Kelasin kyllä yks päivä laittaa yhen päivityksen tuolta varastosta, mutta koska samana päivänä linkkasin Facebookiin isän haastattelun Jukolan viestin sivuilta, en todellakaan voinu enää mitään muuta laittaa samana päivänä someen. Sehän olis ollu aivan liikaa.
Sitten viime kerran on tapahtunu paljon. Koska kirjotan tätä blogia (myös) siksi että ite voin myöhemmin lukea mitä kaikkea kivaa oon tehny, aion kirjottaa myös wapusta (kuten myös siitä joululoman tyttöjenillasta ja Riikan matkasta, en ole unohtanu). Nyt kerron kuitenkin eka elämästä ennen ja jälkeen wapun. Toim.huom. En tykkää itekään tosta tuplaveen käytöstä, mutta koska tarkotan nimenomaan teekkariwappua enkä sitä yhden päivän humanisti- ja teinivappua, kirjotan sen niinku se on.
Ennen Suomeen lähtöä kerkesin vielä turhautua ryhmätöihin jälleen kerran, käydä hierojalla saamassa laseria polveen, suorittaa intervalliblokin, käydä Värnamossa moikkaamassa vuoden 2009 kesätyöperhettäni ja arvioida neljä ulkokuntosalia sellaseen projektiin.
Torstaina päätin että nyt on pakko mennä hierojalle, ettei vaan käy mitään. Juoksuharrastuksen alottamisen myötä pohkeet meni jökkiin ja pelkäsin niiden puolesta. Selitin asiani hierojalle (halvin urheiluhieroja minkä löysin ja kellä oli aika seuraavalle päivälle) ja se laitto mulle ekaks vähän laseria polveen. Koska en tiedä miten se toimii, en osaa yhtään ottaa kantaa sen tehoon. Koska se ei tunnu miltään missään vaiheessa, en voi tietää auttoko se. Laserin jälkeen se hieroja onneks myös hiero niitä pohkeita.
Lauantaina alotin intervalliblokin, koska 5.5. oli juoksukisa ja sinne piti päästä parhaaseen mahdolliseen kuntoon. Tein neljään päivään neljä kovaa, ja vikana päivänä alko jopa ihan kulkeakin. Se on hieno tunne se.
Joku päivä viikolla olin vihdoin ryhdistäytyny ja soittanu mun viiden vuoden takaselle au pair -perheen äidille. Marianne ilahtu ja kutsuin itseni kylään. Junalla sinne ei menny kun puoltoista tuntia, ja mä jopa tunnistin ne lapset. Ne oli silloin 5- ja 3-vuotiaita, mutta näytti yhä melko samalta. Juteltiin Mariannen kanssa (voin kertoa että suju vähän sutjakkaammin nyt kun viis vuotta sitten, jolloin toki ajattelin olevani aivan huippu puhumaan ruotsia. En ollu.), kierrettiin talo ja puutarha, käytiin talleilla, syötiin (sikahyvää ruokaa kuten aina siellä) ja käveltiin joen rantaa kaupunkiin ja takas. Musta tuntu kun oisin taas ollu vuodessa 2009 ja ai että kun teki mieli ottaa yhteyttä silloiseen kesäheilaani, jonka takia työntekoon oli ehkä vähän vaikea keskittyä. Nähtiin mun lenkkimaastot, meidän leikkipaikat sekä lukemattomia voltteja ja hyppyjä. Ne lapset on aika eläväisiä tapauksia vieläkin.
Maanantaina olin koulussa. En oo vielä oikein päässy rytmiin näiden kurssien kanssa, mutta koska tentteihin on jotain kolme viikkoa niin en ihan vielä ajatellukaan. Kun nyt eka sais ne saakelin ryhmätyöt alta pois niin jaksais tehä jotain muutakin.
Illalla oli sellanen utvärdering johon olin vapaaehtoisena ilmottautunu. Eniten siks, että halusin nähdä missä muualla meillä täällä on ulkokuntosaleja kun toi yks lähimesta missä oon käyny. Se on kyl tosi hyvä, mut ois kiva jos kuntosaliin yhdistetty lenkki vois suuntautua välillä muuallekin. Niistä ei ollu mulle juurikaan apua, ja mun arviointipari oli niin dominoiva etten oikein saanu omia mielipiteitäni kuuluviin. Se äijä oli kaikenlisäks joku instruktör, niin että se oletti kaikkien osaavan tehä kuntosalilla kaikki liikkeet ja keksivän lisäks viel omia kun vaan näkee ne laitteet. En viittiny siihen sanoa et mä olen aina ihan pihalla ku meen jonnekin salille.
Tiistaina alko mun matka toiseen maailmaan, teekkariwappuun.
Kun olin Suomessa, ehti ilmestyä myös ensimmäinen päätoimittamani Halokeeni. Kaikki meni lopulta aika putkeen, vaikka vähän sitä hermoilinkin. Saatiin kokoon jopa 52 sivua ja sain olla erittäin tyytyväinen sekä mun toimittajiin että muihin jaostolaisiin jotka ilahduttavan ahkerasti kirjotti juttuja. Palautetta en oo kuullu kun niiltä joilta oon erikseen kysyny, mutta toisaalta eipä ole haukuttukaan.
Sunnuntaina lensin takas Ruotsin kotiin vikaa kertaa. Nyt on paluulippukin jo varattu, jälleen se huisi tunne kun saa varata pelkän menolipun :) Olin pari tuntia Göteborgissa, kävin syömässä kuin kunnon stockholmare (en tiedä miten göteborgaret yleensä tekee) ja vähän kiertelin kaupoissa. Kun pääsin kotiin lähdin t-paidassa kauppaan. Ostin kaapit täyteen ruokaa, jonka jälkeen makasin koko loppuillan, koska olin niin poikki.
Maanantaina kävin junnureeneissä. Siel oli revjakt, joka tarkotti sitä että mä olin kettu ja kävelin karttaan piirretyn reitin tietyllä nopeudella. Ne junnut kävi niin monella rastilla kun ehtivät ja aina välissä kävi koskettamassa mua. Se oli muista hauska harjotusmuoto, ja jos mä koskaan ikinä päätän yhdenkään suunnistusharjotuksen kulusta, pidän revjaktin.
 |
| Elin och jag pigga efter loppet |
Tiistaina sitten koitti suuri päivä. Mun tavotejuoksukisa, VårRuset, 5 kilsaa. Olin saanu mukaani lopulta vaan yhden kaverin, Elinin, joten ei saatu sitä piknikiä. Mutta vihdoin sain sen jännityksen tunteen, mitä oon niin kovasti kaivannu! Lähtö viivästy vartin, ja vitsit mua hermostutti siinä viivalla. Ihan syystäkin toisaalta, koska näin huonossa kunnossa se oli aivan kauheeta. Veren maku suussa taistelin maaliin, ja vähän kyllä petyin kun mun aika oli 28sek huonompi kun syksyllä Halmstadmilenin vitosella. Nyt yritän edes vähän kuntoutua täältä ja lupasin jo lähteä Sannin kanssa kesällä johki vitosen kisaan jos jostain joku sopiva löydetään.
 |
| Tässä vaiheessa johdin vielä kisaa |
 |
| Ihan sopivasti oli jengiä liikkeellä Kaks vikaa kuvaa täältä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti