#run4life

Vaikka jo silloin kun perustin tän blogin päätin, että tämä ei sitten ole mikään treeniblogi, niin pakko kyllä nyt vähän mennä sen puolelle. Silloin alkuaikoina, kun bloggailu oli suosittua ikäisteni suunnistajien keskuudessa, en millään jaksanu lukea niitä postauksia, missä yksityiskohtasesti kuvailtiin kaikki reenit, vetojen ja palautusten pituudet ja harjotusten keskisykkeet. Koska sellasta ei jaksa lukea, en mee ihan noin yksityiskohtiin.

Vappuna urheilu jäi taka-alalle, koska halusin nauttia täysillä fuksivapusta. Mun vappu päätty kertarysäyksellä, kun lähdin Tiomilaan. Siellä ekana iltana itkin vielä sitä kun lähdin pois kesken ja kuntokin on kesken ja ei ois pitäny, mutta sitten tällä monen vuoden urheilijataustalla sain kerättyä tsempin päälle, ja hyytymisestä huolimatta mulla oli kivaa. Paluulaivakin meni niin urheilijamerkeissä ettei ikinä, kun nukuin 7 tunnin yöunet ja aamulla olin tikkana pystyssä ajamaan pikkubussin kotiin.
Tiistaina alko juoksukisakausi Inov8 Trailcupissa Lamminpäässä. Eli juoksua poluilla 6km. Se ei tuntunu ihan niin hirveeltä mitä luulin, vaikka totta kai se oli kamalaa. Mutta vauhti tuntu kuitenkin kovalta, eikä enää sellaselta taaperrukselta kun vaikka KeparDI-cupissa neljä viikkoa takaperin.

Torstaina oli KeparDI-cupin vika osakilpailu, johon ehdin juuri täpärästi tutorkoulutuksesta. Verkkaa oli alla 5min, joten juoksu ei ollu ihan lentoa, mutta kivaa kuitenkin. Eikä sadekaan haitannu, kun kyse oli sprinttisuunnistuksesta.
Perjantaina oli kiireinen vika koulupäivä, ja lauantaina liikkarin päätöskerran jälkeen kävin Sannin kanssa pitkällä lenkillä, eikä oikeestaan tuntunu niin pitkältä mitä pitkät yleensä.
Sunnuntaina menin juokseen mäkivetoja Järvensivulle. Mäkeä ja portaita, ja ai että mulla oli kulkupäivä! En edes muista koska viimeks ois juoksu kulkenu, se oli aivan ihana tunne. Sen takia tätä tehdään (ja siks että voi syödä enemmän).

Maanantaina kiersin Suolijärven ja yllätyin sen lyhyydestä. Viimeksi kun oon sen muutama vuosi sitten juossu, siinä meni varmaan 45min ja nyt puoli tuntia. Tosin koko matkaa en niitä polkuja jaksanu, trailcupissahan sitä ois taas tiedossa. (Ja minä oon enempi sellanen asvaltin ja leveiden baanojen juoksija, väärä lajivalinta?)
Tiistaina oli taas Trailcup, nyt Kaupissa. Ennen juoksua oli huono fiilis hommasta, mahaan sattu ja takareidestä pisti ja pelkäsin rannan kivikkopolkua. Juoksun aikana vaivat kuitenkin hävis, eikä se rannan kivikko ollu mitään tuoreilla jaloilla, kun vertaa sitä lopun juurakkopolkuihin jota vedettiin reidet hapoilla ja vedet silmissä, ihme että pysyin pystyssä. Mutta taas tuntu kivalta maalissa, kyllä kannatti lähteä.
Keskiviikkona juoksin taas Suolijärvellä, ja vaikka ei ollu mikään hellepäivä, lenkkiseurani meni uimaan, totta kai. Itse jätin sillä kertaa väliin mutta korjasin asian seuraavalla viikolla.
Torstaina menin pitkästä aikaa nostelemaan rautaa koulun pumppiin. Saman idean oli keksiny noin 50 muutakin ja siellä oli enemmän tungosta kun tammikuun alussa. Totta kai, aikaa päästä rantakuntoon alle viikko niin olihan siinä kiire. Sen perään olleessa venyttelyssä sen sijaan mahtu makoilemaan vaikka meritähtenä.

Perjantaina menin juoksemaan vetoja radalle, ja vitsit sekin oli hauskaa! En ehkä ihan saanu kaikkea itestäni irti, mutta jotakin kuitenkin ja kun vedot oli niin lyhyitä niin siinä pääs oikeesti kovaa.
Lauantaina oli eka hellepäivä, ja koska tenttiin luku oli perjantaina jääny välistä, oli pakko panostaa siihen. Totta kai terassilla, ja tietenkin paloin. Mut ihan pienesti vaan, se voi muuttua vielä rusketukseksi! (Voin kertoa, ei muuttunu vaan kuoriutu pois.)
Sunnuntaina juoksin taas mäkivetoja, ja ne lyhyet vedot siihen loppuun oli kyllä ihan eri tasoa kun muutama viikko sitten Sannin kanssa juostuna. Nyt voisin haastaa Sannin vaikka kisaan, on itseluottamus kohdillaan :)

Maanantaina ja tiistaina juoksin (alle) tunnin turhia ja keskiviikkona oli vuorossa entisen urheilijaelämäni normipäivä. Aamulla lihaskuntoa lukion edessä ja illalla av-suunnistus. Nyt muistan miks en tykkää aamureenien lihaskunnosta, ja myös suunnistus sai aika negatiivisen vastaanoton. Mistään ei tullu mitään, löin sääriluun tosi kipeesti johonkin rankaan heti alussa, kengät meni rikki ja jalan sisäsyrjä osu joka askeleella maahan. Metsäjuoksu oli jostain syystä aivan hukassa ja kiinnostus  0/5. Lopulta olin niin hukassa että otin vaan suunnan ja juoksin tielle ja sitä pois. Kotona kengät meni heti roskiin ja aloin miettiä uutta lajia. Suunnistus meinaan loppu siihen, otti niin rankasti päähän. Tosin oon ilmottautunu kisoihin sunnuntaiks, joten pakko varmaan sen verran kuitenkin yrittää. Oon kuitenkin matkalla niin hyvää kuntoa ettei sitä viittis hukata, pakko keksiä jotain tilalle. Sprinttisuunnistus ois mun juttu, harmi että niitä kisoja on vuodessa aika vähän. Melkein jo ilmottauduin triathloniinkin.

Mutta pointti oli se, että urheilu on kivaa, ja vielä kivempaa se on kun on hyvässä kunnossa! Kulkupäivät on parhaita. Koska joka kerta ei voi olla kulkupäivä, niiden esiintymisen todennäkösyys paranee myös kertojen määrän kasvaessa, joten lähden tästä lenkille.

Fuksista teekkariksi

Nyt, kun viimenenkin koulupäivä on lusittu loppuun, voin vähän kertoa tästä ekasta yliopistovuodesta. Toki mulla on vielä tenttejä jäljellä, mutta luennot, laskarit ja harkat on ohi.

Mun ennakko-odotukset oli enimmäkseen negatiivisia. Jotain vuosi sitten sanoin, etten ikinä mee TTY:lle. Pääsykokeissa näin pelkkiä noloja nörttipoikia ja ajattelin, etten kuulu joukkoon. Ajattelin, etten voi mennä koko kouluun kun siellä on sitä ohjelmointia. Pari viikkoa ennen koulun alkua panikoin sitä, etten jaksa ryypätä neljää viikkoa putkeen.

Tänne kuitenkin päädyin, olen tavannut lähinnä normaaleja tapauksia, ja ei mun sitten tarvinnukaan joka ilta ryypätä. Alkusyksy oli tosi kiireistä aikaa, kun kaikkea kekkeriä oli monta kertaa viikossa. Piti kuitenkin käydä kaikkialla, että tutustu ihmisiin ja sai kavereita. Se oli kyllä ihan parasta, joka ilta monta uutta kaveria ja siistiä tekemistä. Jatkoille en sentään eksyny, hereillä pysyminen jo pilkkuun asti on melko haastavaa mulle, kun kuitenkin joka tapauksessa herään ihan viimeistään kympiltä. Kaikki tapahtumat ei ollu pelkkää baaria, mutta opin myös pitämään baareista. Ennen aina masentelin ja mietin et mun pitäis olla ihan jossain muualla kun siellä, mutta kun oli paljon kavereita ja mielekästä tekemistä, hyviä biisejä ja muuta, niin mikä jottei. Vieläkään en kyllä tykkää, jos on tahmeet lattiat tai muuten epäsiistiä, haisee tupakalle tai on liian vähän tai liian paljon väkeä.

Opiskelu syksyllä oli onneks aika rentoa. Ei sitä kauheen vaikeita juttuja ois millään pystynykään sisäistämään, kun oli koko ajan menossa. Baarien lisäks oli paljon saunailtoja, urheilujuttuja ja erilaisia muita tapahtumia. Jossain loka-marraskuussa alko sitten kyllästyttää, enkä enää jaksanu. Onneks monella muulla loppu myös kestävyys, ja siinä olikin sitten enää jotain yhtä tai kahta tapahtumaa viikkoon.

Syksyllä mulla oli myös projekti urheilun saralla. Pistin kaikki paukut SM-viestiin, reenasin sitä varten. Se oli fyysisen kunnon kannalta ihan hyvä, mutta kun siinä oli kaikkea muutakin, en saanu siellä hyvää suoritusta aikaan ja koska olin ladannu kaiken siihen, se oli iso pettymys. Ehdin jo itkeä huonoa suorittamistani, mutta onneks kaverit hoiti homman kotiin ja voitettiin SM-kultaa. Siitä jatkoin reenausta vielä ihan hyvällä innolla, mutta joulukuun Lapin leiri käänsi taas kelkan. Mulle tuli siellä joku mystinen ylikunto, ei ollu varmaan pohjat kunnossa viikon hiihtoleiriä varten. Kun siitä selvisin, ehdin harjotella muutaman viikon, kunnes alko taas opiskelijaelämä maistua. Sit lähettiinkin Portugaliin leirille, josta hankin juoksijanpolven, ja taas olin telakalla. Muutaman viikon päästä laitettiin kortisonipiikki, mikä autto onneks. Seuraava vastoinkäyminen, ihan kun en olis ollu jo aivan tarpeeks huonossa kunnossa, oli pääsiäisleiri. Siellä tulin flunssaan, se oli onneks vaan lyhyt leiri niin mitään pahempaa ei ehtiny tapahtua. Yhteenveto talvikauden harjoittelusta: kunto on huono, mutta nyt ei oo ongelmia joten reeniä vaan. Leirit jätän välistä nyt vähäksi aikaa kokonaan, kun ei näemmä ole mulle tarkotettuja.

Joululomalla irtauduin arjesta ihan kokonaan. En nähny koulukavereita, vaan muita kavereita, niin oli jotenkin ihan erilaista. UV suju myös rauhallisissa merkeissä. Tammikuussa alko taas ujosti tapahtua. Parasta oli Tampin vitsisaunalla, jonne oli eksyny pari sataa muutakin. Haalarit me saatiin tammikuun lopussa, ja niistä saikin sitten nauttia ihan ihottumaan asti.

Helmikuun ohjelmassa oli mun synttärit ja MM-kyykkä. Mun synttäreillä oltiin siis pulkkamäessä, ja oli tosi ilahduttavaa kuinka moni mun yliopisto-opiskelijakavereista piti ideaa hyvänä ja tuli paikalle nauttimaan talvipäivästä, joita ei toki montaa ollu. Vitsikisan päätösbileet oli melko laimeet, mutta jotenkin silti onnistuin oleen ekaa kertaa puol neljän bussiin asti. Jatkoille en sentään eksyny. MM-kyykkä toi uusia tuttavuuksia ja todisti Almalle, että potkulauta on cool.

Portugalin jälkeen mua olis masentanu polvikipu paljon enemmän ilman tankotanssia. Se oli tosi huippujuttu, ja siis yliopiston järjestämä sekin, mutta ihan oikeella studiolla. Nyt vaan pelkään että taidot ruostuu, kun en pääse minnekään temppuileen.

Epäsosiaalinen ja ujo kaverini Salla alko käydä meidän tapahtumissa jonkin verran kevään aikana. Eka kyykässä, ja sit keväämmällä muuallakin. Sannikin näki vihdoin mun koulukavereita allasbileissä.

Ennen wappua oli vielä Heinin megazonesynttärit, etälukion yhteiskuntaopin koe Vantaalla, MIKin vuosijuhlat joissa olin jatkoilla päänakkilaisena ja sit alko myös tutorkoulutukset. Mietin pitkään alanko tutoriks, kun jos mulla ei ookaan aikaa tarpeeksi niille, mutta sitten aattelin että kyllä mä varmaan tarpeeksi jaksan tapahtumissa käydä ja innostaa uusia fukseja kaikkialle.

Koko kevät meni vähän huonolla keskittymisellä koulussa, kun en oikein päässy rytmiin. Portugalin jälkeen vaihtu jakso, mutta oli vaikea palata opiskelumoodille kahen viikon kouluttomuuden jälkeen. Sit maaliskuussa oli New York ja se vaan sotki mun rytmiä entisestään. Siitä ei sit kauaa mennykään kun oli jo wappu.

Wappua oli hehkutettu koko vuosi. Se alko Tampin paljastuksella, johon me ei-tampinmyyjät jonotettiin yli neljä tuntia. Kannatti, oli kivaa jonossa ja itse showssa. Illalla oli vielä Coloursit Unionissa, jossa oli muuten tosi kivaa, paitsi siellä yläkerrassa oli lämpötila joku +47 astetta. Pääsiäisleirin jälkeen jatkoin wappumenoja Rosendahlin rannassa. Ilma oli lämmin ja oli rento meno. Siitä päädyin vielä Hervantaan ja pääsin mukaan juttuihin joita oli tapahtunu viikonlopun aikana. En kyllä usko että oisin jääny hirveen paljosta paitsi vaikken ois niitä kuullukaan.
Tiistaina oli Wappuleffa eli Blues Brothers. Se oli huikee, ihan yleisön takia. Ihan parasta kyllä, ens vuonna pukeudutaan vielä paremmin ja mennään eturiviin et päästään myös tanssimaan!

Seuraavana maanantaina tajusin, että se vappupäivä ja kastehan on oikeesti ihan just. Siinä vaiheessa kun muut alko väsyä, mä vasta heräsin koko hommaan mukaan. Päätin muuttaa loppuvapuksi Hervantaan, ettei tarttis aina kulkea kotoa, vois olla myöhempään ja reagoida nopeemmin jos jossain onkin jotain menoa. Muutto ei kyl ihan onnistunu, se johtu huonosta suunnittelusta, kun aina oli pakko kuitenkin hakea kotoa jotain tavaroita.
Maanantaina syötiin munkkeja, tiistaina oltiin Semaforissa siihen puol neljän bussiin asti. Tiistaina myös pidettiin jäynänpalautusspektaakkelina jumppa Kallen kanssa. Se olikin lähes ainoa onnistunut juttu meidän jäynässä. Panikoin aika paljon tätä kaikelle kansalle vedettävää improjumppaa, mutta onneks Nellan absinttipullosta löyty rohkasua. Se olikin sitten ihan huikeeta, ja absintin ja adrenaliinin voimalla vedettiin niin rankka jumppa, että olin seuraavana päivänä ihan rikki siitä. Keskiviikkona oltiin keskustassa, kun julistettiin wappurieha ja jäynäkisan tulokset. Vaikka oltiin huonoja, ei onneks huonoimpia :) Kävin välissä kotona ja illalla oltiin Koskenrannassa muutaman haalarihousun ja satojen teinien kanssa. Keskiyöllä saatiin laittaa lakit päähän, siistiä. Meillä oli myös MIKin tapaaminen, se oli musta kiva juttu, kun muuten meidän kilta ei kovin yhteisöllinen ole. Koska ulkona oli kylmä, menin kotiin nukkumaan toisin kuin hullut kaverini jotka vietti keskustassa koko yön ulkona pihalla.

Sitten koitti wappuaatto. Fuksikulkueessa opin, että huutamalla tulee lämmin. Kasteeseen jonottaessa totesin, että oli parempi vetää se rohkasuviina kolmessa tunnissa kun kolmessa minuutissa. Vesi ei tuntunu kylmältä, ja oli mahtavaa päättää fuksivuosi parhaiden koulukavereiden kanssa. Vapautin myös yhden ankan koskeen, toivottavasti se jaksaa uida pitkälle. Koskesta kipitettiin nopeesti Koskarin yläkertaan saunaan, ja siinä vaiheessa mulla oli aikaa tasan kaks tuntia. Kaduin monta kertaa päätöstäni lähteä viikonlopuksi kisaamaan Ruotsiin, koska mun vapunvietto jäi vähän kesken, ja koska mun kunnonrakennus oli aika pahasti kesken.

 

 

Viikonloppu oli kuitenkin ihan kiva, ja oli kiva suunnistaa pitkästä aikaa. Selvisin myös ilman vapunjälkeistä masennusta, mistä moni kaveri kärsi.

Nyt kuitenkin on pakko vähän opiskella, että saa loput kurssit kunnialla loppuun asti. Mulla on kesätöitä kesäkuuksi, mutta toukokuun lopun ehdin lomailla ihan kokonaan. Lisäks meidän Kesä Tampereella -ryhmällä on jo vaikka mitä ideoita kesäksi!

Pakko kertoa vielä sekin, että tänään lenkillä oli sairaan kova kulku. En muista koska viimeks ois kulkenu, joten oon ihan fiiliksissä. Tästä se lähtee.