Ekat official vieraat

Maanantai-iltana sain siis ekat viralliset vieraat omaan kotiini. Anskun toiveena oli ettei tarttis juosta koko ajan paikasta toiseen ja Heini oli Wikipediasta kattellu että ainakin kirjasto pitää nähdä. Tällä kertaa jopa tiesin jo jotain mun kotikaupungista, toisin kun silloin alle viikon täällä asuneena kun äiti ja isä tuli käymään ja vaati tietty vuosilukuja ja arkkitehtejä tärkeimmistä tapahtumista ja rakennuksista.

Anskun taulutelkkarilla otettu kuva kirjaston sillalta

Tiistaina nukuttiin pitkään. Alkuperäsenä suunnitelmana oli että tytöt tulis mun kanssa anatomian seminaariin, mutta jo illalla ne sano että mene keskenäs vaan, me nukutaan. Tää järjestely oli kyllä siitäkin hyvä, että kun olin aiemmin kysyny opelta että voisko kaverit tulla messiin, niin törmäsin ekaa kertaa ihan oikeeseen kulttuurieroon. Nimittäin siihen että ruotsalaiset ei sano ei. Se ope kauheesti kierteli ja oli sitä mieltä että kavereilla ois siellä tylsää ja ei siinä oikein ois mitään mieltä tulla sinne. Intin kuitenkin että JOS ne haluais tulla niin saisko ne. Siinä oli mulle ruotsalaista eitä, tajusin myöhemmin.
Kun koulusta palasin, eka mitä tytöt sano oli että nyt lähetään kahville. En ollu ollenkaan tajunnu että jotkuthan tarvii sitä joka aamu! Eikä mulla ole edes kahvinkeitintä. No, lähdettiin siis käveleen kaupunkiin ja matkalla esittelin vähän paikkoja. Kurkattiin meidän linnan sisäpuolelle, katteltiin torit ja kävelykadut ja etittiin se kahvila. Tarkotuksena oli syödä ikkunassa mainostettu lime-cheesecake-korvapuusti, mutta ne oli loppu. Tytöt sai kuitenkin kahvinsa ja elämä alko hymyillä. Käytiin hakemassa uuden kaupunkilaisen etu eli ilmanen leipä ja jatkettiin korttikaupoille. Kun oltiin valittu kaikkein mauttomimmat kortit, mentiin Stora torgetille istumaan ja niitä kirjottaan. Toivottavasti vastaanottajat osaa niitä arvostaa :)


Kala

Tultiin kaupan kautta kotiin ja katteltiin Nemoa etsimässä, elokuva joka piti jo kesällä kattoa mutta silloin ei kauheesti tehny mieli sisällä kökkiä. Nyt oli kyllä mukavaa juoda kaakaota kermavaahdolla ja maata patjalla peiton alla parhaiden tyttöjen kanssa ja kattoa Nemoa.
Illalla, kun oltiin pitkään koomailtu sisällä, lähdettiin vähän seikkaileen. Laitettiin ulkovaatteet päälle ja taskulamput messiin ja käveltiin rannalle. Siellä oli tietty pimeetä, mut aika kivan näköstä kuitenkin. Löydettiin paljon simpukoita, muutamia kaloja ja kirjotettiin rantahiekkaan koirille terveisiä. Paluumatkalla käytiin leikkipuistossa, jossa ei meidän harmiks ollu palomiestankoa, mutta virtahepo löyty kuten kuvasta näkyy.

Keskiviikkona nukuttiin myös pitkään. Mulla ois ollu matikkaa kasilta mutta en menny sinne. Syötiin aamupalaa ja nyt oli kahviakin. Sit käytiin koululla moikkaamassa mun kavereita. Tehtiin vähän matikkaa ja lähettiin pois. Koulukaverit kysy et tässäkö mun päivän opiskelut oli. Kyllä.
Syötiin makaronilaatikkoa jonka olin varta vasten tehny tyttöjä varten, kun silloin kun tänne lähdin,  perustelin mun uuninostoa sillä että haluan tehdä esim. vaikka makaronilaatikkoa, enkä ollu sitä kuitenkaan vielä kertaakaan tehny. Iltapäivällä sato, niin pidettiin suunniteltu Robin-iltapäivä. Kun tuun Suomeen, me testataan Robin-iskurepliikkejä Anskun kanssa tositoimissa. Nyt kokeiltiin niitä Tinderissä, mut kaikki Anskun matchit oli jotain tolloja eikä tajunnu Robinia. Huoh.
Illalla mentiin viel kätköileen ja reissu oli onneks onnistunu kun molemmat kätköt löyty mitä lähdettiin hakeen.

Torstaina meillä oli ohjelmassa Scandicin lounas. Se minne olin siis juoksemalla voittanu lahjakortin. Mentiin lounaalle 11.30, joten se kävi brunssista. Oli aivan sikahyviä alkuruokia ja jälkkäreitä, pääruoka ei ollu mitenkään erityistä. Jälkkäripöytä oli Anskulle liian pieni, mutta ainakin joka juttu oli sikahyvää niin se vähän kompensoi. Lounaan jälkeen olikin aika hyvästellä tytöt ja mennä nöyränä kouluun. Oli kyl niin huippua, kiva kun kävitte!
Koko päivänä en syöny mitään muuta, joten aika hyvä buffet oli. Ja jotta ei ihan unohtuis minkä ansiosta sen sain, kävin illalla lenkillä. Oli päässy unohtuun että katuvaloja ei oo ihan kaikkialla ja niinpä sitte juoksin osan matkaa pimeessä sellasella teollisuusalueella. Koko ajan kyl kattelin et jos nyt tulis sellanen tilanne niin lähtisin pakoon tohon puskaan tangentin normaalin suuntaan. Loppumatkasta, kun olin jo kaupungissa joen rannassa pysähtyneenä (en yleensä hirveesti pysähtele lenkeillä mutta nyt oli niin järkyttävä kipu että oli pakko vähän istahtaa), mulle tuli jutteleen sellanen mummo. Se kerto pojastaan joka on mun koulun hallituksessa ja varotti menemästä rautatieaseman viereiseen puistoon. Mikäli oikein ymmärsin niin jostain miehestäkin se varotteli. Sillä ittellä oli hyvä pelastautumisjärjestelmä, sen mies katteli ikkunasta koko ajan kun vaimo pissatti koiraa. Mummo ilmeisesti pysähty liian pitkäks aikaa kun pappa soitti perään.

Sain kyllä ihan maailman parhaan tuliaisen! Vanha kunnon ala-asteajoilta tuttu ystäväkirja, johon tutut ja tuntemattomat oli kirjotellu mulle terveisiä ja muuta mukavaa. Lähetettiin tyttöjen kans kortteja niille jotka oli osotteensa kirjottanu, hahaa ois kannattanu.
Voin nyt jakaa tässä parhaat palat, kysymyksenä siis terveiseni kirjan omistajalle:
-"Hei Suvi! Ne pakotti miun tekee tän :( Go get them!"
-"Äkkii bäkkii"
-"Soittele ..." (numero poistettu)
-"Terveisiä! (Y)"  <---- erityisesti="" koodipeukusta="" n="" p="" tost="" tykk="">-"Terkkuja, en muistanu sua!" <------ -_-="" kauaa="" kiitos="" m="" niin="" ollu="" oo="" p="" poissa="" st="" t="" viel="">-"Ei ole"


 

Ekana yönä Heini ei pystyny nukkuun, kun yläkerrasta kuulu elämöintiä. Nyt tää huvikumpu (keksin just tän nimityksen mein talolle) on heränny henkiin, tuntuu et joka tytöllä on vieraita ja ääniä kuuluu vaikka mistä. Mietin vaan että kuinka paljon meidän äänet on kuulunu muille, kun nyt kuulen seinänaapurista ihan sanatkin mitä ne puhuu. Hups.

Oli tosi kiva saada vieraita ja kuulla mitä mun viime vuoden koulukavereille ja koululle kuuluu. Seuraavaks toivoisin sellasia vieraita jotka juoksee mun kanssa Tylösandista kotiin (ehkä 15km) ja käy testaamassa utegymiä koska en yksinäni ensimmäistä jaksa ja toista kehtaa.


Minä ja Ansku ja ihan perus turistikuva meidän tyyliin