Mistä tietää että kevät tulee?

Normaalisti siitä että lumet alkaa sulaa ja maa alkaa tuoksua. Mutta koska täällä ei ole lunta nähty tammikuun jälkeen, kevään tuloa ei voi päätellä siitä. Siltikin täällä tuntuu nyt ihan keväältä. Tuoksuu erilaiselta, en osaa sanoa miltä. Aurinkokin on alkanu paistaa sen syksyltä tuntuvan sadekauden jälkeen. Yks päivä kun käveltiin koulussa rakennuksesta toiseen, joku kysy että mennäänkö rannalle. Kerroin että ala-asteella parhaita päiviä oli just ne kun ope sano että voidaan ottaa kirjat messiin ja opiskella pihalla (tätä ei tapahtunu usein enkä ihmettele, meitä oli kuitenki 32 melko villiä tapausta).

 

Kevään tulon tietää myös siitä, että voi vaihtaa nastarenkaat pois. Jos tämä kuulostaa jotenkin hauskalta puuhalta niin ei todellakaan ole. Asfaltti on kuivaa ja hiekotushiekkaa aletaan lakasta pois. Verhon voi avata ekaa kertaa marraskuun jälkeen, kun lämpöä on jo sen verran että ikkunanraosta ei tuule sisään. (Tässä vaiheessa muistutan että mulla on kaks ikkunaa, toista verhoa oon kyllä availlu.) Ja kun verhon avaa ja aurinko valaisee koko huoneen, paljastuu myös nurkissa pyörivät villakoirat.

Alkaa tehdä mieli kaivaa kesävaatteita esille ja lähteä ulos. Valitettavasti kevätkelit on petollisia kuten isä aina sanoo, joten ei kannata. Sitä paitsi meillä on koulussa aika kylmä sisällä. Koska loskasta ei täällä tarvi kärsiä, tennareilla on voinu kipitellä jo vähän aikaa. Toppatakkia ei tarvi enää laittaa päälle ihan joka kerta.
Täällä on avattu jo suunnistuskausikin, mutta koska yks varma kevään merkki on mun loukkaantuminen, niin mä olen saanu tyytyä ihan vaan pyöräilyyn ja jumppailuun. Koska uhosin Emilialle että jaksan ainakin 2 leukaa ja se oli niin vaikuttunu asiasta, mun oli pakko kokeilla etten vaan puhu läpiä päähäni. Mutta totta se oli, jaksoin 2 ja ehkä olisin viel ainaki puolikkaan jaksanu, mutten viittiny kun tuli asia jo todistettua. Ja ehkä vähän vaikutti myös se että ympäristö oli täynnä kaapin kokosia äijiä, niin että kehtasin tehdä vaan puhtaita suorituksia.
Ja muutaman viikon harjottelun seurauksena jaksoin jo kolme! Harvassa lajissa pystyy näin nopeesti 50% tulosparannuksiin.

 

Yks varmimmista kevään merkeistä on myös opiskelumotivaation katoaminen. Nyt ekaa kertaa koko vuoden aikana asiat tuntuu vähän hankalilta, kun en oo jaksanu lukea yhtään niitä asioita, ja muutama luentokin on jääny välistä. Niinpä tehtävien tekeminen ei oikein suju. Tenttiviikko on jo puolentoista viikon päästä, enkä tiedä koska mä ne asiat opiskelisin kun nyt ei kiinnosta ja viime hetkellä ei oo aikaa.
Siitä motivaatiota on senkin takia vähän vaikea kaivella esiin, kun en oikein pysty selittämään itelleni miks mun pitäis opiskella. Nää kurssit täällä ei vaikuta mihinkään, ja tuun kuitenkin lukemaan mekaniikan ja todarin TTY:llä, niin miks panostaisin niihin nyt? Tietty läpi ois kiva päästä ja se tässä tavotteena onkin.

 

Hehe. Koska tän jutun julkasussa kesti niin kauan, tentit on jo ohi. Motivaatiota en missään vaiheessa saanu houkuteltua esiin, mutta niin vaan sain kahesta ekasta tentistä 5 ja vikastakin pääsin laskujeni mukaan kirkkaasti läpi niin että kyllä harmittais jos oisin lukenu enemmän.
Sen lisäks ihana kevätaurinko ehti mennä takas pilvien taakse ja ilma viilentyä. Myös mun urheilemattomuus oon edenny siihen pisteeseen että jopa kävely tuntuu kivalta. Kun vaan pääsee ulos ja voi liikutella raajoja.
Nyt on siis erittäin hyvä hetki lähteä kohti Amsterdamia ja Heiniä! :)

Suomivieraita

-Miten sulla käy noin paljon kavereita kylässä Suomesta asti?
-Varmaan siks kun sanoin lähtiessäni tänne että irtisanon ystävyyden jos ne ei tuu.

No, oikeesti en tietenkään tarkottanu sitä, mutta hyvin on kaverit silti tullu. Iida oli helmikuussa ennen mun talvilomaseikkailuja ympäri Ruotsin, ja Sanni ja Laura tuli nyt maaliskuussa. Ja Salla! Oisitte nähny mun ilmeen kun eka Sanni ja Laura on tullu hetkeä aiemmin ja sit viel joku koputtaa mun ikkunaan (meilläpäin nuo ovikellot on aivan turhia keksintöjä). Salla tuli yllätysvierailulle! :)

Helmikuussa kun Iida oli täällä oli valitettavasti ihan huono sää. Sato vaan koko ajan ja oli aika viileetä. Mutta tämä oli Iidan tän kevään etelänleiri ja olosuhteet oli kyllä sikäli paremmat että jäätä tai loskaa ei ollu yhtään, kun eihän täällä oo ollu luntakaan kunnolla.
Iida tuli myöhään perjantai-iltana. Ekaks sain tuliaisia Suomesta ja synttärilahjan, vadelmapuuroa, Tampereen turistikartan ja Muumi-puurokupin. Sitte mentiin nukkumaan, että huomenna jaksettais.
Lauantaina katteltiin hiihtoa telkkarista, pidettiin sadetta ja käytiin lenkillä. Tai siis minä lähinnä pyöräilin ja Iida juoksi, mutta otin mäkin pari varovaista juoksuaskelta ja sattuhan se. Mutta näytin mein hienon lähibiitsin, joka oli kyl vähän ikävä näin sateella. Sitte lauantaina myös katteltiin pari leffaa, juteltiin ja loikoiltiin.

Iida biitsillä

Sunnuntaina oli vuorossa lyxfrukost, kun mentiin Scandiciin aamupalalle. Oli oikein hyvää ruokaa, ainoa mitä jäin kaipaamaan oli smoothiet (ja karjalanpiirakat, mutta niiden puuttuminen oli aika ymmärrettävää). Meidän pöydässä istu sellaset herra ja rouva, jotka oli tullu kaupunkiin poikansa synttäreitä varten. Ne näytti kuvia kotoaan, jossa lunta oli ainakin polveen asti. Olin aivan tosi kateellinen. Sit ne kerto et niiden poika on hieroja, ja mä rupesin miettiin että just sain jonkun hierojan yhteystiedot. Kaivoin ne esille ja kippaskappas, heidän pojanhan ne oli. Käskivät kertoa sitten terveisiä kun menen.

Vähän eri meiningit helmikuussa Östra Strandilla ku
maaliskuussa Tylösandilla

Aamupalan jälkeen vyöryttiin ulos ja lähin esittelemään kaupunkia. Joka paikka oli tietysti kiinni, mikä oli vähän harmi, mut oli niit kävelykatuja ihan kiva kävellä silti. Käytiin myös Galgbergetin näköalapaikalla ja sellasella ihanalla pikkukujalla, joka on ihan kaupungin ytimessä ja siel on tiilestä rakennettuja pieniä omakotitaloja ihan vierivieressä.
Illalla käytiin viel lenkillä, Iida juoksi ja minä poljin ja esittelin paikkoja.
Maanantaina mulla oli koulua, ja koska lintsasin koko loppuviikon niin rauhottelin omatuntoani menemällä luennolle. Iida kävi sillä välin lenkillä ja tuli sitten koululle kympiks kun mun luento loppu. Siitä jatkettiin T-taloon, jossa meidän luokka aina hengaa luentojen jälkeen ja opiskelee (loppuajasta kattoo lähinnä vauvavideoita tai jotain aivan pöhköjä ruotsalaisia tv-sarjoja netistä). Esittelin mestat ja sit lähettiin syömään. Iidan juna lähti 12 aikaan niin oli siinä vähän aikaa ihan hengaillakin.

tulkkupuuro

Saatoin Iidan junalle ja tarkoituksenani oli polkea siitä suoraan uimahallille. Puolessa matkassa tajusin että lukko puuttu, ja hain sen kotoa. Sitten just ennen sitä uimahallia mun pyörästä puhkes kumi. Kyllä otti hermoon se.

Sitten kului muutama viikko ja Sannin ja Lauran oli määrä tulla. Niinkun jo kerroin, ne toi mukanaan myös yllärivieras Sallan. Tytöt huijas että niiden kone oli myöhässä niin että ne saatto hipsiä ite mun ikkunan taakse (tässä vaiheessa taputan itseäni päälaelle että olin siivonnu jo edellisenä päivänä enkä vasta aamulla niinku meinasin) ja yllättää. Ja superyllätys tuli vasta sitten kun Salla hetken päästä koputti.
Kun oltiin yllätyksestä selvitty, lähdettiin kaupungille. Koska Scandic on paras nähtävyys tässä kaupungissa (tai koska voitin syksyllä sinne lahjakortteja), vein nämäkin vieraat sinne. Nyt oli vuorossa lounas, ja kyllä maistu sekin hyvältä. Varsinkin jälkkäripöytä. Tytöt oli väsyneitä koska ne oli heränny jo kahelta yöllä, niin me tehtiin vaan pikku lenkki kaupungilla ja mentiin sit takas mun luo. Siellä alettiin kattoa telkkaria, mutta tytöt nukahti melkein heti ja niin mulle jäi aikaa tehdä koulujuttuja (hyi) mikä kyllä oli ihan hyödyllistä kun tenttiviikko oli aivan ovella.
Illalla tytöt ryhdistäyty ja käytiin juoksemassa pikku lenkki (ei sattunu polveen!!).

Tylösand!

Seuraavana aamuna kävin luennolla kun tytöt vielä nukku. Kun tulin kympiltä takas, kiskoin ne pystyyn ja laitoin syömään aamupalaa. Kun kaikki oli vihdoin valmiina, käveltiin bussipysäkille ja otettiin bussi kohti Tylösandia. Tylösand on oikeesti hieno nähtävyys täällä, lentokentällä kerran kattelin sellasta Ruotsin tärkeimpien nähtävyyksien/paikkojen kirjaa, ja meidän biitsi oli siellä mukana. Tietty se on varmasti kesällä vielä hienompi, mut paisto nytkin aurinko. Sallalla on selfietikku, niin tuli hyviä kuvia siellä. Käveltiin rannalla, syötiin karkkia ja melkein seikkailtiin. Todettiin kuitenkin ettei olla enää yhtä hulluja, tai sitten meidän itsesuojeluvaisto on kehittyny, ja jätettiin kiipeämättä irrallaan olevia lukittuja tikkaita pitkin kirkontorniin.

Ajeltiin bussilla takas keskustaan, jossa mentiin jätskille. Mäkkärissä oli vähän eritasoset myyjät, koska mä sain sitä jätskiä varmaan kaks kertaa enemmän kun muut. En valita, paitsi että minä se olin joka joutu mennä valittaan tyttöjen annoksista. Se myyjä ei kyl meinannu tajuta mikä siinä jätskissä oli vikana. No ei muutakun se että eihän sitä ite jätskiä meinannu ees nähdä kun sitä oli niin vähän!

Illalla meidän oli tarkotus kattoa joku leffa, mutta koska mun konetta oli kohdeltu huonosti niin nettipiuhan reikä oli jotenki hajonnu. Ratkaisin asian myöhemmin ostamalla uuden, erilaisen ja aivan saakelin kalliin piuhan. Niinpä juteltiin meidän noloista ja samalla ihanista teiniajoista. Ja jumpattiin koska Sanni pakotti. Käytiin myös kaupassa ja syötiin kakkua ja riisipuuroa ja hönöleipää (josta muuten saa mahansa aika helposti sekasin kun ei ole syöny leipää pariin kuukauteen).

Lauantaina oli kisapäivä. Saatiin Karinilta kyyti kisapaikalle, ja käytiin ilmottamassa tytöt kuntosarjoihin. On muuten kallista se lysti täällä. Tytöt vaihto kengät ja me lähdettiin lähtöpaikalle. Ite en mun polven takia vielä uskaltautunu mettään, mutta lähdin juoksemaan lenkkiä teitä pitkin. Lähdössä sain pukea kolme takkia omani päälle (no okei yhen vaan puin, muut kaks pidin kädessä) ja lupasin olla maalissa vastassa. Juoksin teitä pitkin ja polveen ei sattunu, niin oli aika kivaa. Ylämäessä hengästyessä tuntu kyl vähän kurkussa. Eipä siinä, olenkin tottunut että kun edellinen vastoinkäyminen on ohi niin seuraava alkaa.

Laura loppusuoralla iloisena :)

Näin paljon mun täkäläisiä seurakavereita, kun nuo kisat oli kakspäiväset ja HOK järjesti sunnuntain kisan ja naapuriseura lauantain. Ne kyseli multa missä oon ollu kun ei ole näkyny, vitsit tuli kiva olo et mua oli kaivattu! Juoksin tietä lähdön ja kisakeskuksen välillä (kisamaastossa) ja Sanni tuli vastaan. Se sano että nyt on kiire, jos meinaan ehtiä kannustaan sitä maaliin. Otin sitte kauhean spurtin siinä ja just ehdin hejaamaan maaliviivalle. Sanni vaihto vaatteet ja lähti juokseen kotiin. Mä odotin Lauran ja Sallan maaliin ja me saatiin kyyti kaupunkiin. Kohdattiin Sanni ja kipitettiin suihkuun ja syömään. Oli kiire, koska kaupat menee täällä lauantaisin kiinni jo neljältä (juu en todellakaan tienny sitä ite).
Mentiin kaupungille shoppailemaan, ja Salla löysikin vaikka mitä. Lopuksi mentiin fikalle, kaikilla oli hyvät pullat. Siinä vaiheessa väsyttikin ainakin mua jo ihan urakalla, niin että oli hyvä et kaupat meni kiinni ja päästiin takas kotiin.

Lauran porkkanakakkumuffinssi oli ehkä paras, mut ei mun
vanilja-sitruunajuustokakkumuffinssikaan huono ollu

Sunnuntaina tyttöjen oli aika lähteä kotiin. Saatoin ne junalle ja lähdin samalla ite polkemaan kisapaikalle. Siellä mulla oli tehtävänä sanoa maalissa godkänd tai sitte ohjata itkumuurille (röd utgång). Mistään ei tarvinnu edes painaa, ilonen vaan piti olla. Ja minä sitten olin, aurinko paisto kivasti siitä kopin ikkunasta sisään ja illalla mun hymyilylihakset oli kipeet.
Eve oli myös kisoissa ja tuli mun luo vielä yheks yöks. Aamulla mun huone jäi pikkusen sotkuun, niin toivoin vaan että kerkeisin kotiin ennen Eveä et voisin vähän siivota. Ehei, mä jäin vielä hommiin kun Eve otti mun avaimen ja meni sinne edeltä. Heh. No, ei se kai pahasti järkyttyny.

Mäkin pääsin hommista pois ja poljin kirjaston kautta kotiin. Eve oli just ollu Amsterdamissa ja mä oon kohta menossa, niin hain matkaoppaita et Eve vois sit niistä neuvoa minne kantsii mennä ja mitä nähdä. Loppupäivä menikin sitten löffätessä (ja vähän piti lukea myös seuraavan päivän tenttiin).

Tääl on hei kevät!

Mentiin aikasin nukkuun mistä syystä heräsin jo puol seiska. Oon muuten heränny joka aamu siitä lähtien niin aikasin. Mä menin sinne tenttiin ysiks ja parin tunnin päästä palasin kotiin. Eve oli käyny biitsillä sillä välin, ja sit me tehtiin yhessä Västerbottenostpaj:ta, joka on joku ruotsalainen erikoisherkku. Ihan jees juustopiirakkaa se oli.

Västerbottenostpaj (minen ikinä jaksa mitenkään asetella näit juttui mitä kuvaan, hups)

Sit lähettiin kaupunkiin. Eve oli ehtiny jo lauantaina kiertää sitä, niin mulla ei ollu kauheesti uutta näytettävää. Se kiva pieni kuja kuitenkin, ja yks tosi nätti sisäpiha ja siel oleva lounaskahvilakin löydettiin. Käytiin fikalla uudessa paikassa, ja syötiin hyvä mansikkamousse mutakakkupohjalla. Vikaks käytiin viel kirjastossa, kun tajusin että pitäähän mun lukea Anne Frankin päiväkirja että sen talon näkemisessä on jotain mieltä. Ja sitä paitsi oon huomannu, että vaikka elämässäni oon aika paljon kirjallisuutta lukenu, niin silti moni klassikko puuttuu. Onneks Autekin kirjakerho sivistää mua hiukan tässä asiassa.

Tällänen söpö sisäpiha löydettiin Halmstadista

Illalla Even piti jo lähteä kotiin, kun sillä oli ihme kyllä koulua seuraavana päivänä. Mulla oli taas mukava Suomikavereiden putki, eikä siihenkään enää kauaa ole että muutan takas Suomeen. Odotan sitä innolla, koska se tarkottaa kesää :)

Göteborg

Mun (itseotetun) talviloman viimeinen kohde oli Göteborg. Perjantaiaamuna otin junan Tukholmasta Göteborgiin. Matkalla söin aamupalaa, katoin maisemia ja varmasti myös tsättäilin netissä. Göteborgissa mua vastassa oli vanha koriskaverini Inka. Inka on vaihdossa siellä, ja oli luvannu toimia mun oppaana.
Ekaks mentiin syömään. Meidän valinta oli kasvisruokabuffet, ja se oli kyllä tosi hyvää. Siellä oli runsas valikoima, niin ei haitannu että monessa ruoassa (kuten kasvisruoissa yleensäkin) oli etikkaa tai oliiveja. Niin että löyty mullekin monta herkkuruokaa sieltä, ei pelkoa. Ollaan nähty Inkan kanssa viimeks vuosia sitten, niin oli paljon juteltavaa. Ilahduttavinta oli kuulla, että Inka on alottanu koripallon Göteborgissa. Mäkin kovasti haluaisin pelata, mutta täällä kun kävin koulun korisjoukkueen fb-sivuilla, niin sieltä löyty pelkkiä ei-ruotsalaisia miehennimiä. En liittyny joukkoon.
Ruoan jälkeen käveltiin keskustan hoodeilla ja Inka kerto mitä kaikkia hienoja rakennuksia siellä oli. Vaikka pienesti tihkuttelikin, se ei oikeastaan haitannu. Meidän kierros päätty aukiolle, josta Inka lähti kotiinsa ja minä otin suunnan vartionjohtajani Riikan luo. Riikka opiskelee koko tutkintoa Göteborgissa ja valmistuu aivan kohta. Riikalle oli valitettavasti vähän kuumetta, niin se oli harmikseen vähän vaisumpi host kun mitä oli ajatellu. Mutta ei hätää, Riikalla oli pyörä jota sain lainata ja niinpä lähdin huristelemaan ympäri kaupunkia. Näin ainakin hylkeen, pingviinin, puiston, Chalmersin, Lisebergin ja Ullevin.

Illalla Riikan ja kavereiden perustama yhdistys Göteborgin suomalaiset nuoret järjesti bileet Riikan opiskelijatalossa. Kuulun siihen ryhmään Facebookissa ja oon jo pitkään kattellu et niillä on kaikkea siistiä ja kivaa tekemistä siellä, mutta aiemmin en oo viittiny lähteä. Nyt kuitenkin oli hyvä tilaisuus, kun tiesin että tuun kuitenkin Tukholmasta Göteborgin kautta kotiin, niin miksen pysähtyis siellä kun kerran on ohjelmaakin tarjolla.
Siel oli tarjoilut kohdallaan ja ihan kivasti väkeä. Luulin kyllä että ois ollu vähän enemmän. Inkakin oli siellä, ja pari poikaa jotka oli tullu vaihtoon ja jotka oli alottanu opiskelin vuonna 2008. MITÄ? Itsehän kävin riparin vuonna 2008. En ajatellu  lähteä enää vaihtoon siinä vaiheessa kun mä opiskelen seitsemättä vuotta. Ajattelin valmistua noin kuudessa vuodessa ja käydä vaihdossa hyvissä ajoin ennen valmistumista. Mutta en tuomitse, vaihto on aina hyvä asia.
Riikka oli menny jo aiemmin nukkumaan, ja mä kömmin nukkumaan kun pippalot oli loppumassa. Kivaa oli, ja ehdottomasti kävisin useemmin jos oisin päätyny Göteborgiin opiskelemaan.

Seuraavana aamuna Riikan kuume ei ollu laskenu, eikä näin ollen päästy kiipeilemään. Mä kuitenkin otin pyörän alle ja Riikka ehdotti saaristoon lähtemistä. Se osottautu ihan mahtavaks ideaks, koska siellä oli ihan tosi nättiä! Aurinko paisto ja vitsit oli kivaa. Oon ajatellu että oon enemmän järvi-ihminen, mutta kyllä mä nyt alan nähdä merenkin hyvät puolet. Pitää siis koittaa nauttia merimaisemista vielä tää kevät kun meren rannalla asun. Harmi vaan kun meillä ei ole saaristoa.
Otin siis pyörän alle ja poljin ensin satamaan. Sieltä otin lautan (johon pääsi matkakortilla) ja aloin vasta siellä selvittää minne se on menossa, missä mun kannattaa jäädä ja kuinka pääsen pois. Koska oli lauantai, ne aikataulut oli vähän heikot ja puolentoistatunnin vaihtoajalla ei ihmeitä kerinny. Niinpä päädyin suunnitelmaan jossa nousin pois lautasta, kiersin saaren ja hyppäsin kyytiin samasta laiturista. Ja sieltä sitte takas taas ratikkakiskoja seuraten Riikalle.

Tuli niin mieleen Sannin ja mun pyöräretki Turun saaristoon vuonna 2011. Siellä oli melkein samannäköstä, paitsi sillein ruotsalaisen näköstä kuitenkin (en osaa selittää mistä se ero syntyy, mutta kyllä täälläkin ihan tavallisilla asuinalueilla näkee että Ruotsissa ollaan). Siellä saarella ei ollu autoja lainkaan, vaan sellasia kapeita mopoautoksi varmaan luokiteltavia kärryjä, sellasia golfauton näkösiä. Sellasia on meilläkin postiautoina. Niiden lisäks oli myös mopoja, joissa oli edessä sellanen lava mihin sai kivasti lastattua tavaraa. Se saari oli sen verran iso, että siellä oli myös koulu, kaks kauppaa ja Systembolaget. Kaikki tarvittava siis, vartin laivamatka mantereelle josta ratikalla toinen vartti Ruotsin toiseks suurimpaan kaupunkiin. Aika unelmalta kuulostaa siis.
Päätin että joskus vielä on päästävä saaristoon pyöräilemään. Selvitän ensin oisko tuolla Göteborgin saaristossa mahdollista tehdä joku pidempi lenkki, vaikka sellanen yhden päivän päiväretki. Mutta kyllä sellaselle telttailureissullekin on päästävä, nyt kohteena vois olla vaikka Ahvenanmaa. Joskus vielä.
Tiet oli tuolla kapeita mutta asfaltoituja eikä liikennettä ei pahemmin ollu niin oli mukava pyöräillä. En malttanu kauheesti pysähdellä, mistä syystä mulla on sieltä aika huonoja kuvia, tyvärr.

Mukavan pyörälenkin jälkeen palasin Riikalle, kävin suihkussa ja juteltiin vielä hetki ennenkun lähdin kohti kotia. Ratikalla keskustaan, sieltä kävellen vielä ostoskeskuksen läpi (tulee niin suuren maailman tuntu tollasista!) rautatieasemalle ja junalla himaan. Meillä ois ollu illalla gasque eli sitsit, mutta en ollu ilmottautunu eikä kyllä ois ollu ollu kiinnostusta mennäkään. Oon pari kertaa ollu, ja aina ne on ollu pieni pettymys. Oispa wappu.

Falun

Junamatka kohti Falunia alko jo ennen kaheksaa. Söin aamupalan junassa, kuuntelin radiota ja kattelin maisemia. Junassa oli paljon muitakin, joilla oli sama matka. Niinpä en ollu jaksanu edes selvittää minnepäin asemalta pitää lähteä, vaan luotin siihen että sen kyllä huomaa. Ja kyllähän sen huomas. Vapaaehtosia oli joka kulmassa opasteina ja nostattamassa tunnelmaa. Lugnet-areena oli mäen päällä, joten tuli mukavan lämmin kun sinne käpytteli.

Vähän ennen saapumista stadionille alko kaikki kojut. Sieltä sai maistiaisia ja pipoja ja buffeja. Myös Norjan ja Ruotsin lippuja oli tarjolla. Parasta oli grillatut nachot ja babyporkkanat.

Mulla oli ennakkoon ostettu lippu, joten kävelin vaan sisään. Kaikenlaisia lipputrokareita oli porttien edessä, niin että myöhäisherännäisillekin oisi lippuja löytyny. Vähän petyin, kun ne kojut loppu kun stadionalue alko. Ihmisiä oli jonkin verran, mutta yhdistetyn just loppunu mäkisosuus ei kyllä missään nimessä mikään päätapahtuma yleisön perusteella ollu. Multakin se jäi välistä, ja yhä oli kaks ja puol tuntia aikaa naisten viestin starttiin.

Tyhjä mäki

Kiersin vähän siellä alueella, yritin löytää Mördarbackenin ja viestissä hiihdettävät baanat. Ne oli vähän heikosti opastettu, tai opasteita kyllä löyty mutta niitä oli vähän joka paikassa niin että ainakin mulle oli pikkusen epäselvää mikä se oikea mäki oli. Yllättävän vähän näky suomalaisia, vaikka kisat oli näinkin lähellä. Söin eväitä ja sitten menin varaileen hyvää spottia ladun varresta.

 

Telkkarissa saatiin tosi hyvin näyttämään siltä, että Falunissa ois ollu enemmänkin lunta. Se ei kuitenkaan ole totta. Viestipäivänä torstaina siellä ei ainakaan ollu, mutta ehkä viidellekympille sitä saatiin jo ihan kivasti.

 

Menin sinne ladun varteen aivan liian aikasin, ja kylmähän siinä vähän tuli. Se tosin oli tiedossa jo etukäteen, koska mulla ei ollu oikein hyviä kenkiä olemassa. Uggeja olin ajatellu, mutta kun oli plussaa niin en niitä viittiny laittaa. Saappaat on mun toiset kengät mihin mahtuu villasukka, mutta ne on kyl muuten aika kylmät, ja sitä paitsi tyhmät kävellä. Niinpä mulla oli sukkahousut, villapohjasukat ja lenkkarit.
Kun kisaan oli aikaa alle tunti, alko tapahtua. Ensin tuli latupartio, ja sai aikamoiset kannustukset. Sit alko tulla myös suksiaan testaavia hiihtäjiä huoltajien kanssa. Charlotte Kalla sai tietty suurimmat hurraukset, mutta myös toimitsijoita kannustettiin innokkaasti. Kovaäänisin katsoja oli taskumatistaan ahkerasti naukkaileva norjalaismies, joka piti tunnelmaa hyvin yllä. Se huusi: "Andra sidan är ni klara?" Ja toiselta puolelta sata ihmistä vastas: "Jajamensan fattas bara!"

Latupartio

Ruotsin hiihtokuningatar Charlotte Kalla

Mun katselupaikka oli pertsan osuuksille tosi hyvä, siitä näki screenille ja pääsi seuraamaan ihan vierestä kun hiihtäjät alko nousta Lilla Mördarbackenia. Katoin myöhemmin SVT:n lähetystä netistä ja näin mun lipun siellä! Aino-Kaisan ja minut voi nähdä kuvissa ekan kerran lähetyksen kohdassa 33:34 (kisaa käyty 3:33). Alimpana siellä mutkassa sisäkurvin puolella aivan hulluna vispaava yksinäinen Suomen lippu, se on mun!

Lilla Mördarbacken

Kisa alko suomalaisittain hienosti, kun Aino-Kaisa johti lähes koko matkan ja vaihto kärjessä. Oli hienoa heiluttaa Suomen lippua ja puhaltaa hulluna pilliin (josta lähtee aivan järkyttävä ääni) hetkeä ennen muuta yleisöä. Kerrankin sai olla ylpeä Suomesta (ainakin mitä näihin kisoihin tulee). Myös Kerttu tuli hyvin, mutta vapaan osuuksien alkaessa ihmiset alko liikkua. Mä ihmettelin, siinä vieressähän meni vapaan baana. Sitten selvis, että ei ne siitä hiihdä. Oli pakko siirtyä että näkis edes jotain, ja samaa mieltä oli muutama sata muutakin. Ladun alittavat ahtaat putket oli vähän tulppana, mutta kyllä mä ehdin vapaan osuuksien nousua seurata myös. On se Marit vaan aika kova, mut niin oli suomalaisetkin. Parhaan päivän valitsin, kun olin paikalla Suomen ainoana mitalipäivänä. Niille tiedoksi jotka ei seuraa hiihtoa (ei mun mielestä kuulu missään nimessä mihinkään kansalaisvelvollisuuksiin seurata lajeja/asioita joista ei ole kiinnostunu), Suomen naiset otti Norjan ja Ruotsin jälkeen pronssia, ja se jäi kisojen ainoaksi suomalaismitaliksi.

Kisan aikana huomasin että tammikuussa Växjössä tapaamani Even kaveri toinen Eveliina laitto Facebookiin kuvan Lugnetilta. Kiva juttu, joitain tuttuja siis! Viestin loppu me seurattiin Eveliinan ja Leenan kanssa yhdessä.

Pakollinen turistikuva. Vaikka hiihto olikin se mitä menin kattomaan,
niin kyl toi mäki vaan on jotenkin vaikuttavampi ku latu, eikö vaan?

Tunnelma kisan aikana oli tosi hyvä, kun ruotsalaisia ja norjalaisia oli niin paljon ja ne kannusti totta kai ilosesti ja kovaäänisesti omiaan. Ja toimitsijoita ja latupartiota. Kuuluttaja puhu ainakin ruotsia, enkkua, suomea ja saksaa, imponerande. Yhdistetyn hiihtoa sai kyllä katsoa melko rauhassa mistä kohtaa tahansa, koska se ei ihmeemmin ruotsalaisia kiinnosta. Ja miks kiinnostaiskaan, kun ei siellä ole ketään ruotsalaista. Mäkikisaan keräänty taas kauheesti väkeä, kun norjalainen Rune Velta oli mitalisuosikki (ja ottikin pronssin). Mäkikisaan joku sponsori oli mahdollistanu sen, että kaikki pääsi katsomoon istumaan ja seuraamaan kisaa, kiitokset heille. Kovin ahkerasti me ei kyllä jaksettu kisaa seurata, kun suomalaiset oli aika huonoja. Meitä kiinnosti paljon enemmän se, että Instagramin hashtagilla #falun2015 saatto päästä screenille. Eve laitto kuvan meistä Instaan, mutta me ei silti ikinä päästy sinne screenille, hitsin huijarit.

Screen jolle me ei päästy

 

Mun suosikkihiihtäjä Ojansivun Antti ei ollu vielä kisoissa, mutta ehkä ens kerralla Lahdessa? Lupaan lähteä kannustamaan Anttia jos se sinne pääsee, ehdottomasti!

 



Pitkä päivä Falunissa päätty puol kasilta kohti Tukholmaa lähtevään junaan. Varpaat oli onneks jo lämmenny kävelymatkalla stadionilta alas kaupunkiin, ja junassa saatto ottaa pari kerrosta vaatteita pois. Syötiin eväitä, juteltiin kivasta päivästä ja muusta, mutta en silti voi valehdella että se matka ois jotenkin nopeesti menny.
Tukholmassa erottiin tyttöjen kanssa, niiden matka jatku hotelliin ja mun ihan ensin säilytyslokeroille. Sieltä hain mun kassin ja kävelin hostellille. En oo ikinä ollu missään tollasessa paikassa yksin, mut oli kyl hieno kokemus. Se respa oli tosi söpö ja se tyttö siinä tosi mukava, eikä yhtään haitannu vaikka olin ensikertalainen. Mulla oli sänkypaikka kuuden hengen huoneessa, ja kun astuin sinne, kaikista muista sängyistä toivotettiin mut tervetulleeks. "Jes, another girl", kuulu yhdestä alasängystä. Mun enkku on nyt vähän ruosteessa ruotsin ylivallasta omassa arkipäivässä johtuen, mutta kyllä me keskusteluja saatiin aikaan. Kävin myös keittiössä (jossa ois ollu ilmasta pastaa) syömässä omenan ja täyttämässä vesipullon, ja juttelemassa parille muullekin tyypille. Mutta koska oli jo myöhä, laitoin lakanat mun yläsänkyyn (skitjobbigt), kamat kassiin ja kassin lukkojen taakse kaappiin ja menin nukkumaan.
En kyllä mitenkään saanu unta, makasin vaan valveilla ja kuuntelin ääniä mitä muut päästeli. Ei onneks mitään kovaa kuorsausta, mutta ihme tuhahteluja ja muuta, en ole tottunu.

Aamulla heräsin seiskalta, keräsin hiljaa kamat, kävin suihkussa ja lähdin asemalle. Matkalla kävin ostamassa aamupalaa ja jatkoin talvilomaseikkailuani junalla kohti Göteborgia. Aurinko paisto!

Tukholma

Koska koulutyö täällä on aivan liian raskasta, oli pakko ottaa pikku talviloma. Olin saanu sikahalvan junalipun Tukholmaan ja lähdin kohti pääkaupunkia maanantai-iltana. Göteborgissa mulla oli tunnin vaihto, mutta olin taas ottanu niin sikana tavaraa mukaan, ni ei ollu kauhee nautinto siellä kierrellä. Vähän kyllä kävin harjottelemassa suurkaupungin meininkiä ennen tosipaikkaa. Junamatka meni aika nopeesti, vaikka ekaa kertaa ikinä mulle tuli huono olo junassa.
Tukholmassa Emilia oli mua vastassa. Ostin 72 tunnin matkakortin ja sit ajeltiin tunnelbanalla Emilialle nukkumaan (yeah right).

Tiistaina Emilialla oli koulua (=ryhmätyötä, pakko olla paikalla). Se halus käydä myös combatissa aamulla, mut mä sain nukkua pitkään. Keittelin puurot ja sit lähin keskustaan shoppaileen. Vasta hetken kierreltyäni tajusin, että munhan olis todellaki pitäny meikata! Mutta kun se ei kuulu mun rutiineihin, niin ei mulle ollu tullu mieleenkään, mutta nyt sit siel stockholmareiden keskellä olo oli ku rumalla ankanpoikasella, tukkaki kampaamatta. Se huoli unohtu kyllä nopeesti, sitä paitsi kuulin siellä kaduilla enemmän suomea ku ruotsia, joten tuskinpa ne mitään tukholmalaisia oli. Tietenkään en löytäny yhtään mitään.
Emilia laitto viestiä et kohta ollaan valmiita, niin otin tunnelbanan sinne koululle. Vähän aikaa palloilin siel ympäriinsä, sit hain Emilian koulukortin ja menin tulostaan Falunin kisalipun. Siinä ryhmätyössä menikin aikaa (tiedätte kuinka en oikein tykkää ryhmätöistä), mutta mä viihdytin itteäni kattomalla hiihtoa. Olosuhteet ja kalusto ei kohdannu, taaskaan.

Kun ryhmä vihdoin oli valmis, Emilia vei mut syömään yhteen sen lempipaikoista, Hos Frankiin. Siellä oli tosi hyvää ruokaa, ja myös hyvä lounastarjous. Sen jälkeen kierreltiin vielä vähän siinä kaupungilla, käytiin Gallerianissa ja nähtiin Kungsträdgården. Sitten mentiin kunnon ruotsalaiseen tapaan fikalle. Emilia järkytty kun kerroin että en oo kauheesti käyny fikailemassa, mut ei meillä täällä maalla sellasta harrasteta yhtä ahkerasti kun pääkaupungissa. Koska en mun projektiryhmän poikienkaan mielestä ollu oikee ruotsalainen kun en ollu syöny yhtäkään laskiaispullaa eli semlaa, piti mun nyt ottaa sellanen. Mulla oli ennakkoluuloja sitä mantelimassaa kohtaan (tää ennakkoluulo johtuu karvasmantelista joka on kamalinta ikinä), mutta ihan hyvää se oli. Viihdyttiin siellä kahvilassa (jossa oli suomalainen työntekijä) sulkemisaikaan saakka. Käveltiin viel vähän, käytiin Gamla Stanissa ja sit otettiin tunnelbana Emilialle.

Keskiviikkoaamuna nukuttiin pidempään. Sitte oli pakko nousta kun en halunnu että mun Tukholma-aikaa menee hukkaan. Syötiin puurot ja pakattiin uimakamat reppuun ja lähettiin uimaan. Ulkona oli ihana kevätsää, aurinko paisto ja oli lämmintä ja ai vitsit kun nautin! Vielä kivempaa olis jos oisin voinu juosta siel pihalla, mutta onneks uimahallissa on isot ikkunat. Vaikka siellä oli sikana väkeä, jotain uimahyppyleirejä ja muuta, niin saatiin ihan oma rata. Siel oli mukava uida, ja varmasti olis mukavampi jos tekniikka ois hallussa. Niinpä pyysin uintiopetusta kun palaan Suomeen ja sellasta mulle myös luvattiin.
Kun ei jaksettu enää polskia, käytiin laskemassa kaikki liukumäet ja mentiin saunaan. Uinnin jälkeen väsyttää aina ja oli aika raskasta kävellä takas Emilialle. Syötiin välipala ennenkö lähettiin syömään, ettei tulis kiukku.
Nytkin ruoka oli hyvää, syötiin Södermalmilla. Sieltä suunnattiin Mariatorgetille, josta näkyy melkein koko Tukholma. Vitsit oli hienon näköstä! Siellä aloin miettiä oisko sittenki pitäny lähteä Tukholmaan eikä Halmstadiin. Että joskus vielä haluaisin asua Tukholmassa jonkun ennalta määritellyn lyhyen ajan, niin oisko ollu nyt aika kätevää. Ajattelin kyllä lähteä vaihtoonkin TTY:ltä, mutta silloin en kyllä lähde Ruotsiin, vaan ehkä jonnekin ihan erilaiseen paikkaan. Ja mun enkuntaidot on niin ruosteessa tällä hetkellä et sellanen enkkumesta ois aika hyvä. Niin että ehkä sitten joku työharjottelu joskus tai jotain?
Tukholma on niin kiva kaupunki, siellä on kaikkea mahdollista ja siitä on kätevä mennä Suomeen. Mutta toisaalta se on tosi iso kaupunki, vaikea hallita ja korkeemmat elinkustannukset. Tykkään liikkua pyörällä, mutta suurkaupungissa se on vähän ikävämpää ja vaikeempaa. Niin että en tiedä.

Mentiin fikalle, ja sen jälkeen vielä vähän kauppoihin. Vihdoin, noin viidennestä H&M:stä löysin paidan jonka ostin. Lopuksi käytiin vielä kaupassa ostamassa evästä seuraavalle päivälle. Ostin ekaa kertaa ikinä salladsbarista salaatin, vaik kyllähän siellä vaikka mitä hyviä vaihtoehtoja ois. Mutta kalliimmaks se tulee kun ite tekeminen.

Aamulla heräsin aikasin ja lähdin junailemaan itteäni Faluniin. Kiitos vielä Emilialle majotuksesta ja seurasta!
Falunista matka jatku Tukholman kautta Göteborgiin ja vasta lauantaina saavuin takas kotiin sateiseen Halmstadiin.

Nyt oon ollu kotona kolme päivää, joista sunnuntai meni reissusta palautumiseen, hiihdon kattomiseen ja aina yhtä hermoja raastavaan pyörän renkaiden vaihtoon. Maanantaina olin koulussa. Mun opiskelusta ei kuitenkaan tullu yhtään mitään. Muutenkin elämä tuntuu niin tylsältä just nyt. Koska viimeks oon jännittäny? Sellasta kutkuttavaa jännitystä, että tuntuu vatsanpohjassa. Varmaan syksyllä ku muutin Ruotsiin ja koulu alko. Sanotaan että pitkissä parisuhteissa voi kyllästyä, niin mä olen kyllästyny ihan itteni kanssa vaan. Ei tarvittu edes parisuhdetta, mutta pitkä tää suhde on kun 22 vuotta tuli viime kuussa täyteen.