Vaihtohommia

Jaahas, aika elvyttää vanha blogi perinteisestä syystä; olen nimittäin ulkomailla. Ihmiset perustaa vaihtoblogeja, mutta mun ei tarvinnu sitä tehdä kun tää kerta jo oli olemassa. Tästä alkaa mun tarina Tsekissä.

Näkymä Jested-vuorelta alas Libereciin

 Vuonna 2013 pääsin ylioppilaaksi ja hain kouluun. Tai tarkemmin sanottuna kouluihin, nimittäin hakukohteita oli yhteensä 33 Suomessa ja Ruotsissa. Pääsin TTY:lle opiskelemaan materiaalitekniikkaa, jota olin hakenu lukemaan just siitä syystä, että siellä oli ne tekstiilimateriaalit. Selvis kuitenkin, että kandivaiheessa sain luettua yhden kurssin, ja loput ois sitten maisterivaiheessa. Tyydyin siihen, kunnes 2016 keväällä yliopisto päätti yllättäen lopettaa ne kokonaan. Ilman varoaikaa. Jos nimittäin sellanen ois annettu, oisin jättäny kaikki kandikurssit myöhemmälle ja lukenu ne tekstiilikurssit. Koska se ei kuitenkaan ollu mahdollista, päätin että mun on etsittävä joku paikka jossa niitä voi lukea. Hain vaihtoon yli vuos sitten, nyt kun mun tutkinnosta puuttuu enää sivuaine jonka siis täällä teen sekä dippa. Kohteeks valikoitu Tsekin Liberec lähinnä siitä syystä, että hakukohteissa olleista noin viidestä yliopistosta tää oli ainoa, jonka nettisivuilta löyty mulle tarjottavat kurssit. Ja koska mun vaihto on nimenomaan opiskeluvaihto eikä mikään kokemustenkeräilyvaihto, valinta oli aika selkeä.

Tiesin siis, että en ole lähdössä matkaan samoista syistä ku suurin osa muista vaihtareista. En tullu tänne juhlimaan, dokaamaan tai panemaan. En tullu tänne siks että pääsisin Suomesta pois, tai koska halusin uusia kokemuksia. Tietty enkusta varmasti tulee sujuvampaa, kun sitä käyttää koko ajan, mutta se on kuitenki vaan sivutuote. Mä olen jo asunut yhen vuoden ulkomailla, joten en tarvinnu sitäkään kokemusta.

Takapihalta alkaa metsä josta voi kurkkia kaupunkia ja Jested-vuorta puiden takaa

Ja just siks ku oon jo asunu ulkomailla, luulin et tää kerta ois helpompi. Luulin et tiesin jo mitä tää on, ja koska oon käyny tän jo läpi ni osaisin suhtautua myös negatiivisiin kokemuksiin paremmin. Se ei kuitenkaan pitäny paikkaansa. Tää on meinaan tuhat kertaa vaikeempaa nyt. Kaikki on täällä menny tosi hyvin eikä mitään ongelmia asunnon tai koulun kanssa ole ainakaan vielä ollu. Toki oon ollu tääl vasta alle viikon eikä koulu oo alkanu (sain kuitenki ne kurssit mitkä halusin), mutta silti. Oon itkeny joka päivä sitä että lähdin. Mulla on ikävä mun hyvää elämää, poikaystävää ja esimerkiksi kunnollista keittiötä. Ruotsissa aattelin et asiat on huonosti ku kouluruokaa ei saanu vaan aina piti tehä ite, mut tääl pitää tehä ite ihan kauheessa "keittiössä". Eniten ehkä kuitenki itken sitä et oisin vaan halunnu jatkaa mun elämää Suomessa sellasena kun se oli.

Oon osallistunu orientaatioviikkoon ja se on ollu ihan kivaa. Mulla on joitain kavereita jo, ne lukee kans tekstiilejä. Juhlat oon skipannu, koska en oo Suomessakaan yli vuoteen juhlinu ku ei oo huvittanu, eikä varsinkaan juhliminen tuntemattomien ihmisten kanssa huvita ollenkaan. Kaikki on kuitenkin ihan hyvin.

Aavistin kyllä että tästä tulee vaikeeta, koska Suomessa on nyt paljon enemmän ikävöitävää kun Ruotsivuonna, mutta en odottanu että mulla ois vaikeeta heti. Ajattelin, että ekaks ku kaikki on uutta ja erilaista ni oisin vaan kaikesta innoissani, ja että ikävä tulis vasta muutaman viikon päästä. Olin kuitenkin väärässä tässä, eikä mua oikeestaan ihan hirveesti jaksa edes lohduttaa se että poikaystävä tulee tänne kolmen viikon päästä ja muutama kaveri jo sitä ennen. Ne kuitenkin lähtee siitä sit jatkamaan omaa hyvää elämäänsä takas kotiin ja mä jään tänne. En ole millään lomalla, vaan ainakin seuraavat 119 päivää täällä.

Mutta niinku sanoin, kurssit ei oo edes vielä alkanu, joten turha tätä elämää on nyt murehtia. Murehdin vasta sitten jos kurssit onkin ihan paskaa (mitä niiden ei kyl kuulemma pitäis olla mutta we'll see).

Koska tää eka postaus on aika negatiivinen niinku myös mun mieli tällä hetkellä, niin laitoin kuitenki piristykseksi edes pari kivaa maisemakuvaa. Kyllä se tästä.