttejä 4, erikoispitkiä 1 ja ns. tavallisia metsäkisoja 6.
Suomessa kilpailin 10 kertaa ja ulkomailla myös 10. Yhteensä neljässä eri maassa.
Pituutta kisakaudella oli tarkalleen 257 päivää.
Mikäli menestystä tuli, se löytyy kisan perästä. Eli menestystä ei pahemmin tullut.
Suunnistuksen lisäksi kilpailin 2 kertaa hiihdossa (KeparDIn mestikset), 2 kertaa triathlonissa ja 5 kertaa juoksussa.

Positiivista tässä kaudessa
En ollut loukkaantuneena kun puolitoista kuukautta keväällä. Motivaatiota löyty ja kunto ei ainakaan päässy laskemaan. Pääsin flow-tilaan DM-medelillä ja pahasti vitutti ainoastaan kahden kisan (OrPo ja 25mannakorten) jälkeen. Oikein tosi onnellisena tulin maaliin seitsemän kertaa. Vaikka tää oli tosi erikoinen kausi, mä tykkäsin ja oon ihan tyytyväinen.

Uus harjotuskausi alko mulla syyskuun alussa ja tän hetkinen ohjelma loppuu joululomalla. Sitten pitäis keksiä jotain uutta, ja lisäks joku tavote ens kaudelle.


Epätoivonen kuva auton ikkunasta

perjantai 7. marraskuuta 2014

Pelastuin täpärästi tylsyyskuolemalta

Meinas tossa tosiaan vähän mennä hermot tähän järjestelmään täällä. Ja tylsistymiseen. Luulin että se on myytti että ruotsalaiset tarvii vastoinkäymisten kohdatessa heti keskusteluterapiaa ja muuta, mutta nyt tajuan että kyllä siinä jotain perääkin on. Meillä oli siis tenttiviikko joka nimensä mukasesti kesti viikon, ja meillä oli kaks tenttiä. Suomessakin toki tunnetaan tenttipaniikki, mutta se ilmentyy yleensä vikan illan tarmokkaalla lukemisella. Täällä se alko kaks viikkoa ennen tenttejä ja ilmenty kahden viikon tarmokkaalla lukemisella (ja vähän myös kovan kohtalon päivittelyllä). Lukiot täällä toimii niin että kokeita on silloin kun ope päättää ja kurssit kestää yleensä koko vuoden tai ehkä puol vuotta. Niinku meillä ala- ja yläasteella. Valmistaa mielestäni aika huonosti korkeakouluun, kun omasta mielestäni lukion koeviikko ja mun tapauksessa yleensä 4-5 koetta oli hieman rankempi kokemus kun yliopistojen tenttiviikot. Ja haluaisin vielä mainita että kerran mulla oli ala-asteella samana päivänä kolme koetta, mutta ei siinäkään mitään suurempaa ongelmaa ollu.

Niin, mutta siis kun kaikki muut luki ankarasti tentteihin, niin mulla oli tylsää. Anatomia oli tiistaina ja totta kai luin siihen monena päivänä kun ei muutakaan tekemistä ollu, ja tietty koska mua ihan aidosti kiinnostaa se aihe ja halusin oppia. Matikka oli sitten perjantaina ja siihen luin keskiviikkona, mutta en enää torstaina ku luovutan aina vikana iltana. Ajattelen että ei siitä mitään hyötyä kuitenkaan olis, kaikki voitava on jo tehty. Matikan koe oli siis kaksosanen, ekassa oli ihan normaaleja laskuja ja tokassa piti sitten kirjottaa Mathematica -ohjelman inputit. Niitä mun piti vähän opetella, mutta ilmeisesti osasin ihan hyvin kun ope kerto että sain tentistä 5.
Mutta siitä tylsistymisestä vielä, musta alko tuntua samalta kun ekoina viikkoina, kun ei elämä ollu viel oikein lähteny käyntiin täällä. Kuitenki 80 päivää Ruotsia tuli tänään täyteen että kyllä tässä jonkinnäkönen elämä on jo rakennettu. Aloin miettiä jotain uutta harrastusta mutten oikein keksiny mitään. No, onneks alko uus jakso, uudet kiinnostavat aineet ja kaveritkin tekee muuta kun lukee vaan.
Aseen säädöt vähän pielessä, alarivissä koitettu korjausliikettä huonolla menestyksellä.
Viime viikon tiistaina olin kokeilemassa ampumasuunnistusta. Se oli aika huikeeta, me ammuttiin ilmakivääreillä ja sit siinä lajissa on sekin kiva juttu että jos ei osu niin voi syyttää aseen säätöjä :D Siellä OL-skyttessä olin minä ja 20 10-12-vuotiasta, ja kun piti nostaa käsi ylös ketkä ei oo ennen ampunu ni kappas meitä oli siellä kolme. Mitä hittoa, onko täällä jo kymppivuotiailla aseet kotona ja ne siel ammuskelee vai missä kaikki on sitä koittanu?! Talvella pääsee kuulemma kokeileen myös ampumahiihtoa.
Perjantaina, kun tentit vihdoin oli ohi, oli myös Halloween-fest. Kaikki pukeutu, mikä oli musta huikeeta. Joskus viikkoa ennen kun luettiin porukalla tenttiin alettiin puhua teineistä ja pissiksistä ja kävi ilmi että täällä on pissiksillä ollu sellanen tyylisuuntaus kun Partille Johnny. Koska tää tyylisuuntaus ei ikinä Suomeen löytäny ja kaikki kaverit täällä oli sen kokenut (ei kukaan oikeesti), niin päätin että Partille Johnny/fjortis on mun halloween-asu.


Nää oli mun esikuvat pukeutumisessa (kuvat täältä ja täältä)
Eka etkoiltiin, sit ajettiin taksilla biomek-hemmafesteille. Siel oli boolia ja paras puku -kilpailu ja joku muukin kilpailujuttu, mikä alotettiin aivan liian myöhään kun kaikki oli jo aivan liian huonossa kunnossa ymmärtämään sääntöjä, tai oikeestaan keskittymään kuuntelemaan niitä. Osallistuin jonkun toisen joukkueen adoptoituna jäsenenä perunankuorimiskilpailuun. Ei menestystä.

Tällänen mun Partille Johnny oli
Sielt hemmafesteiltä jatkettiin Kåreniin. Eka jonotettiin pankkiautomaatille ja sitten Kårpubiin. Hetken etenemättömän jonotuksen jälkeen kuultiin että siel pääsee sitä mukaa sisään ku joku lähtee pois. Niinpä lähdettiin Inan kanssa kotiin. Jotkut oli menny sinne Kårpubiin mut siel oli osa paikasta suljettu, aika vähän porukkaa ja huono meno. Jotkut meni kaupunkiin ja siel oli ilmeisesti ollu kivaa. Ei sillä, mullakin oli ihan kivaa nukkumassa.

Annan Kjell
Biomek-ettor-förfest
Lauantaina menin Lihattoman lokakuun loppumisen kunniaks kauppaan. Siellä oli Pyhäinpäivän takia ihanan tyhjää. Ostin puoleks kuukaudeks ruokia ja tein lounaaks ehdotonta lemppariruokaani pasta carbonaraa. En alkanu kasvissyöjäksi, vaikka tää kuukausi oli kyllä kiva ja hyviä ruokia tein itelleni. Tykkään kuitenki joskus syödä lihaakin, niin en ala sitä itteltäni kieltää. Vegaaniksi en vois ees harkita ryhtyväni (koska se ois liian hankalaa ja koska munat ja maitotuotteet on ihan liian hyviä) vaikka kuulinkin tuol festeillä tosi hyvät perustelut vegaaniuden puolesta.

Illalla varjoilin Anskun ja Nooran Pikkujoulujen pikkuetkoilla Skypen kautta. Det var lite konstigt, mutta kiva edes sillä tavalla olla mukana. Sit lähdin Annalle viettään filmkvälliä. Annalla on aina niin kiva käydä, koska sillä on sohva. Eka katottiin joku 'helppo leffa', päädyttiin Mean girlsiin. Siitä jatkettiin Sinister-kauhuleffaan, joka oli aika hyvä kauhuleffa vaikka en sellasista erityisemmin perustakaan. Katottiin vielä Frendien eka jakso, mutta sitte minä ja Andrea lähettiin kotiin. Vitsit tykkään kyllä etkoista, kotibileistä ja myskvälleistä.

Pasta Carbonara
Sunnuntaina juoksin Biltemaan ostamaan riippulukon. Sieltä tuliki sitte vähän kiire ehtiä Autekin kirjakerhon ekaan tapaamiseen. Lokakuun kirjana oli Poika raidallisessa pyjamassa. Luin sen ruotsiksi, lainasin kirjastosta. Keskustelusta kuulin alle puolet, mutta ainaki olin mukana ja sain sanottua sen mitä oli tullu lukemisen aikana mieleen. Kiitos vielä Mikolle että saan olla mukana kirjakerhossa ekaa kertaa elämässäni!

Maanantaina alko koulu! Kävin matikan luennolla kun en tienny joudunko lukemaan sen (päätös tuli ja ei tarvi lukea! Rekisteröinti Anatomia kakkoselle ei tosin oo viel hoitunu mutta eiköhän se tästä) ja iltapäivällä oli Ritteknik-uppstart. Jes, pääsen taas CADittaan! Tää on eri ohjelma joten sen käyttöä pitää vielä opetella, mut tää onkin hienompi mitä TTY:llä oli käytössä. Jos en tietäis kokemuksesta että tää on ihan huippua kun sen oppii, saattaisin olla vähän turhautunu tällä hetkellä kun ei vielä oikein suju.

Tiistaina alko mekaniikka, toi kirja on niin söpön kokonen että jo se ilahduttaa. Ja se opettaja on kuulemma koulun paras, varmasti tuo kitaran jollekin tunnille, det sägs. Keskiviikkona alko se anatomia ja vitsit olin hermona. Muutenki koko viikon valitsin vaatteet huolella ja lähdin hyvissä ajoin kouluun. Ihan ku ekana koulupäivänä joka vuosi. Niin, mutta siis tota anatomia 2 käy biomedicin ykköset ja biomek kakkoset, niin että en tunne niitä. Ja ruotsalaiset tuntien projekti eli ryhmätyö tiedossa. Ekan tunnin aikana mietin et onkohan tää nyt virhe ruveta sooloilemaan, teenkö asiat nyt vaikeeksi itelleni. Mutta sitten tauolla juttelin niiden kakkosten kanssa ja ne oli tosi kivoja! Mulle järjesty heti ryhmä ja kaikki jutteli mulle ja sain taas kertoa kuinka oon lukenu ruotsia vaan koulussa ja että muutin tänne just ennen koulun alkua. Eli ei todellakaan ollu virhe, kivoja uusia ihmisiä ja mielenkiintonen kurssi. (Vielä ku joku rekisteröis mut sille kurssille niin saisin tietoa esim. muutoksista ja muutenkin.)

Torstaina kävin pitkästä aikaa uimassa. Se oli vaihteeksi kivaa, ja totta kai kokeilin myös kaikki liukumäet. Ne ois ollu ehkä kaverin kanssa kivempia. Sauna oli lagom. Toki 75 asteessa voi olla kauemmin ennenku alkaa pyörryttään, mut kyllä kymmenen astetta lämpimämpi ois kivempi. Rohkaistuin myös sen utegymin suhteen ja oon käyny vähän nostelemassa rautaa siellä. On siis vähän kehittyneempi ulkopunttis tämä kun ne vyötärötrimmerit Tampereella. Tavotteena ois jaksaa nostaa se pienin tanko viis kertaa haukkareilla, eli biomedicin-pinglor -tyyliin köra biceps.

Nyt vihdoin kun kurssit alko, selvis myös tenttien päivämäärät. En ymmärrä miksei niitä voida kertoa vaikka heti kaikkia kun kyllähän ne nyt pitäis olla jo päätetty. Tosin toisaalta myös mietin että miks vaadin yhteiskunnalta tietoa tulevaisuudesta kun omat tulevaisuudensuunnitelmat on pikkusen epäselvät. Ne tentit on vasta tammikuun puolessa välissä, joten mulla on tiedossa pitkä joululoma Suomessa. Suunnitelmia on jo, ja hiihtämäänkin pitäis päästä kun kerta jotkut on avannu hiihtokauden jo tänään. (Täällä on vähän siinä ja siinä tarviiko lenkille hanskoja.)


Hemma i Finland
Matikan tentti on 16.1. ja mekaniikan 15.1. Eka se mekaniikan ope sano että ei sitä tenttiä valitettavasti voi siirtää kun ollaan niin iso ryhmä ja se ois hankalaa. En ihan kuunnellu täysillä, mutta ilmeisesti jonkun mielestä kaks tenttiä peräkkäisinä päivinä ois liian ylivoimasta. No, anatomiassa selvis että se tentti on myös 15.1. Toivoin vaan ettei ois samaan aikaan, tai jos on niin sitten teen toisen uusinnassa. Mutta, seuraavalla mekaniikan tunnilla tuli tieto että tenttiä on siirretty (tai en tiedä oliko se varma päätös) 13.1. Koska onhan kaks tenttiä peräkkäisinä päivinä oikeesti aivan liikaa, herregud.

Postilaatikosta löytyny päivän piristys
Sunnuntaina matkustan ulkomaille päättämään kisakauden. Tanskassa on pitkän matkan kisa Jaettemil. Matkaa mulla on 14km ja mut on saatu siihen käsitykseen että odotettavissa on Jämiä. Onneks ei oo sprintti, koska se ei nyt lähtis. Juoksen pk-lenkkejä vauhdeilla 5:20-5:40 mutta 400m vetoja en jaksa edes 4:15min/km. Nyt pitäis äkkiä päästä pois siitä montun reunalta, ei vaan oikein riitä mun tietämys tähän tilanteeseen.

Talven paras tyttöjen vaate, toppahame! En voi lopettaa nauramista :D