Tällästä just nyt

Vaihtohan on mahtava tilaisuus asua ulkomailla, saada uusia kokemuksia ja tutustua ihmisiin ympäri maailmaa. Kyllähän se näin on, en voi kieltääkään. Kaikki nää on toteutunu, mutta silti en ole tyytyväinen.
Vaihto on periaatteessa must siis hyvä juttu, edelleen. Oon kuitenkin sitä mieltä, että nyt ei vaan ollu sopiva aika mun vaihdolle. Koska opiskeluvuosia on takana jo monta, ja olin jo ohittanu sen opiskelijaelämän juhlimisvaiheen, niin en jaksanu sitä vaihdossakaan alottaa uudelleen. Suosittelisin siis lähtemään vaihtoon vähän aiemmin, silloin kun ei ole vielä niin vanha ja väsynyt. Lisäks huomaan kyllä aina välillä, että suurin osa muista vaihtareista on mua nuorempia, kyllä esim. 5 vuotta tuntuu jo.
Toinen syy miks tää ei ollu hyvä aika on tietenkin poikaystävä. Mun edellinen ulkomaankokemus oli paljon helpompi siltä kannalta, että Suomeen ei jääny ketään liian tärkeää ihmistä ikävöitäväksi. Totta kai kaipasin mun kavereita etenkin silloin kun jouduin oleen paljon yksin, mutta kaverit on kuitenkin eri asia. Kaipaan niitä tietysti nytkin.
Koska mun asenne vaihtoa kohtaan oli vähän negatiivinen alusta asti (tiedättehän mielikuvat vaihtareista ja etenkin Erasmus-vaihtareista, ne vaan bilettää ja panee), sitä oli vaikea kääntää positiiviseksi. Ei ole onnistunut koko aikana, vaikka tietenkin oon tottunu tähänkin elämänrytmiin. Mulla ei ole ihan kauheeta, mutta koko ajan lasken päiviä siihen kun pääsen kotiin.
Diagnosoin omaksi olotilakseni kulttuurishokin, ja oon lukenu tosi paljon blogitekstejä ja artikkeleja aiheesta. Ehkä pahin shokki mun kulttuurishokissa oli se, että sitä alkuihastusvaihetta ei tullut mulle ollenkaan. Tiesin kyllä sopeutumiskäyrän eri vaiheet, mutta mä alotin sen pohjalta, enkä huipulta.

Kyllä mä haluaisin täällä viihtyä, mutta en tiedä miten se onnistuis. Mua harmittaa, kun en osaa nauttia tästä ajasta. Oon täällä kuitenkin ihan saman ajan riippumatta siitä laskenko koko ajan päiviä kotiin, vai nautinko olostani tässä uudessa ja erilaisessa ympäristössä.

Tänään on taas pahin päivä. Musta on jo monta kertaa tuntunu et näin tyhmää mulla ei oo tääl viel ollukaan ja nyt haluan kyl ehdottomasti eniten himaan. Taas on sellanen olo et ei muka ikinä. Aina välissähän on siis ollu parempi mieli, mikä suurimmalta osaltaan varmasti johtuu siitä et oon välissä käyny muualla. Viikko sitten palasin viikonloppureissulta Kööpenhaminasta, ja laskin et pikkusen yli neljä viikkoa enää. Paluulippu on nimittäin ostettu. Nyt taas, kun palasin Alppireissulta, niin alkais jo riittää täällä oleminen. Oon vähän selvitelly miten loppusiivous hoidetaan ja koitan malttaa mieleni etten kyselis kauheesti yksityiskohtia, koska ei kaikkien tarvi tietää et mä en viihdy täällä. Ei se näiden ihmisten vika ole et en viihdy, mut ei ne toisaalta mua pysty tässä asiassa auttamaankaan, niin ei niiden tarvi tietääkään.

Mua kyllästyttää se, etten voi tehdä kunnolla ruokaa kun ei ole uunia, pakastinta, mikroa, kunnon astioita eikä tilaa. Mua kyllästyttää syödä koulun ruokalassa, kun ruoka pitää tilata etukäteen näkemättä mitä se on. Täti laittaa ruoan lautaselle, ja aina kastikkeen ja pastan/riisin eri puolille lautasta. Salaattia ei ole, ja taas kerran on niin kova ikävä Juveneksen porkkanaraastetta, salaattia ja tomaattia.

Mua kyllästyttää se, että kaupassa ei ole sellasia juttuja mitä haluisin. Juustoa myydään lähinnä valmiina siivuina, ja periaatteesta vastustan niitä kotioloissa (eli reissussa ok). Kökköinä sitä myydään vaan paria eri makua ja pakkauskoko on 250g mikä on aika nopeesti syöty. Mua kyllästyttää etsiä sellasta jogurttia, jonka rasvaprosentti ois edes lähempänä nollaa kun kymppiä. Ja ne jogurtit on niin jäykkiä, ettei mysli sekotu siihen kunnolla. Mua kyllästyttää myös ruuhkat kaupassa, ja niitä on joka kaupassa kaikkina aukioloaikoina (esim. ennen kasia aamulla, keskellä päivää ja illalla myöhään).
Mua kyllästyttää myös se, että asiakaspalvelijat ei puhu mitään samaa kieltä mun kanssa. Ja kun ne ei puhu, ne suuttuu. Muutenkin asiakaspalvelijat on täällä yleensä vanhoja, vihasia, lihavia mummoja. Ei tuu hyvä fiilis.
Koulussa, jos haluisin kysyä tarkentavia kysymyksiä niin en välttis voi, koska luennoitsija ei puhu enkkua juuri enempää ku mitä kalvoissa lukee. Toinen luennoitsija kysyy luennon aluks ottaisinko mieluiten avioliiton, talon vai auton jos yks pitäis valita. Luennon lopuks se muistuttaa että esitelmää ei sitten pidetä farkuissa, ja asiantuntemusta, esiintymistä ja pukeutumista valvoo useempi henkilö.
Kolmas luennoitsija on kunnon vittupää. Tai ei sitä voi luennoitsijaksi kutsua, kun ei se luennoi. Se tarjos aluks vaihtoehdon, et pidetään joka luennon aluks minitentti edellisestä luennosta, mutta turkkilaiset äänesti vaihtoehto b:n, eli ei luentoja vaan kalvot nettiin ja tentin voi tehdä kun haluaa. Käytännössä tää 'kun haluaa' onkin ehkä kesäkuussa ja jos oikein hyvä säkä käy niin toukokuussa. Sillä opella kun ei millään ole aikaa laittaa niit kalvoja nettiin, nyt siellä on 5/14 kun lukuvuosi on kohta lopussa. Mitä helvettiä, mihin menee se 1,5h joka viikko kun se EI pidä meille niit luentoja? Kaikki on vihasia, samoin koordinaattori, mutta ilmeisesti asialle ei kuitenkaan voi mitään.
Mua kyllästyttää pestä pyykkiä kellarissa koneella, joka ei kerro pesuaikoja. Kiva sitten väijyä siellä kellarissa että milloinkohan se lopettaa. Ärsyttää kuivattaa pyykkejä patterilla, kun muutakaan paikkaa ei ole. Tarkennan vielä että ne ei mahdu siihen kunnolla. Myös imurin saa alakerrasta lainaan. Se painaa tonnin ja ei ime kunnolla. Johto keritään imurin ympärille ja mulle ei oo viel selvinny et kumpi säätö on tarkotettu matolle ja kumpi lattialle. Samaan syssyyn ärsyttää myös kokolattiamatto.

Odotan sitä, että saan pakata tavarat. Että saan tehdä vikaa kertaa kaikki asiat. Syödä vikaa kertaa ruokalassa lihaa ja pastaa, pestä pyykkiä vikaa kertaa näillä koneilla ja kantaa pois kaikki tavarat joita en vie Suomeen.
Odotan sitä, että saan tehdä ruokaa kunnon keittiössä ja kunnon astioilla. Odotan sitä, että netti tulee muaaltakin kun piuhasta ja että voin istua sohvalla ja kattoa telkkaria. Haluan säilyttää vaatteita kaapissa, en laatikossa sängyn alla. Kaipaan mun pyörää ja sitä vapautta, minkä se tuo. Voin mennä minne haluan, eikä tarvi olla bussiaikataulujen armoilla tai kävellä ihan liian pitkiä matkoja. Haluan rullaluistella ja nähdä ihmisiä, joiden seurassa oikeesti varauksetta viihdyn.

Kevätkuulumisia

Hups. Piti ihan oikeesti alkaa taas blogata, ihan siksikin että jäis itelle paremmin muistiin asiat mitä tänä keväänä puuhailen. Sitten maaliskuun puolen välin oon ehtiny suunnistaa, vaeltaa, käydä eläintarhassa, matkailla perheen kanssa, käydä Skotlannissa ja pelata Street basket -turnauksessa. Kävin myös värjäämässä kulmat ja ripset, kun se on täällä tosi halpaa. Ja tykkään siitä, että näytän edes vähän huolitellulta vaikka en todellakaan jaksa meikata.

Praha, aika mones kerta siellä

 Sain kouluhommia ja olin aika iloinen, koska niitä varten tänne tulin. Parityö hämähäkin kutomasta silkistä oli tosi mielenkiintonen, mutta en oikeastaan edes kauheesti yllättyny että ulkkaripari meinas kopioida koko osuutensa ja yllätty kun en suostunu tähän. Mutta suostu kuitenki muokkaamaan, mut mun pitää kuulemma ymmärtää ku hän on kuitenki vasta kandivaiheessa. Ei ala-asteellakaan saanu suoraan kopioida Wikipediasta, muistan sen taistelun ku piti muokata niitä lauseita.

Kävin vaeltamassa Vesecissä, jossa järjestettiin hiihdon MM-kisat vuonna 2009. Eipä ollu kummosen näkönen näin lumettomaan aikaan (joka muuten kestää 360 päivää vuodessa siinä paikassa), mutta maisemat oli hyvät. Varmaan oisi ollu viel paremmat matkan varrelle osuneessa näkötornissa, mutta siinä oli laudat oven edessä ja lapsiperhe vieressä hengailemassa ni en kehdannu kiivetäkään lautojen yli ylös.

Liberecin eläintarhan vetonaula on lumitiikerit. Niitä oli monta, kaikki oli omissa pienissä akvaarioissaan ja kulki edestakas todella stressaantuneina. En pidä. Sen sijaan tykkäsin leikkivistä hylkeistä ja apinoista, ja kirahvit ja pikkukilit oli kans kivoja.

Pääsiäisen lähestyessä juttelin portugalilaisen tytön kanssa siitä, kuinka hän lähtee pääsiäiseksi kotiinsa. Kun kysyin siltä että onks pääsiäinen Portugalissa iso juhla, se katto mua oudosti ja kysy et mä en taida olla katolilainen. No, en ole ja ei just muistunu mieleen kaikki uskontohommat. Sit se kysy miten mä vietän pääsiäistä ni en oikein kehdannu kertoa suunnistuskisoista ja -leireistä millä oon vuosien varrella pääsiäiset viettäny. Tänä vuonna pääsiäinen oli siis oikein perinteinen, kun äiti, isä ja pikkuveli tuli tänne ja oltiin kolme päivää kisoissa. Kisojen jälkeen oltiin kaikki sitä mieltä että ratamestarilla ei ollut juuri mielikuvitusta ja että olis pitäny harjotella vuorikiipeilyä ennen näitä kisoja.

Viime viikonlopun olin Skotlannissa. Kaverini Janne muutti Skotlantiin vuonna 2013, ja jo silloin olin luvannu mennä käymään. Janne palaa kesällä Suomeen, ja muistutti mua että olis vikat hetket lähteä. Vaikka Salla ei pääsykään lähtemään reissukaveriksi, ni päätin silti mennä. Lennot varattuna mietin jossain vaiheessa, että olikohan tää hyvä idea, mennä vaan kahden kokonaisen päivän takia Skotlantiin asti, ja Jannen kanssa ollaan kunnolla nähty viimeks vuonna 2014, mitenkähän juttu luistaa vielä. Ihan turhia huolia, mulla oli ihan tosi kiva viikonloppu! Näin hienoja maisemia, vaellettiin nummilla, söin haggista ja juoksin uuden ennäyksen parkrunissa (5km juoksu joka lauantai ympäri maailmaa). Aberdeen oli jeppis ja oli kiva olla siellä Jannen ja Magdan luona. Tervetuloa takaisin Suomeen!

Janne tutkii kasveja nummilla

Täällä alko kesä. On outoa, kun puissa ei ole vielä lehtiä mutta lämpöä on niin paljon että päivällä t-paidalla on kuuma ja illallakaan ei tarvi takkia.
Siitä koristurnauksesta, mut rekryttiin viime hetkellä pelaamaan. Espanjalaiset on "vähän" kilpailuhenkisiä, mutta pelin jälkeen onneks oltiin taas kavereita. Menestystä ei tullu, ja jalka väänty siinä määrin että seuraavien juoksuaskelten päivämäärästä ei ole varmuutta.

Ens viikolla tiedossa on lentisturnaus, Tampin paljastus -live stream ja toivottavasti uus ennätys parkrunissa. Pääsen myös mun vanhaan kotikaupunkiin käymään!