Nyt kuuluu jo parempaa

Sain hurjasti tsemppejä viime tekstin jälkeen, ja mulle tuli paljon parempi mieli ihan jo niistä. Mutta on täällä muutenki alkanu asiat sujua eikä musta tunnu enää ihan kamalalta vaan ihan kivalta. Kyllä tällästä elämää yhden kevään jaksaa.
Oli tosi helpottavaa kuulla että muillakin on ollu vaikeeta. Ei niistä huonoista kokemuksista vaan yleensä puhuta, koska niitä ei haluta muistella. Ja että just eka viikko voi olla vaikea, ku yleensä vaan näytetään sitä käyrää jonka mukaan ensin on kivaa ja sit vasta iskee se todellisuus. Mulla se iski ihan ekana päivänä, eikä asiaa helpottanu heti Prahassa mun laukkua kopeloinu taskuvaras.

Ihan jeppis lenkkimaisemat Prahassa toissapäivänä

 Nyt kurssit on kuitenki alkanu, viimenenki huomenna. Mun kurssit on Testing of Textiles, Clothing Construction, Clothing Technology, Knowledge of Textile Goods ja Technical Textiles, joka alkaa siis huomenna. Kaikki vaikuttaa kiinnostavilta ja aika helpoilta, mikä on mulle kuitenki hyvä koska oon aiheesta lukenu aiemmin vaan 3op verran sekä tehny kandin, jonka kuitenki aika kapeesta aiheesta.

Koulua on ma-to, eikä ihan hirveesti minään päivänä. En oo vielä saanu ISIC-korttia, johon voisin ladata rahaa ruokaan, joten en oo viel käyny koulun ruokalassa syömässä. Aion kuitenki tehdä sen ja käyttäytyä kuten kunnon ulkomaalainen, eli olla aivan pihalla.

Tärkeimmät uutiset kuitenkin tulee tässä. Viikko sitten sunnuntaina osallistuin Visma ski classic -sarjan osakilpailuun Jizerska50:een, joka käytiin tuolla ylhäällä vuorilla. Se oli mun eka pitkä hiihtokisa, ja koska en ole ennen ollu siellä, niin lähtönumero oli melkein 5000. Siinä oli aika monta ukkoa ja muutama akkakin mun edellä. Kisa oli siis jatkuvaa ohittelua, mutta mulle jäi positiivinen kuva siitä silti. Ens vuonna, jos on lunta, osallistun Finlandiaan.

Meikkis pääsi heti ekalla viikolla koulun FB-sivuille.

 Urheilu-uutiset jatkuu. Alotin viime viikolla koripallon ja lentopallon. Kävin salilla, lenkillä kivoissa lähimaastoissa ja sellasella ryhmäliikuntatunnilla, jossa kaikilla oli oma pieni trampoliini. Aika mielenkiintosta, mut ei mun uus lemppari. Tänään kävin myös hiihtämässä. Elämä hymyilee kun saan tehdä kivoja juttuja, eli mun tapauksessa tällä hetkellä urheilla.

Vaihtohommia

Jaahas, aika elvyttää vanha blogi perinteisestä syystä; olen nimittäin ulkomailla. Ihmiset perustaa vaihtoblogeja, mutta mun ei tarvinnu sitä tehdä kun tää kerta jo oli olemassa. Tästä alkaa mun tarina Tsekissä.

Näkymä Jested-vuorelta alas Libereciin

 Vuonna 2013 pääsin ylioppilaaksi ja hain kouluun. Tai tarkemmin sanottuna kouluihin, nimittäin hakukohteita oli yhteensä 33 Suomessa ja Ruotsissa. Pääsin TTY:lle opiskelemaan materiaalitekniikkaa, jota olin hakenu lukemaan just siitä syystä, että siellä oli ne tekstiilimateriaalit. Selvis kuitenkin, että kandivaiheessa sain luettua yhden kurssin, ja loput ois sitten maisterivaiheessa. Tyydyin siihen, kunnes 2016 keväällä yliopisto päätti yllättäen lopettaa ne kokonaan. Ilman varoaikaa. Jos nimittäin sellanen ois annettu, oisin jättäny kaikki kandikurssit myöhemmälle ja lukenu ne tekstiilikurssit. Koska se ei kuitenkaan ollu mahdollista, päätin että mun on etsittävä joku paikka jossa niitä voi lukea. Hain vaihtoon yli vuos sitten, nyt kun mun tutkinnosta puuttuu enää sivuaine jonka siis täällä teen sekä dippa. Kohteeks valikoitu Tsekin Liberec lähinnä siitä syystä, että hakukohteissa olleista noin viidestä yliopistosta tää oli ainoa, jonka nettisivuilta löyty mulle tarjottavat kurssit. Ja koska mun vaihto on nimenomaan opiskeluvaihto eikä mikään kokemustenkeräilyvaihto, valinta oli aika selkeä.

Tiesin siis, että en ole lähdössä matkaan samoista syistä ku suurin osa muista vaihtareista. En tullu tänne juhlimaan, dokaamaan tai panemaan. En tullu tänne siks että pääsisin Suomesta pois, tai koska halusin uusia kokemuksia. Tietty enkusta varmasti tulee sujuvampaa, kun sitä käyttää koko ajan, mutta se on kuitenki vaan sivutuote. Mä olen jo asunut yhen vuoden ulkomailla, joten en tarvinnu sitäkään kokemusta.

Takapihalta alkaa metsä josta voi kurkkia kaupunkia ja Jested-vuorta puiden takaa

Ja just siks ku oon jo asunu ulkomailla, luulin et tää kerta ois helpompi. Luulin et tiesin jo mitä tää on, ja koska oon käyny tän jo läpi ni osaisin suhtautua myös negatiivisiin kokemuksiin paremmin. Se ei kuitenkaan pitäny paikkaansa. Tää on meinaan tuhat kertaa vaikeempaa nyt. Kaikki on täällä menny tosi hyvin eikä mitään ongelmia asunnon tai koulun kanssa ole ainakaan vielä ollu. Toki oon ollu tääl vasta alle viikon eikä koulu oo alkanu (sain kuitenki ne kurssit mitkä halusin), mutta silti. Oon itkeny joka päivä sitä että lähdin. Mulla on ikävä mun hyvää elämää, poikaystävää ja esimerkiksi kunnollista keittiötä. Ruotsissa aattelin et asiat on huonosti ku kouluruokaa ei saanu vaan aina piti tehä ite, mut tääl pitää tehä ite ihan kauheessa "keittiössä". Eniten ehkä kuitenki itken sitä et oisin vaan halunnu jatkaa mun elämää Suomessa sellasena kun se oli.

Oon osallistunu orientaatioviikkoon ja se on ollu ihan kivaa. Mulla on joitain kavereita jo, ne lukee kans tekstiilejä. Juhlat oon skipannu, koska en oo Suomessakaan yli vuoteen juhlinu ku ei oo huvittanu, eikä varsinkaan juhliminen tuntemattomien ihmisten kanssa huvita ollenkaan. Kaikki on kuitenkin ihan hyvin.

Aavistin kyllä että tästä tulee vaikeeta, koska Suomessa on nyt paljon enemmän ikävöitävää kun Ruotsivuonna, mutta en odottanu että mulla ois vaikeeta heti. Ajattelin, että ekaks ku kaikki on uutta ja erilaista ni oisin vaan kaikesta innoissani, ja että ikävä tulis vasta muutaman viikon päästä. Olin kuitenkin väärässä tässä, eikä mua oikeestaan ihan hirveesti jaksa edes lohduttaa se että poikaystävä tulee tänne kolmen viikon päästä ja muutama kaveri jo sitä ennen. Ne kuitenkin lähtee siitä sit jatkamaan omaa hyvää elämäänsä takas kotiin ja mä jään tänne. En ole millään lomalla, vaan ainakin seuraavat 119 päivää täällä.

Mutta niinku sanoin, kurssit ei oo edes vielä alkanu, joten turha tätä elämää on nyt murehtia. Murehdin vasta sitten jos kurssit onkin ihan paskaa (mitä niiden ei kyl kuulemma pitäis olla mutta we'll see).

Koska tää eka postaus on aika negatiivinen niinku myös mun mieli tällä hetkellä, niin laitoin kuitenki piristykseksi edes pari kivaa maisemakuvaa. Kyllä se tästä.