Muistan, kuinka joskus teininä aina kysyttiin kavereilta onko niillä jotain juoruja. Kun näki eri puolella Suomea asuvia kavereita, kuuli aina uusia juoruja ja se oli siistiä. Suunnistuspiirit on laajat ja olin aina kiinnostunu toisten asioista. Ei ollu väliä tunsiko oikeesti niit tyyppejä keistä puhuttiin vai tieskö vaan keistä oli kyse, yhtä jännää se oli joka kerta. Myös omaa elämää koskevat juorut oli ihan jees, mutta niitä oli valitettavan harvoin.
Nuorempana ihmettelin, kun isä joskus sano et ei se edes halua kuulla jotain juorua. Miten niin ei halua, sehän on just parasta kuulla kaikkia meheviä juoruja ja jos ne ei oo mitään parhaiden kavereiden juoruja niin tietenkin levittää niitä eteenpäin. Mutta se ei halunnu tietää vaikka ois tuntenukin ne tyypit, tai oikeastaan just silloin se ei mielellään halunnu tietää mitään. En ymmärtäny sitä silloin.
En oo koskaan kokenu että mun juoruilu ois vahingoittanu ketään. Tai en ainakaan tiedä, eikä mun omalla kohdalla ole tapahtunu sellasta. Toivon että luulen oikein.
Nykyään huomaan että mua ei ihan kauheesti kiinnosta toisten ihmisten asiat. Siis sellaset, jotka ei liity muhun mitenkään. Kuulen juoruja ihmisistä jotka kyllä tunnen, mutta mutta mua ei vaan kiinnosta ne tarpeeksi että jättäisin ne pitkäkestoiseen muistiin. Tiedän kenen kanssa kaverin kaveri on lähteny baarista tai keillä on juttua keskenään, mutta kun niistä asioista tulee myöhemmin puhe, en muista yksityiskohtia. (Jos siis haluaa kertoa salaisuuksiaan mutta ei halua et ne leviää niin meitsille vaan, en kuitenkaan muista niitä enää seuraavana päivänä, tai etenkään muista kertoa niitä eteenpäin.)
Tää ei tarkota sitä, ettenkö kuuntelis kun mulle puhutaan. Jos joku kaveri kertoo ongelmastaan tai muuten omista asioistaan, niin kuuntelen totta kai. Mutta niissä asioissa on se ero, että niiden asiat kiinnostaa mua, jolloin niillä on vaikutusta mun elämään. Puolituttujen perheasioilla tai sairauskertomuksilla sen sijaan ei lähtökohtasesti ole mitään tekemistä mun kanssa. Jos mun kavereilla on vaikeaa tai vaikka huisin mahtavaa, musta tuntuu etuoikeutetulta saada kuulla niistä, koska onhan mun ystävien hyvin- ja pahoinvoinnilla osuutta myös mun omaan vointiin. En kanna liikaa huolta muiden ongelmista, mutta yritän vähintäänkin ymmärtää niitä. Kun mun ystävä sairastu, mä lainasin kirjastosta pinon kirjoja, jotta ymmärtäisin paremmin mitä se mahdollisesti ajattelee ja käy läpi. Kysyin vinkkejä asiantuntijalta ja harmittelin että asuin niin kaukana etten voinu paremmin olla läsnä.
Oon päätyny siihen että ehkä mulla on tarpeeksi ajateltavaa omissa ja läheisten ihmisten asioissa, etten jaksa nähdä vaivaa jostain tuntemattomien tai puolituttujen yksityiselämästä. Mun ei myöskään tarvi metsästää enää juoruja tai vielä pahempaa, keksiä niitä ite, koska
mua ei kiinnosta. Ja jos kiinnostaa, niin kysyn ehkä siltä kenen asia se on enkä joltain toiselta. Jos se ei ole niin läheinen etten voi suoraan kysyä, niin se asia ei sitten luultavasti kuulu mulle ja i'm fine with that.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti