Vaihto on periaatteessa must siis hyvä juttu, edelleen. Oon kuitenkin sitä mieltä, että nyt ei vaan ollu sopiva aika mun vaihdolle. Koska opiskeluvuosia on takana jo monta, ja olin jo ohittanu sen opiskelijaelämän juhlimisvaiheen, niin en jaksanu sitä vaihdossakaan alottaa uudelleen. Suosittelisin siis lähtemään vaihtoon vähän aiemmin, silloin kun ei ole vielä niin vanha ja väsynyt. Lisäks huomaan kyllä aina välillä, että suurin osa muista vaihtareista on mua nuorempia, kyllä esim. 5 vuotta tuntuu jo.
Toinen syy miks tää ei ollu hyvä aika on tietenkin poikaystävä. Mun edellinen ulkomaankokemus oli paljon helpompi siltä kannalta, että Suomeen ei jääny ketään liian tärkeää ihmistä ikävöitäväksi. Totta kai kaipasin mun kavereita etenkin silloin kun jouduin oleen paljon yksin, mutta kaverit on kuitenkin eri asia. Kaipaan niitä tietysti nytkin.
Koska mun asenne vaihtoa kohtaan oli vähän negatiivinen alusta asti (tiedättehän mielikuvat vaihtareista ja etenkin Erasmus-vaihtareista, ne vaan bilettää ja panee), sitä oli vaikea kääntää positiiviseksi. Ei ole onnistunut koko aikana, vaikka tietenkin oon tottunu tähänkin elämänrytmiin. Mulla ei ole ihan kauheeta, mutta koko ajan lasken päiviä siihen kun pääsen kotiin.
Diagnosoin omaksi olotilakseni kulttuurishokin, ja oon lukenu tosi paljon blogitekstejä ja artikkeleja aiheesta. Ehkä pahin shokki mun kulttuurishokissa oli se, että sitä alkuihastusvaihetta ei tullut mulle ollenkaan. Tiesin kyllä sopeutumiskäyrän eri vaiheet, mutta mä alotin sen pohjalta, enkä huipulta.
Kyllä mä haluaisin täällä viihtyä, mutta en tiedä miten se onnistuis. Mua harmittaa, kun en osaa nauttia tästä ajasta. Oon täällä kuitenkin ihan saman ajan riippumatta siitä laskenko koko ajan päiviä kotiin, vai nautinko olostani tässä uudessa ja erilaisessa ympäristössä.
Tänään on taas pahin päivä. Musta on jo monta kertaa tuntunu et näin tyhmää mulla ei oo tääl viel ollukaan ja nyt haluan kyl ehdottomasti eniten himaan. Taas on sellanen olo et ei muka ikinä. Aina välissähän on siis ollu parempi mieli, mikä suurimmalta osaltaan varmasti johtuu siitä et oon välissä käyny muualla. Viikko sitten palasin viikonloppureissulta Kööpenhaminasta, ja laskin et pikkusen yli neljä viikkoa enää. Paluulippu on nimittäin ostettu. Nyt taas, kun palasin Alppireissulta, niin alkais jo riittää täällä oleminen. Oon vähän selvitelly miten loppusiivous hoidetaan ja koitan malttaa mieleni etten kyselis kauheesti yksityiskohtia, koska ei kaikkien tarvi tietää et mä en viihdy täällä. Ei se näiden ihmisten vika ole et en viihdy, mut ei ne toisaalta mua pysty tässä asiassa auttamaankaan, niin ei niiden tarvi tietääkään.
Mua kyllästyttää se, etten voi tehdä kunnolla ruokaa kun ei ole uunia, pakastinta, mikroa, kunnon astioita eikä tilaa. Mua kyllästyttää syödä koulun ruokalassa, kun ruoka pitää tilata etukäteen näkemättä mitä se on. Täti laittaa ruoan lautaselle, ja aina kastikkeen ja pastan/riisin eri puolille lautasta. Salaattia ei ole, ja taas kerran on niin kova ikävä Juveneksen porkkanaraastetta, salaattia ja tomaattia.
Mua kyllästyttää se, että kaupassa ei ole sellasia juttuja mitä haluisin. Juustoa myydään lähinnä valmiina siivuina, ja periaatteesta vastustan niitä kotioloissa (eli reissussa ok). Kökköinä sitä myydään vaan paria eri makua ja pakkauskoko on 250g mikä on aika nopeesti syöty. Mua kyllästyttää etsiä sellasta jogurttia, jonka rasvaprosentti ois edes lähempänä nollaa kun kymppiä. Ja ne jogurtit on niin jäykkiä, ettei mysli sekotu siihen kunnolla. Mua kyllästyttää myös ruuhkat kaupassa, ja niitä on joka kaupassa kaikkina aukioloaikoina (esim. ennen kasia aamulla, keskellä päivää ja illalla myöhään).
Mua kyllästyttää myös se, että asiakaspalvelijat ei puhu mitään samaa kieltä mun kanssa. Ja kun ne ei puhu, ne suuttuu. Muutenkin asiakaspalvelijat on täällä yleensä vanhoja, vihasia, lihavia mummoja. Ei tuu hyvä fiilis.
Koulussa, jos haluisin kysyä tarkentavia kysymyksiä niin en välttis voi, koska luennoitsija ei puhu enkkua juuri enempää ku mitä kalvoissa lukee. Toinen luennoitsija kysyy luennon aluks ottaisinko mieluiten avioliiton, talon vai auton jos yks pitäis valita. Luennon lopuks se muistuttaa että esitelmää ei sitten pidetä farkuissa, ja asiantuntemusta, esiintymistä ja pukeutumista valvoo useempi henkilö.
Kolmas luennoitsija on kunnon vittupää. Tai ei sitä voi luennoitsijaksi kutsua, kun ei se luennoi. Se tarjos aluks vaihtoehdon, et pidetään joka luennon aluks minitentti edellisestä luennosta, mutta turkkilaiset äänesti vaihtoehto b:n, eli ei luentoja vaan kalvot nettiin ja tentin voi tehdä kun haluaa. Käytännössä tää 'kun haluaa' onkin ehkä kesäkuussa ja jos oikein hyvä säkä käy niin toukokuussa. Sillä opella kun ei millään ole aikaa laittaa niit kalvoja nettiin, nyt siellä on 5/14 kun lukuvuosi on kohta lopussa. Mitä helvettiä, mihin menee se 1,5h joka viikko kun se EI pidä meille niit luentoja? Kaikki on vihasia, samoin koordinaattori, mutta ilmeisesti asialle ei kuitenkaan voi mitään.
Mua kyllästyttää pestä pyykkiä kellarissa koneella, joka ei kerro pesuaikoja. Kiva sitten väijyä siellä kellarissa että milloinkohan se lopettaa. Ärsyttää kuivattaa pyykkejä patterilla, kun muutakaan paikkaa ei ole. Tarkennan vielä että ne ei mahdu siihen kunnolla. Myös imurin saa alakerrasta lainaan. Se painaa tonnin ja ei ime kunnolla. Johto keritään imurin ympärille ja mulle ei oo viel selvinny et kumpi säätö on tarkotettu matolle ja kumpi lattialle. Samaan syssyyn ärsyttää myös kokolattiamatto.
Odotan sitä, että saan pakata tavarat. Että saan tehdä vikaa kertaa kaikki asiat. Syödä vikaa kertaa ruokalassa lihaa ja pastaa, pestä pyykkiä vikaa kertaa näillä koneilla ja kantaa pois kaikki tavarat joita en vie Suomeen.
Odotan sitä, että saan tehdä ruokaa kunnon keittiössä ja kunnon astioilla. Odotan sitä, että netti tulee muaaltakin kun piuhasta ja että voin istua sohvalla ja kattoa telkkaria. Haluan säilyttää vaatteita kaapissa, en laatikossa sängyn alla. Kaipaan mun pyörää ja sitä vapautta, minkä se tuo. Voin mennä minne haluan, eikä tarvi olla bussiaikataulujen armoilla tai kävellä ihan liian pitkiä matkoja. Haluan rullaluistella ja nähdä ihmisiä, joiden seurassa oikeesti varauksetta viihdyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti