Juoksijanpolvi = tosiasia

Jepjep. Nyt se on pakko myöntää. Jälleen kerran, neljättä kevättä peräkkäin olen telakalla. Tää kipu alko kun olin Evellä (hyvä saada vammoja ku on lääkäri paikalla), eli tasan kaks viikkoa sitten.
Heti ekana lopetin juoksemisen ja alotin tulehduskipulääkekuurin. Hieroin ja sivelin jääpalalla. Venyttelin reiden ulkosyrjää, pohkeita ja pakaroita. En halunnu tietää sattuuko jalkaan, niinpä en tehny mitään sellasta mikä siihen vois sattua. Sopivasti pääsin Suomeen muutamaks päiväks, ja hiihdin siellä ahkerasti. En kävelly yhtään portaita, koska kokemuksen perusteella se sattuu. Ja mä en halunnu tietää jos sattuu. En halunnu myöntää koko asiaa. 10 päivää lepuutin jalkaa, ja yhdentenätoista lähdin koittamaan. Aluks ei tuntunu, mutta sitten alko sattua. Lopetin juoksemisen heti, mutta kyllä se kävelykin sen jälkeen vähän tuntu. Oli myönnettävä tosiasiat, jälleen kerran.

Seuraavana päivänä lähdin vähän pyöräilemään. Kävin kaikissa kaupungin urheilukaupoissa, osa on kauempana lentokentällä ja osa ihan keskustassa. Siitä viimesestä sitten ostin foam rollerin. Pyöräilyä ei paljoa tullu, mutta sekin vähä tuntu polvessa, niin en ole varma uskallanko alkaa repiä. Googlailun perusteella pyöräilyn pitäis olla ihan ok, mutta ehkä uskon nyt omia tuntemuksia. Tää kun on sellanen vaiva että kipua ei saa sietää yhtään, vaiva vaan pahenee.

Onneks sentään löyty ees semihieno rolleri

Se hyvä just tässä juoksijanpolvessa on, että se on tuttu vaiva viime vuodelta. Ja se on aika helppo itekin diagnosoida. Nyt kun ei ois mikään helppo juttu lähteä magneettikuviin tai röntgeniin. Tietty piikki vois olla ajankohtanen jossain vaiheessa, ja siitä en yhtään tiedä miten se sit täällä hoituis. Mutta yritän nyt eka kaikkia muita keinoja. Tänään hain Voltarenia koska vatsahaavapelotteluista johtuen lopetin buranakuurin yhdentoista päivän jälkeen.

Haluaisin tietää mitä oisin tällä kertaa voinu tehdä toisin. Sama juttu viime vuonna, olin just käyny hierojalla avaamassa kalvoja ennen etelän epätasasella juoksua, mutta silti se tuli. Ja ihan yhtäkkiä alko pistävä kipu, kun joku ois laittanu puukkoa polveen. Täsmälleen samoin se alko tänäkin vuonna.  Paitsi nyt en ollu käyny hierojalla, mutta en sen puoleen juossu myöskään epätasasella yhtään sen enempää kun ennenkään. Harjotusmäärät on ehkä kasvanu niinkin dramaattisesti kun yhdellä tai kahdella lenkillä viikossa. Niin ja lisäksi tää on nyt eri jalka kun viimeks. Sellasen lausunnon olen kuullu että rasitusvammat on omaa pölöä toimintaa, mutta en nyt ihan täysin allekirjota sitä kun en keksi mitä muka oon tehny väärin. Että kertokaa saatana mitä teen ens keväänä kun alkaa tää telakalla olo jo ottaa aika raskaasti päähän.

Ihan ekana päätin että tällä kertaa en masennu. Ja ois myös tosi kiva jos jaksaisin tehä jotain korvaavaa ettei tartte sit alottaa taas pohjalta. Tätä tosin vähän hankaloittaa se että hiihto täällä etelän lämmössä ei onnistu, ja pyöräilykin antaa vähän tuntemuksia polveen. Uintia en oo vielä uskaltanu koittaa, koska se maksaa 70 kruunua enkä voi olla edes varma onko se hyväksi. Tosin siellä uimahallissa on kyllä liukumäkiä ja porealtaita ja sauna, että sikäli ei menis rahat aivan hukkaan. Kävely onnistuu samoin kun juoksu, eli eka ei satu mutta matkan päästä kipu alkaa. Niin että ideat aerobiseen liikuntaan on vähän vähissä, mutta lihaskuntoa voi tietty tehdä. Ja vaikka koittaa venytellä siihen spagaatiin, kun siitä kerran on luvassa palkkiokin. Mutta ulos ois kiva päästä, hajoaa pää sisällä. En vaan oikein tiedä mitä siellä tekis näillä keleillä rasittamatta jalkaa.

Tuttuja kavereita

Niin ja hyväähän tässä vammassa on se, että ei estä normaalia elämää. Mua ei satu muuten kun rasituksessa, ei esim. joka saakelin aamu heti herätessä kuten kantakalvontulehduksessa. Ei tarvi olla mitään keppejä, ite pääsee liikkumaan paikasta toiseen ja tää ei oo kuolemaksi. Jos nyt jotain positiivista haluaa keksiä. Otan mielelläni vastaan kyllä muitakin positiivisia ajatuksia.