#run4life

Vaikka jo silloin kun perustin tän blogin päätin, että tämä ei sitten ole mikään treeniblogi, niin pakko kyllä nyt vähän mennä sen puolelle. Silloin alkuaikoina, kun bloggailu oli suosittua ikäisteni suunnistajien keskuudessa, en millään jaksanu lukea niitä postauksia, missä yksityiskohtasesti kuvailtiin kaikki reenit, vetojen ja palautusten pituudet ja harjotusten keskisykkeet. Koska sellasta ei jaksa lukea, en mee ihan noin yksityiskohtiin.

Vappuna urheilu jäi taka-alalle, koska halusin nauttia täysillä fuksivapusta. Mun vappu päätty kertarysäyksellä, kun lähdin Tiomilaan. Siellä ekana iltana itkin vielä sitä kun lähdin pois kesken ja kuntokin on kesken ja ei ois pitäny, mutta sitten tällä monen vuoden urheilijataustalla sain kerättyä tsempin päälle, ja hyytymisestä huolimatta mulla oli kivaa. Paluulaivakin meni niin urheilijamerkeissä ettei ikinä, kun nukuin 7 tunnin yöunet ja aamulla olin tikkana pystyssä ajamaan pikkubussin kotiin.
Tiistaina alko juoksukisakausi Inov8 Trailcupissa Lamminpäässä. Eli juoksua poluilla 6km. Se ei tuntunu ihan niin hirveeltä mitä luulin, vaikka totta kai se oli kamalaa. Mutta vauhti tuntu kuitenkin kovalta, eikä enää sellaselta taaperrukselta kun vaikka KeparDI-cupissa neljä viikkoa takaperin.

Torstaina oli KeparDI-cupin vika osakilpailu, johon ehdin juuri täpärästi tutorkoulutuksesta. Verkkaa oli alla 5min, joten juoksu ei ollu ihan lentoa, mutta kivaa kuitenkin. Eikä sadekaan haitannu, kun kyse oli sprinttisuunnistuksesta.
Perjantaina oli kiireinen vika koulupäivä, ja lauantaina liikkarin päätöskerran jälkeen kävin Sannin kanssa pitkällä lenkillä, eikä oikeestaan tuntunu niin pitkältä mitä pitkät yleensä.
Sunnuntaina menin juokseen mäkivetoja Järvensivulle. Mäkeä ja portaita, ja ai että mulla oli kulkupäivä! En edes muista koska viimeks ois juoksu kulkenu, se oli aivan ihana tunne. Sen takia tätä tehdään (ja siks että voi syödä enemmän).

Maanantaina kiersin Suolijärven ja yllätyin sen lyhyydestä. Viimeksi kun oon sen muutama vuosi sitten juossu, siinä meni varmaan 45min ja nyt puoli tuntia. Tosin koko matkaa en niitä polkuja jaksanu, trailcupissahan sitä ois taas tiedossa. (Ja minä oon enempi sellanen asvaltin ja leveiden baanojen juoksija, väärä lajivalinta?)
Tiistaina oli taas Trailcup, nyt Kaupissa. Ennen juoksua oli huono fiilis hommasta, mahaan sattu ja takareidestä pisti ja pelkäsin rannan kivikkopolkua. Juoksun aikana vaivat kuitenkin hävis, eikä se rannan kivikko ollu mitään tuoreilla jaloilla, kun vertaa sitä lopun juurakkopolkuihin jota vedettiin reidet hapoilla ja vedet silmissä, ihme että pysyin pystyssä. Mutta taas tuntu kivalta maalissa, kyllä kannatti lähteä.
Keskiviikkona juoksin taas Suolijärvellä, ja vaikka ei ollu mikään hellepäivä, lenkkiseurani meni uimaan, totta kai. Itse jätin sillä kertaa väliin mutta korjasin asian seuraavalla viikolla.
Torstaina menin pitkästä aikaa nostelemaan rautaa koulun pumppiin. Saman idean oli keksiny noin 50 muutakin ja siellä oli enemmän tungosta kun tammikuun alussa. Totta kai, aikaa päästä rantakuntoon alle viikko niin olihan siinä kiire. Sen perään olleessa venyttelyssä sen sijaan mahtu makoilemaan vaikka meritähtenä.

Perjantaina menin juoksemaan vetoja radalle, ja vitsit sekin oli hauskaa! En ehkä ihan saanu kaikkea itestäni irti, mutta jotakin kuitenkin ja kun vedot oli niin lyhyitä niin siinä pääs oikeesti kovaa.
Lauantaina oli eka hellepäivä, ja koska tenttiin luku oli perjantaina jääny välistä, oli pakko panostaa siihen. Totta kai terassilla, ja tietenkin paloin. Mut ihan pienesti vaan, se voi muuttua vielä rusketukseksi! (Voin kertoa, ei muuttunu vaan kuoriutu pois.)
Sunnuntaina juoksin taas mäkivetoja, ja ne lyhyet vedot siihen loppuun oli kyllä ihan eri tasoa kun muutama viikko sitten Sannin kanssa juostuna. Nyt voisin haastaa Sannin vaikka kisaan, on itseluottamus kohdillaan :)

Maanantaina ja tiistaina juoksin (alle) tunnin turhia ja keskiviikkona oli vuorossa entisen urheilijaelämäni normipäivä. Aamulla lihaskuntoa lukion edessä ja illalla av-suunnistus. Nyt muistan miks en tykkää aamureenien lihaskunnosta, ja myös suunnistus sai aika negatiivisen vastaanoton. Mistään ei tullu mitään, löin sääriluun tosi kipeesti johonkin rankaan heti alussa, kengät meni rikki ja jalan sisäsyrjä osu joka askeleella maahan. Metsäjuoksu oli jostain syystä aivan hukassa ja kiinnostus  0/5. Lopulta olin niin hukassa että otin vaan suunnan ja juoksin tielle ja sitä pois. Kotona kengät meni heti roskiin ja aloin miettiä uutta lajia. Suunnistus meinaan loppu siihen, otti niin rankasti päähän. Tosin oon ilmottautunu kisoihin sunnuntaiks, joten pakko varmaan sen verran kuitenkin yrittää. Oon kuitenkin matkalla niin hyvää kuntoa ettei sitä viittis hukata, pakko keksiä jotain tilalle. Sprinttisuunnistus ois mun juttu, harmi että niitä kisoja on vuodessa aika vähän. Melkein jo ilmottauduin triathloniinkin.

Mutta pointti oli se, että urheilu on kivaa, ja vielä kivempaa se on kun on hyvässä kunnossa! Kulkupäivät on parhaita. Koska joka kerta ei voi olla kulkupäivä, niiden esiintymisen todennäkösyys paranee myös kertojen määrän kasvaessa, joten lähden tästä lenkille.