Jos et koskaan ota riskejä, sinulle ei tapahdu ikinä mitään kivaa: Antagen eli koulupaikka Ruotsissa

Vuosi sitten keväällä hain niin moneen kouluun kun mahdollista. Liikuntabilsa oli ykkösenä, tosin sen valinnan järkevyyttä epäilin vähän jo hakuvaiheessa. Ruotsiin hain myös, valitsin sieltä kaikkia kiinnostavan kuulosia juttuja yhteensä 20, se oli maksimi. Mun kaikki muut kiinnostavat vaihtoehdot (oliko niitä ees kovin montaa?) oli kariutunu jo aiemmin, ja vikana oli ne Ruotsin tulokset. Olin Vuokatissa kattelemassa MM-kisoja silloin kun ne tulokset tuli. Jokaisessa luki STRUKEN. En voinu ymmärtää, olin kuitenkin aika huolella tutustunu siihen hakuprosessiin, laskenu omia pisteitäni (22,5/22,5) ja mielestäni lähettäny kaikki tarvittavat paperit. Yks todistus kuitenkin puuttu, vaikka toisessa paperissa ne aivan vastaavat tiedot olikin, mutta kun se oli eriniminen, niin ei kelvannu. Asiaa selviteltiin, ja kävi ilmi, että on mahdollista tehdä sen anmälan eli myöhäinen haku. Tein sen, lähettelin sähköpostia, äiti soitteli ja lähetti mun todistukset (joihin oli väärentäny mun nimmarin) Ruotsiin uudestaan. Ei auttanu kaikesta huolimatta, ja syykin selvis: en ollu käyny YH2-kurssia lukiossa, joten en voinu päästä typ minnekään kouluun Ruotsiin.

Alotin koulun Tampereella, mutta keväällä kävin etälukiossa yh kakkosen. En stressannu siitä kurssista ja jälki oli sen mukasta. Tein kaikki vaadittavat tehtävät, samalla luin kirjaa sen verran kun oli pakko että osasin kirjottaa esseitä. Menin kokeeseen Vantaalle (meinasin myöhästyä siitä kaikkien väärinkäsitysten takia, mutta ehdin kuitenkin). Koe meni ihan hyvin ainakin siihen nähden, että en lukenu siihen ollenkaan. Tuntu kuitenkin ihan hyvältä.
Samaan aikaan haku Ruotsiin oli käynnissä. Tällä kertaa en valinnu ihan 20 vaihtoehtoa, 10 sai riittää. Kaikkea kiinnostavan kuulosta, ykkösenä Biomekanikingenjör inriktning människa - teknik. Lähetin kaikki paperit ensin kerran, ja kun sain etälukiosta todistuksen (arvosanaksi 6, niin mahtavasti se meni) niin sen mukana vielä uudestaan kaikki mahdolliset todistukset, ihan varmuuden vuoksi.
Tykkäsin mun koulusta, enkä hakenu Suomessa enää muualle, kun en keksiny parempaakaan suunnitelmaa. Silti hain Ruotsiin, osittain siksi että halusin nähdä että mut on hyväksytty jonnekin kouluun (ihan siks kun viimeks ei hyväksytty vaikka täydet pisteet mulla oli silloinkin ja about yhtä hyvät taloustiedon taidot kun nytkin) ja osittain siks että mua kiinnosti Ruotsissa opiskelu.
Ajattelin, että päätän vasta sitten kun tulokset tulee, vaikka aika selvähän sen homman piti olla. Mulla ei pitänyt olla mitään, mikä estäis mua lähtemästä, voisin lähteä koska tahansa minne tahansa halusin, mulla oli kaikki ovet auki.
Kesän aikana, kun odottelin tuloksia, rupesin vähän tarkemmin kattelemaan mihin koulutukseen olin oikein hakenu. Ei hitsi se kuulosti mielenkiintoselta! Tässä suoraan yliopiston sivuilta:
"En biomekanikingenjör är en ingenjör med särskilt intresse för hur vi människor fungerar, rör oss och samspelar med produkter i vardagsliv, arbete och i träningssituationer. För att konstruera biomekaniskt anpassade produkter krävs att du har kunskaper och förståelse inom både medicin och teknik."
Ja vapaasti käännettynä: Biomekaniikan insinööriä kiinnostaa erityisesti se, kuinka me ihmiset toimimme ja hän työskentelee arkipäivää, työelämää ja harjoittelua tukevien laitteiden parissa. Tähän vaaditaan tietoa ja ymmärrystä sekä lääketieteestä että tekniikasta.
Niin mun juttu! Oon kiinnostunut ihmiskehosta ja sen toiminnasta, ja tää insinöörihomma näyttää sopivan mulle. Halmstad, jossa tää koulutus on, on merenrannalla Göteborgin ja Malmön välissä. Ei ehkä ihan unelmasijainti, mutta aika bueno kuitenkin.

Mua kuitenkin mietitytti se, että ymmärtääkseni tää koulutus on amk-tason insinööriä vastaava koulutus, ja nythän musta ois tulossa diplomi-insinööri. Haluaisinko vaihtaa tavallaan alempaan koulutukseen? No en oikeastaan. Ehkä mua on vähän manipuloitu koulussa, mutta uskon että diplomi-insinöörillä on paremmat mahdollisuudet työnhaussa, tai vähintäänkin parempi palkka (pidempi koulutus = parempi palkka?).
No, joka tapauksessa ne tulokset tuli, ja sain nähdä ykkösvalintani jälkeen sen sanan, mitä olin odottanukin: ANTAGEN. Vaikka tää oli tiedossa, niin tuntu se silti kivalta. Totta kai, ihminenhän hakee aina hyväksyntää muilta, ja onhan tää sellanen tieto, mitä tuhannet nuoret odottaa kesäisin, ja kaikki ei ehkä ikinä pääse opiskelemaan paikkaan, jonka on laittanu haussa ykköseks. Mä pääsin, vihdoinkin.

Luin netistä tietoa Halmstadista. Se on siis merenrannalla, siellä on pitkät hiekkarannat ja kaupungin läpi virtaa joki. Tai ei se kai enää ole edes kaupunki, vaan kunta. Mutta siellä on kaupunginosa, jonka nimi on Kärleken! Pakko olla kiva paikka. Opiskelija-asuntoja on tarjolla paljon, eikä yksiöiden vuokra kuulosta kovin pahalta, varsinkin kun ulkomaille saa korotettua opintotukea. Haluan muuttaa omaan kotiin! Käyttää mun omia hienoja astioita, ostaa sitä ruokaa mitä haluan ja siivota vaan omat sotkut, tai olla siivoamatta jos ei huvita. Mutta pitääkö sitä varten lähteä niin kauas?

Oon jo tosi pitkään tykänny puhua ruotsia, ja oon miettiny sitä että asuis Ruotsissa. Se on niin samanlainen kun Suomi, mutta kuitenkin niin erilainen, alltid lite bättre. Kavereita saisin varmasti, enhän mä nytkään tuntenu melki ketään uudesta koulusta ja nyt vuoden jälkeen mulla on tosi hyviä kavereita täältä.
En välttämättä haluis lähteä vaihtoon, kun siellä ollaan sitten aina vaan niiden muiden vaihtareiden kanssa, puhutaan huonoa enkkua ja ollaan ulkomaalaisia.

Sitten rupesin katteleen kursseja, mitä mun nykynen koulu tarjoaa. Ei mitään erityisen kiinnostavia oikeestaan ollenkaan. Ja pitäis valita joku sivuainekin, mutta ei niissäkään mikään erityisesti kiinnittäny mun huomioo. Päätin jättää vielä harkintaan kursseille ja koko kouluun (läsnäolevaks) ilmottautumisen.

Mulla ei edelleenkään pitäis olla täällä mitään, mikä pidättelis mua. Olis tosi siistiä opiskella Ruotsissa, puhua Ruotsia, oppia uusia asioita ihmiskehosta, tehdä sitä mistä tykkää. Oon kuitenkin lupautunu pitään partiota ens vuoden, ne jäis pulaan jos nyt päättäisin lähteä. Oon myös tutor, nekin jäis pulaan jos siitä perääntyisin. Liikkari on vielä yks, missä mua tarvitaan. Lisäks en viittis nyt lähteä, kun on just meneillään yks juttu, jonka haluan nähdä loppuun asti enkä lähteä kesken pois.

Mua houkuttaa lähteminen joka hetki, mutta ehkä oon liian nynny ja valitsen turvallisen vaihtoehdon, en sittenkään uskalla ottaa riskejä, vaikka siitä voiskin seurata vaikka mitä kivaa.