2014

Vuoden 2014 loppumisen kunniaks herkistelen taas ja muistelen sitä, kuinka vuosi 2014 oli mun elämän paras vuosi tähän asti. Toivon kuitenkin että se ei sellaseks jää.

Vuosi alko parhaiden kavereiden kanssa rauhallisissa tunnelmissa. Heti ekana päivänä juoksin sprintin, mikä on ehdottomasti lempparikilpailumuotoni. Mä en halua juosta pidempään, mä haluan juosta kovempaa.
Pääsin jo toisen kerran Haminaan RUK:n kurssijuhlaan. Oon sitä mieltä että on tosi etuoikeutettua päästä siihen valtakunnan kakkosjuhlaan, mutta olis mulle ykskin kerta riittäny.
Tammikuussa vietin viikonlopun Evellä Turussa. Olinkin toivonu sellasta kauempana asuvaa kaveria jo pitkään, jonka kanssa voi järjestää reeniviikonloppuja. Seuraava sellanen onkin sitten Växjössä, tervetuloa Ruotsiin Eve!

Helmikuu on mun synttärikuukausi. Mun ja Lauran yhteissynttärit oli jo tammikuussa, mutta helmikuussa oltiin pulkkamäessä koulukavereiden kanssa juomassa synttärikaakaot. MM-kyykkä vaikutti ensin vähän pettymykseltä, mutta oli lopulta aika kiva.
Portugaliin suuntautunu etelänleiri alko helmikuussa. Nyt kun muistelen sitä, siel oli tosi kivaa. Lämmintä oli sen verran, että t-paidalla tarkeni. Maastot oli pääosin kivoja ja seura priimaa. Erityisesti haluan kiittää matkanjärjestäjä-Lottaa, kyllä oli helppo lähteä kun ite ei tarvinnu tehä mitään.

Maaliskuussa pääsin New Yorkiin. Times Square on hienointa mitä mä olen koskaan nähnyt. Sain kortisonipiikin juoksijanpolveen.

Suomen kisakausi alko huhtikuussa. Juoksin pelkkiä viestejä ja olin aika huonossa kunnossa juoksijanpolven jäljiltä. Huhtikuussa alko mun eka teekkariwappu. Se oli kaiken hehkutuksen arvonen, mutta mä vähän nynnyilin (ja leireilin), joten se asia on paikattava vielä joku vuosi. Vapun loppumetreillä tutustuin ihmiseen, josta tuli lyhyessä ajassa mulle tosi tärkeä.

Toukokuussa musta tuli teekkari. Eka vuosi yliopistossa oli ohi, enkä joutunut hetkeäkään katumaan että otin paikan vastaan. Toukokuu oli myös hyvä rantakuukausi. Niin tai muistan että kävin silloin rannalla. Ainakin kerran. Se oli silloin kun piti lukea tenttiin.
Toukokuu oli mukavan huoletonta aikaa ja mä nautin elämästä. Kävin myös suunnistamassa ja se tuntu kivalta.

Kesäkuun olin töissä. Koska kesäkerhonohjaaja on sellasta leikkityötä (tärkeää työtä siis, mutta siihen kuuluu aika paljon just leikkimistä), mulla oli aikaa tehdä muutakin. Silloin en kyl muistaakseni käyny rannalla, koska juhannusta vietin toppatakki päällä. Mutta sinisistä huulista huolimatta mulla oli hauskaa, pipo päässä ja villasukat jalassa metsähumppareiveissä keskellä ei mitään.

Heinäkuu oli kuitenkin ehkä mun vuoden merkityksellisin kuukausi. Silloin oli rantakelejä ja Suolijärven ranta tuli hyvin tutuksi.
Koin jotain sellasta, mikä oli mulle ihan uutta. Kyllä se varmasti jotain opetti, mutta silloin se tuntu ihan maailman paskimmalta asialta.
Hyppäsin laskuvarjohypyn, mikä taas oli mun elämän hienoin kokemus. Sen jälkeen ajattelin, että en tiedä enää mitä odottaa elämältä, kun hienoin on jo koettu. Mutta sitten sain idean lähteä Ruotsiin. Ja thank god uskalsin myös toteuttaa sen.

Elokuussa musta tuli maahanmuuttaja. Mä muutin ekaa kertaa pois kotoa. Yksin vieraaseen maahan, paikkakunnalle josta en tuntenu ketään. Aiemmin kun olin miettiny mahdollisia opiskelupaikkakuntia, Oulu oli musta liian kaukana. Se on kuitenkin noin 400 kilometriä (ja yhden laivamatkan) lähempänä Tamperetta kun Halmstad.
Ekat viikot uudessa kotimaassa meni Nollningissa. Se oli monelle mun uudelle koulukaverille niiden elämän hienoin kokemus ja tosi tärkeä juttu, mutta mua se ei niin vakuuttanu. Ehkä siihen vaikutti se, etten tajunnu kaikkea mitä puhuttiin. Tai se, etten mä heti löytäny kunnon kavereita joiden kanssa jakaa se kokemus. Tai ehkä ne naamiaisasut ja typerä puhetyyli oli mulle liikaa. Todennäköisimpänä vaihtoehtona pidän kuitenkin sitä, että mulla oli takana niin huikea fuksivuosi TTY:llä, että tää ei vaan pystyny voittamaan sitä.

Syyskuu meni sopeutuessa. Aloin suunnistaa uuden seuran kanssa ja innostuin suunnistuksesta uudestaan aivan sikana. Koko alkuvuonna olin osallistunu alle viiteen suunnistusreeniin leirien ulkopuolella, mutta syksyllä kävin reeneissä joka viikko. Olin myös elämäni ekoissa rapujuhlissa.

Lokakuussa näin ekaa kertaa elokuun jälkeen suomikavereita. Ajettiin Ruotsin läpi Tukholmaan kisoihin. Ansku ja Heini kävi moikkaamassa mua Halmstadissa ja tein mun ekat tentit ruotsiksi.

Marraskuussa päätin kisakauden Tanskassa ja kävin Kepardin vujuissa Suomessa. Ratsastin ja osallistuin sitseille.

Joulukuussa katoin joulukalenteria telkkarista joka päivä. Matkustin Kööpenhaminaan ja Malmöhön. Itsenäisyyspäivän vietin ekaa kertaa ikinä ulkomailla, mutta onneks ympärille löyty paljon suomalaisia. Vikat viikot laskin päiviä Suomeen tuloon.
Matkustin Riikaan ja sitten oli joulu. Loma onneks jatkuu vielä hetken. Päätin vuoden laskemalla pulkalla ja tekemällä lumienkelin.

Nyt mä vihdoin tiedän mitä mä haluan tehdä isona. Tai voihan se vielä muuttua, mutta ainakin tällä hetkellä mulla on selkein suunnitelma mun tulevaisuudesta mikä mulla on koskaan ollu. Tajusin taas kerran, että mähän se olen joka hyvin pitkälle päätän omasta tulevaisuudestani. Mä voin tehdä sitä mitä mä haluan, ja nyt kun ilmeisesti sille on tulossa kysyntääkin (eli töitä), niin mun tulevaisuus näyttää aika valoisalta.

Laskin, että tässä tekstissä toistu 20 kertaa sana elämä. Ajattelin, että toistoa oli liikaa ja koitin vähentää puoleen.