TJ10

Mun paluumuutto on alkanu realisoitua kun kämppä on tavaroista tyhjä eikä tunnu enää kodilta. Äiti ja isä kävi viikonloppuna hakemassa autolla mun tavarat, ite lennän ens viikon perjantaina kotiin. Lauantaina kun äiti ja isä tuli, vein ne Tylösandille lenkille. Se on kuitenkin hienointa mitä täällä on, ja vaikka tästä vuodesta olis mitä mieltä, tääl on kyl aivan saakelin hyvät maisemat. Tykkään tosi paljon merestä, metsistä, vesiputouksesta, järvestä ja rantapoluista mitä täällä on, mutta niistä lisää myöhemmin.

Tää ei tunnu enää kodilta.

Tylösandin lisäks käytiin kreikkalaisessa syömässä ja näkötornissa kattelemassa maisemia. Isä totes että kaikki näkötornit on alun perin rakennettu liian mataliksi, koska puut tulee tielle. Alle vuorokauden Halmstadissa olon jälkeen porukat lähti paluumatkalle, arvostan kyllä kun jaksoivat tänne asti ajaa.

Mun viime ajat on kulunu tehdessä kaikkia vikoja juttuja ennen lähtöä. Tiomilan (jossa en sittenkään juossu koska hankin jostakin flunssan) jälkeen kävin koriskaverini Inkan kanssa Lisebergin huvipuistossa. Koska olin siinä flunssassa, en ottanu ranneketta vaan ainoastaan yhen laitelipun. Halusin nimittäin vapaapudotukseen. Se alue oli kivan näkönen ja siel oli kiva kierrellä, vaik vähän viilee päivä olikin. Inkakin uskaltautu vapaapudotukseen vaikka pelottelin sitä 7 vuoden takaisella kokemuksellani Gröna Lundin vapaapudotuksesta. Silloin oltiin pikkuveljen kanssa ihan paniikissa ja alhaalla jalat oli niin spagettia että sen jälkeen ei taidettu minnekään muualle enää uskaltautuakaan. Tällä kertaa se ei kuitenkaan ollu yhtään niin hurjaa, vaan oli ihan liian nopeesti ohi. Joka tapauksessa mulla oli kiva päivä ja sain vetää yli yhden asian mun listalta.

Liseberg, taustalla vapaapudotus

Alkuviikon olin koulussa. Torstaina oli helatorstai, ja menin Halmstad OK:n klubbstafettiin. Se oli partiosuunnistusta ja siel oli hyvä meininki. Ilma oli lämmin ja suunnistus kivaa. Loppupäivän makoilin pihalla auringossa, kohta on kesä.

Klubbstafett

Perjantaina toteutin mun järvilenkkihaaveen. Olin jo syksyllä päättäny et vielä jossain vaiheessa juoksen tuon yhden järven ympäri, kun se näyttää niin kivalta. Se järvi on 10 kilsan pyöräilyn päässä, siks en oo toteuttanu sitä aiemmin (tai siis joka kerta kun oon lenkillä käyny). Vitsit tykkään järvistä. Vaikka on tuo merikin kiva, niin oon silti enempi järvi-ihminen.

Torvsjön

Maanantaina oli toisen ryhmätyön esitys, joten se on nyt kokonaan ohi. Onneks, se raasto hermoja ikävästi.
Tänään kävin Scandicissa aamupalalla, kun yks lahjakortti syyskuun Halmstadmilenin kakkossijasta oli vielä jäljellä. Nautin ruoasta pitkän kaavan mukaan ja sen jälkeen istuskelin vikaa kertaa kirjastossa. Kävin kaupungilla pyörähtämässä, ostin leijan. Sit kävin Skatteverketissä tekemässä muuttoilmotuksen(!!) ja kotimatkalla lennätin leijaa Bolmensilla. Sekin on aika kiva paikka.

Kun mun polveen alko taas sattua, en oikein tienny mitä ajatella. En jaksanu olla kovin epätoivonen, ja mietin jo et jos lopettais tai vaihtais lajia. Mitään kunnollista tulostavotetta mulla ei ole vuoden 2013 SM-viestin jälkeen (eikä pari vuotta ennen sitäkään) ollu, koska oon ollu jatkuvasti loukkaantuneena. Aina kun vähän pääsee jaloilleen, on niin paskassa kunnossa että pakko tehä vaan tunnin turhia. Kato ettei vaan menis yli ja tulis uusia vammoja. Otan varovasti. Hienostipa on sekin sujunu, otan varovasti ja silti loukkaannun, sillä reseptillä ei ikinä pääse kuntoon.
Mutta sitten aloin miettiä niitä tunteita, mitkä vähän Tiomilassa nosti päätään. Se kun joukkue menestyy (se nyt ei ihan sama juttu oo kun ei ite juokse), tai kun ite tekee tykkijuoksun ja mikä parasta, jos sen tekee vähän yllättäen, ylittää ittensä. Se tunne on ihan mahtava, samoin kun se kutkuttava jännitys ennen tärkeää kisaa tai kovaa paikkaa. Se kun haluaa pärjätä ja tietää että siihen on mahdollisuudet jos menee hyvin. Kun pääsee maaliin ja tietää että nyt meni hyvin, tein parhaani. Niitä tunteita en vaan oo saanu mistään muualta, ja niiden takia en ole valmis lopettamaan. Nyt oon varannu jo hierojan ja jalkaterapian ja seuraavina vuorossa on jäsenkorjaus ja fysioterapia. Sen jälkeen kiropraktikko, akupunktio ja jos joku viel keksii jonkun niin kertoo.

Yhteishenki.

Vähän kyllä pelottaa tuo Jukola, että pystynkö juoksemaan sielläkään. Se kyllä harmittaa jos en pysty. Toiveena olis että jos pari kertaa pääsisin myös maastoon ennen sitä.
Mutta sillä välin keskityn muihin juttuihin. Kun pyörä vietiin myös pois, oon käyny puntilla. Aloin miettiä et miten jatkan tätä uutta harrastustani Suomessa, että oiskohan jollain tutulla kotikuntosali. Sitten tajusin että kyllä, meillä. Kyykkään pihalla koko kesän, silloin kun en ole töissä, rannalla, pyöräilemässä, uimassa, vesijuoksemassa tai rullaluistelemassa.