Kisakauden päätös

Kisakauden päätös tapahtui osaltani ulkomailla, kuten myös kisakauden alotus viime helmikuussa Portugalissa. (Olipas muuten erikoinen kausi. Varmasti pisin urallani, mutta sisälsi myös vähiten kilpailuja ikinä.) Nyt matkattiin kuitenkin Tanskaan Jaettemiliin, erikoispitkän matkan kisaan. Vaikka Jämin Suunnistusmaraton jäi tänä vuonna harmillisesti välistä, mun ei tarvinnu vaipua epätoivoon koska korvaaja löyty. Täältä seurasta järjestettiin reissu sinne ja ilmottauduin mukaan. Meitä lähti minä, Karin ja 14 pappaa. Matkaa mulla (ja Karinilla) oli 14,2km ja rasteja 40. 40! Tosi hyvä toisaalta, ei olis liikaa pitkiä välejä, joilla keskittyminen helposti katkeaa.
Heräsin 5.30 ja siinä kävi mielessä että tää saatto olla virhe. Pääsin kuitenki liikkeelle ja jo kaks tuntia myöhemmin oltiin lautalla. Lauttamatka oli lyhyt, vastarannalle näki ja hyvä kun vessassa ehti käydä niin kohta oltiinkin jo perillä. Matkalla kisapaikalle mua väsytti aivan törkeesti. Yritin ihan tosissani pitää silmiä auki, mutta se ei onnistunu millään. Mietin siinä jo epätoivoissani että mitäköhän tästä tulee, mutta kun auto saatiin parkkiin niin alko onneks silmätkin pysyä auki.


Laivalla

Kisapaikalla oli hyvin aikaa, kun ekat papat lähti tuntia ennen pääsarjoja. Tanskankielisestä kuulutuksesta en tietenkään ymmärtäny mitään, ja vähän kylmäkin siellä oli. Vaikka tulossa oli pitkä reissu, oli silti pakko vähän esiverkata, aina pikku lenkki ja yks kerros vaatteita pois. Lopulta päällä oli enää trikoot, craft ja reikäpaita. Olin aika jäässä.

Siel oli viivalla mm. Ida Bobach (Maja Alm, josta isä sano et ei ehkä kannata ottaa peesiä, ei jostain syystä startannu, eli mun nimi on sitä ennen tulosluettelossa!) Alkukiihdytyksessä jäin, mutta en ottanu asiasta stressiä. Jo ennen ekoja perhosia mulla oli niin kuuma, että mietin oisko pitäny vaihtaa crafti lyhythihaseen. Ekat perhoset meni aika huonosti, pummasin montaa rastia etenkin dyyneillä. Niissä on vaan jotain mitä en tajua. Sitte lähdettiin kohti kartankääntöä. Tää oli ainoo kohta mikä ei ollu ihan heti selvinny mulle niistä tanskankielisistä kisaohjeista, mutta siis alkurata mentiin ekalla kartalla, keskellä käännettiin ja sit loppumatkaksi vielä uudestaan sille ekalle kartalle jolla pääsi maaliin.
Toinen kartta oli vähän pidempiä välejä ja takarastilla oli jopa ruokaa (mad). Siellä ajattelin, että ei mua väsytä ollenkaan, mutta otin silti rusinoita takataskuun kun kerta tarjottiin. Onneks otin, koska ehkä kilsa kaks siitä eteenpäin olin aivan poikki. Rusinoita taskusta ja matka jatku hitaasti mutta varmasti. Väsyneenä ei onneks jaksa pummata. Alko jo pieni epätoivo hiipiä kun lähestyin toisia perhosia ja rusinatkin alko loppua. Eka lenkki meni vielä ihan ok, mutta kun nousin keskusrastin mäelle oli todella raskasta. Hörppäsin siellä mehua, ja kappas, löysin paremman reitin seuraavalle rastille mitä olin eka aatellu ja lisäks sain uusia voimia. Toka lenkki meni hyvin ja kun lähdin kohti maalia, tuntukin oikeestaan melkein hyvältä. Se metsä siinä oli sikahienoa, harmitti oikein ku ei ollu valokuvausmahdollisuutta siinä. Voimieni tunnossa tein pienen kaarroksen vielä kolmanneksvikalle rastille, mutta loppu suju hyvin.


Tälläsen kuvan löysin miltä tuolla aikalailla näytti. Hauska sattuma että valitsin
kuvahausta just tän kuvan, joka on tosta mun lähimetsästä Galgbergetiltä.

Maalissa olin väsyny mutta onnellinen. Vaikka käveleminenkin sattu joka paikkaan, oli se sen arvosta. Kello pysähty aikaan 2.01:49, ja jos oisin vähän aiemmin kattonu kelloa niin olisin saattanu pystyä puristaan alle kahteen tuntiin. Ja tietty pari pummia kun ois jättäny tekemättä ni oishan sekin auttanu asiaa.
Joka kerta tälläsen pitkän ja raskaan suorituksen jälkeen tunnen itteni niin sankariks. Että just minä oon tehny tälläsen uroteon, ai että ku oon tyytyväinen ja ylpee itestäni. Sitä tunnetta ei onneks yhtään laimenna se että olihan siel muitakin. Minä oon kunkku joka tapauksessa.
Vaikka en tälläsissä pitkissä kisoissa kauheesti pärjääkään, nautin niistä silti aivan sikana. Just ton tunteen takia, tuntee todellaki tehneensä jotain. Tärkeintä näissä on kuitenkin nopee maasto, koska mulla ei ole niin paljoa voimaa jaloissa että jaksaisin raskaissa maastoissa tällästä. Kun eteneminen on suht helppoa, ei ala vituttaakaan ollenkaan. Voisin tähdätä siis äärilaitojen matkoille, sprinttiin ja nopeiden maastojen erikoispitkille matkoille. (Tästä ei sitten kannata ollenkaan vetää mitään maratonjohtopäätöksiä, sellanen ei kiinnosta mua ollenkaan.)


Alun ja lopun kartta



Keskiosan kartta (kyllä, näiden kääntäminen oli aivan liian vaivalloista)

Mä en kaipaa mitään ultrasuorituksia, mulle riittää maksimiajaksi muutaman tunnin puristus, kuten tämä tai Kesäillan Rogaining. Oon nyt omien empiiristen tutkimusten ja kevään/alkukesän pintapuolisen perehdytyksen takia ruvennu miettimään että energiansaantiin ennen kisaa ja kisan aikana pitäis alkaa kiinnittää enemmän huomiota. Kun jotenkin oon varsinkin nuorempana miettiny että veden juominen kesken lenkin osoittaa heikkoutta, ettei muuten jaksaisi maaliin. Ja oon halunnu näyttää että kylläpäs jaksan. Mutta kun ei se oo niin. Siitäkin yhdestä mehumukista sain niin sikana energiaa että pakkohan se on uskoa miten se oikeesti parantaa suorituskykyä kun energiat on lopussa. Ja jos on kerta noin helppo keino saada lisäenergiaa jopa suorituksen aikana, niin miksen ottais sitä? Vaikka en noin yleisesti ookaan kiinnostunu ravitsemusasioita ihan tälläsellä extremetasolla (=syön ruokaa, en jauheita), niin pitkän suorituksen aikaiseen energiansaantiin voisin kyllä vähän alkaa perehtyä.

Siinä paluumatkalla kun lähestyttiin Halmstadia ja en taaskaan meinannu saada pidettyä silmiä auki, kävi kyllä mielessä että oispa kiva jos siellä kotona odottais joku. Joku joka ois hakenu kaupasta seuraavan päivän aamupalaomenat ettei mun viimesillä voimillani tarvis. Joku joka ois tehny ruoan valmiiks. Joku joka purkais mun kassin ja alkais pestä pyykkiä. Joku joka hierois mun väsyneitä jalkoja, niin että niillä pääsis ehkä mahdollisesti ylös sängystä seuraavana päivänä. Suihkuun saisin ehkä ite raahauduttua, mutta parasta ois jos siellä vois istua (toisin ku TOASilla, meillä sitä ei oo kielletty). Toki ei tulis kyllä mieleenkään istua tuolla solusuihkussa, käyn siellä kengät jalassa.

No, kotona ei tietenkään odottanu kukaan. Kaupassa kävin kotimatkalla ja jääkaapissa oli onneks valmiina ihan itse tekemääni ruokaa. Purin kassin ihan ennätysajassa (terveiset äidille!) ja vein urheiluvaatteet heti pyykkiin. Muistin käydä myös ripustamassa ne kuivumaan. Vähän yritin venytellä mutta teki aika kipeetä.
Niin että kyllä mä pärjään.

Vaikka olin sikaväsyny ni en millään meinannu saada unta kun jalkaa särki niin. Lopulta kun olin siinä tuskaillu ja yrittäny löytää asentoa jossa ei koko ajan sattuis niin nappasin unikaveriksi tennispallon jolla hieroin jalkaa ja nukahdin lopulta pallo kainalossa.

Koska kaikki muutkin oman arvonsa tuntevat suunnistajabloggarit (löydyn listalta, hah!) julkasee kauden päättyessä kausianalyysejä, voin mäkin sellasen tehdä.

Kisakalenteri
Helmikuu: viesti Portugalissa, voitto
Maaliskuu: Portugal O Meeting, 2 kisaa (+1 yösprintti kuntosarjassa, mut otin kyl ihan kisana ja olin toinen)
Huhtikuu: Kevätyönviesti, FinnSpring-viesti
Toukokuu: Tiomila, OrPon kansalliset, Väinänperän keskimatka
Kesäkuu: TampereGames sprintti, Venlat, Jukola, Tampere Suunnistus sprintti
Heinäkuu: Iittalan lasimäkisprintti, kolmas
Elokuu: AM-viesti, pronssia
Syyskuu: DM-medel Halland
Lokakuu: 25manna, 25mannakorten, Smålandskavlen
Marraskuu: Jaettemil

Yhteenveto
Saldona siis yhteensä 20 kisaa, joista viestejä 9, sprinttejä 4, erikoispitkiä 1 ja ns. tavallisia metsäkisoja 6.
Suomessa kilpailin 10 kertaa ja ulkomailla myös 10. Yhteensä neljässä eri maassa.
Pituutta kisakaudella oli tarkalleen 257 päivää.
Mikäli menestystä tuli, se löytyy kisan perästä. Eli menestystä ei pahemmin tullut.
Suunnistuksen lisäksi kilpailin 2 kertaa hiihdossa (KeparDIn mestikset), 2 kertaa triathlonissa ja 5 kertaa juoksussa.

Positiivista tässä kaudessa
En ollut loukkaantuneena kun puolitoista kuukautta keväällä. Motivaatiota löyty ja kunto ei ainakaan päässy laskemaan. Pääsin flow-tilaan DM-medelillä ja pahasti vitutti ainoastaan kahden kisan (OrPo ja 25mannakorten) jälkeen. Oikein tosi onnellisena tulin maaliin seitsemän kertaa. Vaikka tää oli tosi erikoinen kausi, mä tykkäsin ja oon ihan tyytyväinen.

Uus harjotuskausi alko mulla syyskuun alussa ja tän hetkinen ohjelma loppuu joululomalla. Sitten pitäis keksiä jotain uutta, ja lisäks joku tavote ens kaudelle.



Epätoivonen kuva auton ikkunasta