Urheilen ja olen iloinen

Mä oon aina harrastanut liikuntaa. En ehkä ihan niin monipuolisesti kun olisin halunnut, mutta aika paljon erilaisia juttuja kuitenkin. Junnuna oli monta lajia, sitten päälajiksi valikoitu suunnistus. Se homma oli aika tavoitteellista muutaman vuoden, kunnes tuli useita loukkaantumisia. Vuonna 2012 oli ensimmäinen rasitusvamma, ja sitä rataa on jatkettu nyt viidettä kevättä. Tavotteellisesta urheilusta siirryin siis kuntouttamaan. Vesijuoksua, pyöräilyä, kuntopiiriä. Mä tykkään eniten kuitenkin juosta, ja ehkä toisena tai kolmantena keväänä kyllästyin vesijuoksuun täysin. Mä juoksen, koska se on kivaa, ja vesijuoksu ei kovin kauaa mitenkään erityisen hauskalta tunnu.

Kolmas vaihe oli siis tehdä sitä mitä milloinkin pysty ja huvitti eli lähinnä ei mitään. Pahin vaihe oli Ruotsissa, kun koulu ei tarjonnu niin hyviä olosuhteita urheiluun kun täällä Suomessa. Juosta ei voinu, pyöräily oli ikävää vesisateessa, tuulessa ja kylmyydessä, uimahalli kallis ja kuntosali ei innostanu. Vaihtoehdot oli siis aika vähissä.

Nyt oon jo seuraavassa vaiheessa. Urheilu ja liikunta on tosi kivaa, ja pyrin tekemään jotain joka päivä. Juosta voin niin usein kun kestän kipua, joka saattaa jatkua suorituksen jälkeen pari päivää. Joka kerta mietin oliko se sen arvosta enkä ole ihan varma. Mä en kuitenkaan tällä kertaa ole oikeastaan pahoillani. Oon hyväksyny tilanteen ja keksiny tilalle kaikkea muuta. En tällä hetkellä halua ajatellakaan tavoitteiden asettamista, koska viime vuosina oon vaan joutunu pettymään kerta toisensa jälkeen. Näin on ihan hyvä.

Mä olen viime aikoina pelannu sählyä, sulkapalloa, lentopalloa ja jääkiekkoa. Oon käyny uimassa ja kuntosalilla. Ryhmäliikuntatunneilla en ihan hirveesti, mutta niilläkin muutaman kerran tän vuoden puolella. Vuokatissa Sallan luona päästiin myös hiihtämään. Fyssari kehu että liikun tosi monipuolisesti, tuli hyvä mieli. Tätä mä haluan.

Pelailu on tosi kivaa, mutta en millään jaksais reenata mitään noista. Mua ei kiinnosta mikään tekniikan hiominen, haluan vaan pelata. Kyllä siinäkin kehittyy kun tarpeeksi pelaa. Jääkiekkosäät ehkä vähän meni jo, mutta silloin kun oli kelejä ja käytiin, niin pojat lupas että kun ahkerasti käydään niin mäkin oon jo keväällä ihan hyvä. Yleisimmin pelaan poikien kanssa, koska tyttöjä ei jostain syystä kiinnosta niin paljon pelailu. Mua ei haittaa se yhtään, koska mua on aina kohdeltu tosi hyvin. Pojat on kivoja, ne kannustaa ja syöttelee mulle. En oo ehkä ikinä törmänny urheillessa erilaiseen kohteluun vaan siks koska oon tyttö. Kerran junnuna joku kyllä vähän jotain yritti vähätellä, mutta sen kaveri pisti heti takas että mä oon parempi kun se poika. Niin että hyvin mua on aina kohdeltu ja otettu mukaan peleihin.
Pelien lisäksi oon käyny uimassa. Ninni, vanha uimari, antaa mulle vinkkejä uintiin, ja oonkin kehittyny vapaauinnissa tosi paljon. Lisäks oon oppinu sukeltamaan niin, että ei tartte pitää nenästä kiinni. Uintiakaan en silti jaksais mitenkään reenata, en jaksa tuijottaa niitä kaakeleita kovin usein ja varoa muita ihmisiä koko ajan.
Salilla on ihan kivaa käydä kun tietää mitä tehdä. Suuria tavotteita mulla ei ole, ja vähän ahdistaa se väenpaljous, mutta on siellä ihan kivaakin. Varsinkin silloin kun saa jonkun kaverin mukaan, kun niistä salihirmuista en ole (vielä) kavereita saanut.

Akateemisen MM-kyykän 4. parhaat naiset (Kuva Joonas Pulkkinen)

Oon tosi ilonen mun tän hetkisestä asenteesta urheiluun: teen kaikkea kivaa fiiliksen mukaan. Olkaa ihmiset iloisia siitä mitä voitte tehdä, se on paljon kivempaa kun surra sitä mitä ei voi tehdä.